
”Yhteisellä mökillämme jokainen saa puuhailla sitä, mistä eniten pitää”
Turkulaisten Lehtojen ja Aaltosten perheillä on yhteismökki, jossa koko 14-henkinen seurue lomailee. Yhteiselämä sujuu mainiosti, kun kaikki ovat joustavia, isot linjat sovitaan yhdessä ja jokainen osallistuu ruoanlaittoon.
Perhe Aaltonen
Perheeseen kuuluvat Hanna ja Ismo sekä heidän viisi lastaan Vilho, 16, Viena, 14, Taimi, 10, Toivo, 8, Voitto, 6.
Perhe Lehto
Perheeseen kuuluvat Susanna ja Veli-Matti sekä heidän viisi lastaan Noora, 13, Kasper, 10, Helvi, 4, Tyyne, 3, ja vauva.
Molemmat perheet asuvat Turussa.
Kolme litraa maitoa ja pussillinen jauhoja. Paljon muuta ei tarvita pannukakkuun kymmenelle lapselle ja neljälle aikuiselle mökkioloissa. Pannari onkin yksi Susanna ja Veli-Matti Lehdon ja Hanna ja Ismo Aaltosen perheiden vakioruoista heidän yhteisellä mökillään Turun Kakskerranjärvellä.
– Myös muurinpohjaletut avotulella on kaikille maistuva ja vain mökillä tehtävä erikoisherkku. Niiden tekemiseen lapsetkin osallistuvat valmistelemalla tuoreet marjat ja vispaamalla kermavaahdon, kertoo Susanna Lehto.
Aaltosten ja Lehtojen viisilapsisissa perheissä lasten ikähaitari on laaja: Lehtojen nuorin on liki vastasyntynyt ja Aaltosten vanhin pian 17-vuotias, muut kahdeksan lasta siltä väliltä. Yhteisen mökin perheet hankkivat noin puolitoista vuotta sitten, oikeastaan puolivahingossa.
Kaikki alkoi siitä, kun Veli-Matti kävi joitakin vuosia sitten uimassa Kakskerranjärvessä ja ihastui oitis ympäristöön. Mielessä alkoi pyöriä ajatus omasta mökistä. Syksyllä 2024 mökkihakuvahtiin putkahti kohde, jossa kaikki näytti jo pelkkien kuvien perusteella täydelliseltä – paitsi hinta. Kahdestaan ei Veli-Matilla ja Susannalla ollut siihen varaa.
Työpaikan kahvihuoneessa Veli-Matti kertoi mökistä työkaverilleen ja ystävälleen Hannalle ja sai idean.
– Heitin puoliksi vitsillä, että mitä jos Hanna ja Ismo ostaisivat mökin kanssamme. Nelikko päätti mennä katsomaan mökkiä, ja pian kaupat olikin tehty.
– Kaikki tapahtui nopeasti. Ei kukaan meistä ollut aiemmin miettinyt yhteismökkiä, eikä meillä ollut kokemusta mökin omistamisesta. Mutta olemme läheisiä ystäviä, joten luotimme siihen, että kaikki sujuu hyvin, Hanna kertoo.

Oma kolo jokaiselle
Kun 30 neliön mökkiä asuttaa nyt jo 14-henkiseksi kasvanut seurue, on syytäkin, että asiat sujuvat. Parvi, terassi, saunamökki ja tuhannen neliön tontti antavat toki lisätilaa elämiseen. Tuvan keittokomeroon ei mahdu kuin yksi tai kaksi kerrallaan kokkailemaan, mutta terassilla on tilaa useammallekin keittiöapurille. Kaasugrillin ja nuotiopaikan lisäksi pihakeittiössä on keittolevy, joten ruoanlaitto laajenee koko alueelle. Muutenkin ulkona vietetään suuri osa ajasta.
– Mutta sadesäälläkin jokainen löytää aina oman rauhallisen kolonsa. Toisaalta mökkiympäristössä oman reviirin tarve on vähäisempi ja muiden läsnäolo toivottavaakin, Veli-Matti miettii.
