Niksi-Pirkka sticker

Aloittelijan juoksuopas

Oletko aina luullut, ettei sinusta ole juoksijaksi? Kokeile juoksua asiantuntijan vinkeillä!

Oletko aina luullut, ettei sinusta ole juoksijaksi? Nakkaa luulot romukoppaan ja kokeile, saatat yllättyä. Kesä on antoisaa aikaa aloittaa lenkkeily, kun luonto on kauneimmillaan. Ja mikä parasta, juoksun voit aloittaa ilman etukäteissuunnittelua ja isoja hankintoja. Jos kaapistasi löytyy lenkkarit, niin tossut vain jalkaan, ovi auki ja ulos.

Hyviin juoksukenkiin kannattaa silti panostaa jo harrastuksen alkuvaiheessa. Kun kengät ovat hyvin istuvat ja niissä on riittävästi tukea ja hyvä iskunvaimennus, rasitusvammojen riski pienenee ja askel kulkee keveämmin. Juuri sinulle sopivat kengät löydät helposti urheiluvälineliikkeen asiantuntevien myyjien avulla.

ALOITA JUOKSUHARRASTUS rauhallisesti. Paras tapa lähteä liikkeelle on yhdistää ripeään kävelyyn lyhyitä hölkkäosuuksia. Esimerkiksi 30–45 minuutin lenkillä kävele 5 minuuttia ja hölkkää minuutti vuorotellen. Kun hölkkä alkaa tuntua kevyeltä, voit vähitellen lisätä sitä.

Vaihteleva ja mäkinen maasto kehittää kuntoa ja tuo monipuolisuutta. Tärkeää on, ettei syke nouse liian korkeaksi, sillä muuten voimat loppuvat nopeasti. Sopivan sykkeen tunnistaa siitä, että hengittäminen tuntuu helpolta ja pystyt juttelemaan samalla. Sykemittari on hyvä hankinta, jos haluat tarkempaa tietoa sykkeestäsi.

PARI LENKKIÄ viikossa on usein sopiva määrä aloittelijalle. Lisäksi kannattaa venytellä ja vahvistaa lihaskuntoa. Lenkki kulkee kevyemmin, kun ensin venyttelet pohkeita ja reisiä muutaman minuutin sekä pyörittelet nilkkoja ja lantiota. Helppoja kehonpainoliikkeitä, kuten erilaisia kyykkyjä, vatsarutistuksia ja porrasnousuja, voit tehdä ilman välineitä ja lähes missä vain.

Juoksukengän kolme tärkeää ominaisuutta:

  • Juoksukenkiä on kapea- ja leveälestisinä. Oikea lesti parantaa juoksutuntumaa.
  • Kun kenkä on napakka, pitävä ja siinä on vettä hylkivä pinta, se soveltuu hyvin maastolenkkeilyyn.
  • Kovilla alustoilla, kuten asfaltilla, kengänpohjan vaimennus ja rullaavuus on tärkeää.

TIESITKÖ?

”Runner’s high” on juoksusta seuraava hyvän olon tunne. Sen saavuttaa parhaiten pidemmillä juoksulenkeillä.

PRO-VINKIT ANTOI

Jannika Mollgren, Intersport-lajimestari ja myyjä, Intersport Easton.

Lue lisää:

JULKAISTU   2.6.2024TEKSTI   Mirja AarnioKUVAT   Getty Images

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?