

Tsemppaajana elämän tärkeissä hankkeissa
Kun paikallinen päiväkoti kaipasi apua pihan kunnostukseen, K-Rauta-kauppias Janne Oinonen lähti heti talkoisiin mukaan. Työssään hän haluaa auttaa ihmisiä onnistumaan. Tärkeää on luoda tunne, että rautakauppa kuuluu kaikille ja ettei tyhmiä kysymyksiä olekaan.
Nurmijärveläisellä päiväkoti Metsäpirtillä oli haave. Suuren osan ajastaan pihalla ja lähimetsässä viettävät metsäpirttiläiset unelmoivat pihansa kunnostuksesta ja tiedustelivat Klaukkalan K-Raudan kauppiaalta Janne Oinoselta, löytyisikö häneltä ylimääräisiä laudanpätkiä, maalia ja kasveja sen ehostamiseen.
– Innostuin asiasta heti! Päätimme järjestää kunnostustalkoot, Oinonen kertoo.
Viime joulukuussa kauppiaana aloittanut Oinonen oli ehtinyt jo pohtia, miten voisi olla kauppansa kanssa mukana paikallisessa yhteisössä: luoda yhteistyöverkostoja ja tuoda tukea sopivalla tavalla.
– Päiväkodin talkooprojekti oli kuin syöttö lapaan. Olen itse pienen pojan isä, joten tuntui luontevalta tehdä jotain konkreettista lasten hyväksi.
Talkoopäivän aikana maalattiin päiväkodin leikkimökit ja kunnostettiin pihaa yhdessä lasten, päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien kanssa. Oinonen lahjoitti talkoita varten maalia, työvälineitä, puutarhakasveja – ja omaa osaamistaan.
Lapset olivat pihahommista iloissaan. Talkoopäivän päätyttyä leikkimökit olivat saaneet uuden ilmeen sateenkaarikattoineen, klapi- ja jätekatos oli kunnostettu, istutuslaatikot uusittu ja pihapiiriä reunustivat kukkaistutukset.
– Oli hienoa nähdä, miten kaikki lähtivät mukaan. Pienellä panostuksella ja hyväntuulisella talkoohengellä saimme lapsille viihtyisän ympäristön. Nyt he näkevät joka päivä kädenjälkensä pihalla.
"Omistatko kaiken, mitä kaupassa myydään", Metsäpirtin lapset kyselivät Janne Oinoselta. Puutarhaosaston vetäjä Johanna Keskumäki auttoi päiväkodin pihakasvien valinnassa.
Kauppias tykkää kassavuoroista
Janne Oinonen haluaa olla helposti lähestyttävä kauppias, joka tuntee yhteisönsä sekä sen tarpeet ja elämäntilanteet. Siksi hän häärii monessa roolissa kaupassaan ja on laittanut itsensä likoon myös sosiaalisessa mediassa, jossa hänet voi nähdä vaikkapa seikkailemassa myymälässä puutarhatontun kanssa.
Moni tunnistaa kauppiaan kassalta.
– Kun seison siinä, kukaan ei pääse kaupasta ulos ilman, että olen nähnyt hänet ja päässyt vähän höpöttelemään. Se on paras keino tutustua alueen asukkaisiin ja kuulla, millaisia toiveita heillä on rautakaupalle.
Kauppiuus on Oinoselle pitkän tarinan huipennus. Ura rautakaupassa alkoi 14-vuotiaana, kun hän meni K-Rauta Vantaanporttiin kärrypojaksi ja jatkoi siitä kesätyöntekijäksi. Nopeasti Oinonen huomasi viihtyvänsä ruuvi- ja työkaluhyllyjen välissä. Hän on työskennellyt myös Keskolla rakennustarvikkeiden valikoimaneuvojana ja tuotepäällikkönä. Taustalla kyti koko ajan haave kauppiaaksi ryhtymisestä.
– Saan kiksejä myymisestä ja viihdyn ihmisten parissa, hän perustelee uravalintaansa.
Oinonen teki kauppiasharjoittelunsa Helsingin Ruoholahden K-Raudassa, keskustan kupeessa. Sinne valtaosa asiakkaista tuli ratikalla, metrolla tai kävellen, ja suosituin ostos oli yhden tai kolmen litran maalipurkki.