Sisätilat ovat sen verran ahtaat, ettei ihan koko poppoo mahdu yhtä aikaa yöpymään. Se ei ole ollut ongelma, sillä perheiden kotien ja mökin välillä on vain puolen tunnin ajomatka, ja matkan voi kulkea myös paikallisbussilla tai pyörällä.
– Nukkumisasiat vaativat etukäteispohdintaa, niissä pelkkä optimismi ja Muumitalon säännöt eli boheemi asenne eivät päde, Veli-Matti lisää.
Mökillä vieraillaan milloin milläkin kokoonpanolla: välillä on vain toinen perhe mukanaan osa toisen perheen lapsista tai teineistä, välillä kaikki aikuiset ja osa lapsista. Toisinaan koko sakki viettää kesäpäivää yhdessä mökillä, mutta osa lähtee kotiin yöksi. Ja toki perheillä on myös omat vuoronsa.
Yöksi tupaan ja parvelle tehdään siskonpedit ja tarvittaessa avataan saunamökin vuodesohva. Toisiaan lapset nukkuvat pihalla teltassa.
– Isommat lapset tulevat mökille mielellään myös ihan keskenään, mutta yöksi mukaan tulee aina joku aikuinen, Hanna kertoo.

Ruoka on yhteinen asia
Ruoka on tärkeä osa Aaltosten ja Lehtojen mökkielämää. Aamuisin keitetään puuroa marjoilla tai voisilmällä, lounaaksi valmistetaan vaikkapa kalakeittoa, kesäkeittoa tai pastasalaattia.
– Kun ei ole koko ajan kiire, vaikuttaa se ruokailuunkin. Ruoan voi syödä vaikkapa kalliolla tai järvellä olevissa saarissa. Ruoka myös maistuu paljon paremmalta, kun on uinut koko päivän ja ollaan yhdessä, lähellä luontoa, sanoo Veli-Matti.
Grillattu ruoka lisukkeineen on suomalaiseen tyyliin myös Lehtojen ja Aaltosten suosikki päivän pääaterialla. Pöytään katetaan uusia perunoita ja grillistä kanaa, maissia, sieniä, paprikaa ja grillijuustoa. Lisäksi järvestä nousee haukea ja ahvenia, ja metsästä haetaan marjoja ja sieniä.
Mökkipäivien kohokohtia ovat ruokailuhetket, jolloin porukka kokoontuu yhdessä kokkaamaan ja syömään. Myös lapset osallistuvat, kukin tavallaan. Pienemmät lapset tykkäävät pilkkoa salaattia ja kattaa pöytää, teinit mielellään grillaavat yhdessä aikuisten kanssa. Pienimmistä on kiva paahtaa vaahtokarkkeja grillissä.
– Välillä kaikille kuitenkin maistuu ihan perus risotot ja pastat, kuten tomaattinen jauhelihakastike, jota on helppo tehdä isolle väelle. Viime syksynä saimme ensimmäistä kertaa oman metsän sieniä risottoon, Hanna kertoo.

Tärkeintä joustavuus ja rentous
Ison porukan ruokamääriä ei aina pysty ennalta arvioimaan tarkasti, mutta Aaltoset ja Lehdot pyrkivät siihen, ettei hävikkiä syntyisi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupassa saatetaan piipahtaa useammin. Lähin kauppa K-Market Deli on vain lyhyen auto- tai pyörämatkan päässä.
– Hävikin minimointi on myös sitä, että kaikkien ei tarvitse syödä samaa ruokaa. Jos jokaiselle grillattaisiin aina joka sorttia, ruokaa jäisi yli, Hanna sanoo.
Ruokakulujen ja muiden kustannusten jakaminen on sujunut mutkattomasti. Hankinnat sovitaan etukäteen, ruokakaupassa käydään vuorotellen ja menot kirjataan yhteiseen taulukkoon.
– Emme siirrä toisillemme rahaa ostoksista, sillä ruokakulut kyllä tasoittuvat pitkällä aikavälillä. Jos Lehdot ovat ostaneet jauhopussin, se on kaikkien käytössä, mitään ei nimikoida, Hanna kertoo.
