

Sadan sortin jouluherkut
Moni aloittaa joulutunnelmoinnin kauden ensimmäisillä tortuilla ja glögillä. Mutta kaupan glögihyllyllä saattaa hämmentyä: tutun punaisen juoman rinnalla on rivikaupalla muitakin vaihtoehtoja.
”Kyllä, glögivalikoima on laajentunut viime vuosina. Täksi jouluksi kauppoihin tulee kaikkiaan noin 100 erilaista glögiä”, K-ruokakauppojen glögeistä vastaava tuotepäällikkö Tuulia Sola sanoo.
Perinteisten punaisen ja vaalean glögin lisäksi saatavilla on esimerkiksi lakritsin, raparperin, chilin, piparkakun, kinuskin ja kirsikan makuisia glögejä. On sokerittomia ja sokeroimattomia versioita sekä useita vaihtoehtoja alkoholittomista aina 8 prosentin vahvuisiin glögijuomiin. Sama ilmiö näkyy tähtitortuissa. Siinä missä ennen torttu täytettiin luumuhillolla, nyt vaihtoehtoja on paljon enemmän.
”Valikoimien laajeneminen alkoi muutamia vuosia sitten, niihin aikoihin kun marmeladimakeisten klassikko Vihreitä kuulia lanseerattiin torttutäytteeksi”, muistelee Keskon hilloista ja marmeladeista vastaava tuotepäällikkö Soile Liljeqvist.
Tänä jouluna torttuja voi täyttää niin mustikka-kardemumman, päärynä-vaniljan, appelsiini-suklaan kuin karpalo-omena-kanelin makuisilla marmeladeilla. Kokonaan oma lukunsa ovat muut kuin marmeladitäytteet.
Viime vuonna villitsi K-Ruoan hittileivonnainen pistaasijoulutorttu. Toiset taas valitsevat Nutella-hasselpähkinä-kaakaolevitteellä tai Biscoff-keksilevitteellä täytetyt tortut. Ja sitten ovat vielä suolaiset versiot, kuten Aura-juustotäytteinen torttu. Myös Tiktok- ja muut somehitit innostavat erilaisiin makukokeiluihin.
Vaikka glögeissä, valmiissa tortuissa ja marmeladitäytteissä riittää valinnanvaraa, perinteiset versiot ovat silti suosituimpia.
”Moni etsii vaihtelua ja uusia makuelämyksiä, mutta uudet versiot eivät kuitenkaan korvaa klassikoita”, Sola toteaa.
Vinkki: Joulutorttuihin sopivat myös monet suolaiset täytteet, kuten savulohi ja tuorejuusto. Lohitähtitorttujen reseptin löydät k-ruoka.fi-verkkosivuilta.
3 x pikkujouluihin
Marmeladien uudet maut
Hyvä syy syödä monta tähtitorttua: saa maistaa kaikkia hedelmäisiä ja marjaisia uutuustäytteitä. Pirkka parhaat mustikka-kardemumma, päärynä-vanilja ja karpalo-omena-kaneli marmeladi, 230 g, alk. 1,89 €.
Keliaakikon joulutortut
Gluteenin välttämisen ei tarvitse tarkoittaa tortutonta joulua. Näppärä kahden kappaleen pakkaus. Pirkka gluteeniton tähtitorttu, pakaste, 2 kpl / 120 g, 4,15 €.
Kuuma kupillinen joulutunnelmaa
Jouluna tulee syötyä herkkuja muutenkin, joten etsitkö glögiä, jossa ei ole lisättyä sokeria? Tässä sellainen, vieläpä Suomessa valmistettu. Pirkka sokeroimaton glögi, 1 l, 1,79 €.
Tuotteiden hinnat vaihtelevat K-Market-, K-Supermarket- ja K-Citymarket-kaupoissa. Ilmoitetut hinnat K-Citymarketista.

Ilmiöt 