Klaukkalassa tilanne on toinen. K-Raudan pihaan kaarretaan autolla. Takakonttiin tai peräkärryyn pakataan terassilautaa, betonilaattoja ja säkeittäin multaa. Toki maalipurkkejakin.
Oinoselle kävi jo alkumetreillä selväksi, että oman kaupan alueella asukkaat panostavat pihoihinsa.
Keväällä moni asiakas toivoi, että grillit, hiilet, kasteluvälineet, trimmerit ja muut pihatuotteet olisivat paremmin esillä.
Kauppias toteutti asiakkaiden toiveen ja sijoitti ajankohtaiset tuotteet helposti tutkailtaviksi sisääntulon tuntumaan. Samalla grillivalikoimaa laajennettiin, jotta jokainen tosigrillaajakin löysi kesäksi omansa. Myös ikkunanpesurobotit vietiin kesällä lähes käsistä.
Janne Oinosen periaatteena on, että asiakasta neuvotaan niin pienissä kuin suurissa asioissa, eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Vieressä rautakauppaostoksille tullut Saara Viteli.
Kauppa, johon uskalletaan tulla toistekin
Erityisen ylpeä Oinonen on puutarhaosastosta, jonka laajaan valikoimaan kuuluu myös lähialueen puutarhojen kasveja. Näihin aikoihin esillä on kanervia ja syksyllä istutettavia sipulikukkia, kuten tulppaaneja. Haravat, lehtipuhaltimet, oksasilppurit, kottikärryt ja lapiot saavat enemmän tilaa. Moni istuttaa puita ja pensaita.
Puutarhaosaston vetäjä Johanna Keskumäki tunnetaan siitä, että olipa kyseessä miten erikoinen päärynäpuu tai havu tahansa, hän selvittää, mistä sellaisen saa, ja tilaa asiakkaalle.
Oinonen haluaa, että hänen kauppansa tunnetaan omistautuvasta asiakaspalvelusta. Pelkkä hyllynumeron osoittaminen ei riitä, vaan periaatteena on, että asiakas viedään perille asti tuotteen luo. Sen jälkeen jutellaan siitä, millainen projekti asiakkaalla on meneillään ja miten kauppa voisi auttaa siinä.
– Jos käy ilmi, ettei asiakas ole koskaan kiinnittänyt taulua seinään, ensin neuvotaan oikeat tarvikkeet ja sitten työvaiheet. Lopuksi tsempataan, että kyllä se onnistuu. Silloin meille uskalletaan tulla toistekin.
Remontti- tai rakennusasiat eivät ole kaikille asiakkaille arkipäivää, ja siksi tarpeiden hankkiminen niihin voi tuntua etukäteen vaikealta. Oinonen pyrkii tekemään asioimisesta mutkatonta ja mukavaa jokaiselle. Hän korostaa, ettei tyhmiä kysymyksiä ole.
– Nykyajan keskivertoihminen on aika stressaantunut. Ei hän halua tulla rautakauppaan kuuntelemaan viisasteluja tai jargonia. Hän haluaa ymmärtävää palvelua sekä välineet ja ohjeet, joilla saa keittiöremonttinsa onnistumaan.
Kauppiaan top 3 -vinkit
Paikallinen helmi: Isosuon luontopolku Klaukkalassa on rauhallinen happihyppelypaikka kauniin luonnon keskellä. Pitkospuita etenevät reitit ovat helppokulkuisia.
Erityistä K-Rauta Klaukkalassa: Selvitämme aina, millaista apua asiakas tarvitsee. Esimerkiksi aloittelevalle remontoijalle näytämme tuotteet kädestä pitäen ja kerromme selkeät ohjeet, jotta hän voi onnistua projektissaan.
Suosikkituotteeni: Olen maalannut kotona seiniä Cello Feel -sisustusmaalilla. Se on laadukas maali, jolla tulee tasaista jälkeä. Sillä on myös paras mahdollinen päästöluokka M1, mikä tarkoittaa, että maali on testattu ja todettu vähäpäästöiseksi sisäilman kannalta.
K-kauppias
Janne Oinonen, 39
Kauppa: K-Rauta Klaukkala
Asuinpaikka: Asuu Helsingissä puolen tunnin ajomatkan päässä kaupalta.
Perhe: Vaimo Katariina, 1,5-vuotias Saku-poika ja labradorinnoutaja Fiinu.

Ilmiöt