Mökkiä myös vuokrataan ulkopuolisille, ja kaikilla neljällä aikuisella on pääsy varauskalenteriin ja kuitteihin. Isommat rempat ja hankinnat päätetään yhdessä.
Aaltosille ja Lehdoille tärkeintä yhteisellä mökillä on yhteisöllisyys ja rentous, ilman suorittamista ja nipottamista. Jokainen saa tehdä sitä, mikä tuntuu juuri itselle mieluisalta. Susanna rakastaa puutarhahommia, Hanna sisustamista. Veli-Matti ja Ismo puuhailevat mielellään pienten kunnostustöiden parissa.
– Ensimmäinen kesä meni tarkkaillessa, mitä kaikkea maasta alkaa nousta, ja tänä kesänä olen alkanut kasvattaa pientä hyötypuutarhaa, kuten vadelmapensaita ja salaattipenkkiä, Susanna sanoo.
– Olemme myös suunnitelleet, että olisi kiva rakentaa jyrkälle tontille kuntoportaat, Hanna kertoo.
Yksi perheiden yhteinen tavoite mökillä on ruuduttomuus. Kun puhelimet jättää autoon, käteen ilmestyy kuin itsekseen sudoku-lehti, harava tai vähintään kaukosäädin. Lapset leikkivät nukeilla ja kalastavat. Ruuduttoman päivän jälkeen tuntuu kuin olisi vapautunut jonkinlaisesta kirouksesta ja ympäristön alkaa hah-mottaa eri tavalla, Veli-Matti kuvailee.
Vaikka perheet pyrkivät pitämään mökkielämän vapaana suorittamisesta, pakollisiakin hommia on. Mökillä on sähköt mutta ei juoksevaa vettä, ja olosuhteet ovat muutenkin suomalaisten kesämökeille tyypillisen vaatimattomat.
Kompostoituva huussi ei tyhjene itsekseen ja polttopuita pitää pilkkoa, ja toki mökki pitää aina siivota ja pitää kunnossa myös vuokralaisille.
Hommia ei ole kuitenkaan tarvinnut erikseen jakaa, vaan ne ovat hoituneet omalla painollaan. Kukin tekee mitä osaa ja ehtii, ja välillä perhe ja ystävätkin ovat auttamassa.
– Normaalin päivätyön eli tietokoneella istumisen sijaan käsillä tekeminen ja hiljaisuuden kuuntelu ovat parasta mahdollista rauhoittumista, Veli-Matti kiteyttää.
3 vinkkiä yhteiseen mökkielämään
-
Joustavuus on kaiken A ja O, niin fiilis pysyy kaikilla rentona. Kaikkea ei tarvitse sopia tarkasti etukäteen, kunhan suuret linjat esimerkiksi aikatauluissa ja kustannuksissa mietitään yhdessä.
-
Ruoanlaittoon kannattaa osallistaa koko porukka. Yhdessä syöminen on parasta, kun jokainen on saanut antaa oman panoksensa yhteiseen pöytään.
-
Kaikki saavat puuhailla juuri sitä, mistä eniten tykkäävät. Näin velvollisuudetkaan eivät tunnu kurjilta. Aina ei ole pakko tehdä mitään.
Vinkit antoivat Hanna ja Ismo Aaltonen sekä Susanna ja Veli-Matti Lehto.
Suunnittele ja tilaa mökkiruoat helposti
K-Ruoka-sovellus ja K-Ruoan verkkokauppa ovat kätevä apu mökkisyömisten suunnittelussa ja hankkimisessa.
Sovelluksesta löydät inspiroivat kesäreseptit, joiden ainekset saat klikattua suoraan ostoskoriin. Voit myös laatia ostoslistoja, jotka pystyy jakamaan saman talouden jäsenille tai ystäville.
Palveluiden kautta voit tilata ostokset valitsemaasi K-ryhmän ruokakauppaan vaikkapa mökkimatkan varrelle.


