Tuotteen takana: Papua hihassa

Jarmo Lipastin kotilaboratoriossa syntyi mönkään menneen kokeilun kautta vegeuutuus.

”Olin kasvissyöjä jo nuorena ja pohdin elämän suuria kysymyksiä. Lähdin etsimään vastauksia maailmalta. Tein töitä rakennuksilla Hollannissa, peltotöissä Australiassa ja asuin vuosia puun alla Intiassa. Kun palasin Suomeen, oli aika miettiä, mitä alan tehdä.

Nyhtökaura oli juuri lyönyt läpi, ja härkäpavusta puhuttiin paljon. Sain idean vegaanisen hampurilaisravintolan perustamisesta ja aloin kehitellä härkäpapupihviä. Pihvistä tulikin vahingossa rouhetta, joten päätin lähteä kehittelemään tuotetta siihen suuntaan. Rouhe toimii samalla tavalla kuin kasvisjauheliha.

Rouheesta syntyi Pornaisten Palkki -makkara ja Pornaisten Levy -härkäpapumassa, jotka ovat vegaanisia, Arolan luomutilalla kasvatetusta, fermentoidusta härkäpavusta valmistettuja tuotteita. Kehitimme tuotantolaitteiston ja valmistusmenetelmät alusta asti. Minulla ei ollut tähän koulutusta, mutta veljeni biomekaniikan insinööritutkinnosta oli paljon apua. Pikku yksiöni oli varsinainen tuotekehityslaboratorio.

Hankin tietoa myös Luonnonvarakeskukselta ja Helsingin yliopistolta. Sain starttirahaa ja monenlaista sparrausapua eri tahoilta. Suomessa yrittäjälle on hyvä turvaverkko ja matala kynnys aloittaa. Kaikki oli uutta ja innostavaa. Redin K-Supermarket kiinnostui tuotteistamme jo alussa, ja nyt olemme pientuottajana mukana monen K-kaupan valikoimassa.

Suuret ideat syntyvät näköjään vahingossa. Kokeilin myös sitä, miten härkäpavun palkoa voisi käyttää. No, se kokeilu oli vähemmän onnekas ja päättyi vatsanväänteisiin. Nyt kehitteillä on kaikkea uutta. Veljeni ja serkkuni kasvattavat chilejä, joita käytetään härkäpapumakkaran mausteeksi. Meillä on kypsymässä fermentoidusta härkäpavusta valmistettua gluteenitonta salamia ja metvurstia, ja levyihin on tulossa uusia makuja maailmalta.”

Lue lisää:

JULKAISTU   26.1.2022TEKSTI   Satu KärkiKUVAT   Hannes Paananen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?