Niksi-Pirkka sticker

Tiktok-sukupolvi tarttuu maitotilan ohjaksiin

Elli ja Loviisa Uusi-Rauva hoitavat maitotilaa Pirkanmaalla. Tiktok-videoilla he näyttävät, mistä kotimainen ruoka tulee.

Talviaamu Sastamalassa on vielä pimeä, kun Elli, 23, ja Loviisa, 21, Uusi-Rauva harppovat kohti navettaa. On hiljaista ja navetan puolella ihanan lämmintä. Aamut tilalla alkavat aina samalla tavalla. Elli tarkistaa ensin lehmien seurantalaitteista tulleet ilmoitukset.

– Kaulapannassa oleva tunnistin seuraa lehmän vointia ja varmistaa, että se voi hyvin, Elli kertoo.

Sitten Elli tarttuu kolaan ja alkaa puhdistaa navettaa. Toisella puolella Loviisa valmistautuu päivän siemennystöihin. Vasikat ovat pitkään saaneet maatiloilla alkunsa keinosiemennyksellä, johon Loviisa on kouluttautunut äidin työpariksi.

Aamulypsy tilalla on alkanut jo viideltä, ja siitä huolehtivat luotetut vakityöntekijät. Parikymppiset sisarukset ovat päättäneet jatkaa Uusi-Rauvan perinteikästä maitotilaa. Isän puolen tilan tiedot löytyvät maakirjoista jo 1540-luvulta, ja kun sukupolvenvaihdos vanhempien kanssa muutaman vuoden päästä virallisesti tehdään, Ellistä ja Loviisasta tulee tilallisia 18. polvessa. Päätös jatkaa tilaa kypsyi lukioikäisenä, Loviisa kertoo.

PI1-325 tiktok sisarukset rapsutus

– Yhtenä päivänä isä kysyi, olenko ajatellut jatkaa tilanomistajana. Tajusin silloin, että haluan ilman muuta viedä tätä tilaa eteenpäin.

Elli päätyi opiskelemaan ensin varhaiskasvatuksen opettajaksi.

– Olin aina nähnyt itseni maitotilamme jatkajana, mutta minusta oli tärkeää kokeilla myös jotain muuta ennen kuin kokonaan omistaudun tilanhoidolle. Opettajan opinnot auttoivat päättämään, että tämä on elämäntehtäväni.

Nyt Loviisa opiskelee agrologiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja Elli agronomiksi Helsingin yliopistossa. Maitotilalla he ovat töissä pitkät viikonloput ja kaikki loma-ajat.

MAITOTILA UUSIN SILMIN

Elli lisää puhtaita olkia navettaan. Pyöräkuormaimella olkipaalien kuljettaminen käy kätevästi, mutta moni muu navettatyö on edelleen käsityötä – ja Ellille mieleistä.

– Tykkään fyysisistä töistä: puhdistan ja kuivitan, syötän, juotan ja huolehdin kaikin tavoin siitä, että lehmät voivat hyvin.

Maatilan elämä on sisaruksille tuplasti tuttua, sillä he ovat kasvaneet peräti kahden tilan tyttärinä. Toinen sukutiloista, äidin puolen viljatila, on Satakunnassa varsin lähellä Sastamalan tilaa.

PI1-325 tiktok sisarukset traktori

– Vanhemmat pyörittävät tiloja yhdessä. Kun emme ole opiskelemassa, työskentelemme päivät Sastamalan tilalla, ja illalla pääsemme vielä puhdistamaan hevosten karsinoita toiselle tilalle. Auton takapenkillä ehtii sopivasti miettiä somevideoita, Loviisa kertoo.

Niin, ne some-videot. TikTokin @loviisajaelli -videotilillä on jo yli 20 000 seuraajaa.

– Lähdimme tekemään TikTok-videoita kolmisen vuotta sitten vähän vahingossa, kun istuskelin Ellin kyydissä traktorissa ja kuvasin aikani kuluksi kännykällä, Loviisa sanoo.

PI1-325 tiktok sisarukset hymio

Vaikka somettaminen on siskoksille vain harrastus, videot ovat myös keino tuoda esiin maitotilan arkea nuorten silmin ja näyttää, mistä kotimainen ruoka tulee.

– Jokainen tarvitsee maajussia ainakin kolme kertaa päivässä eli aina ruoka-aikaan, Elli muistuttaa.

– Ruoka ei tule kaupan hyllylle tyhjästä vaan sen takana on aina paljon työtä ja vastuuta. Haluamme, että suomalaisen ruoan laatuun voi luottaa. Teemme töitä sen eteen, että ruoka on puhdasta, turvallista ja eettisesti tuotettua, hän miettii.

MUMMUN PÖYDÄSSÄ TAVATAAN

Puoli kahdeltatoista mummun perunat höyryävät tuvassa. Sisarukset, äiti ja isä sekä tilan päivätyöntekijä istuvat syömään.

– Mummu pitää ruoanlaitosta. Hänellä riittää mukavaa häärättävää, ja hän kuulee samalla tärkeät navettakuulumiset, ensimmäisenä yleensä lehmien kuulumiset.

– Eläinten hyvinvointi on meidän mielestämme maidontuotannon perusta. Me tunnemme esimerkiksi lehmämme nimeä myöten, jolloin osaamme hoitaa jokaista parhaalla mahdollisella tavalla, Elli kertoo.

PI1-325 tiktok sisarukset kahvit

Uusi-Rauvan lehmät saavat liikkua vapaana pihattonavetassa ja pääsevät ulkoilemaan ympäri vuoden ellei ulkona ole vaarallisen liukasta. Navetassa kuivikkeena toimii hiekka, jonka Uusi- Rauvat näkevät tukevan lehmien lajityypillistä käytöstä ja ehkäisevän bakteerien kasvua. Hiekka ei vielä ole kovin yleinen alusta suomalaisissa navetoissa.

Yhtä lailla ruokapöydässä puhutaan usein luonnon hyvinvoinnista.

– Ympäristöasioissa jokainen askel parempaan on merkityksellinen.

– Viime kesänä kylvimme kaksi pellollista niittykukkia ja saimme näin lisättyä luonnon monimuotoisuutta

– ja tulihan siitä vilkas ja kaunis hyönteishotelli. Peltoja meillä muokataan vasta keväällä syksyn sijaan, jotta maaperästä vapautuisi ilmakehään vähemmän hiilidioksidia.

TILALLINEN, TAITEILIJA JA URHEILIJA

Loviisa avaa tietokoneen ja kirjaa aamun siemennystiedot järjestelmään. Aamulla syntyi myös kaksi vasikkaa, joiden korvamerkkien tiedot kirjataan toiselle alustalle. Suomessa maitotilojen toimintaa seurataan ja valvotaan tarkkaan, ja raportointi vaatii paljon aikaa ja täsmällisyyttä.

Talousasiat ovat oma kimurantti lukunsa. Tilan kannattavana pitäminen edellyttää tarkkaa suunnittelua, budjetointia ja laskelmia.

– Jokainen päätös vaikuttaa kustannuksiinb ja tuloihin. Hyvin tarkkana saa olla, Elli toteaa.

Neljältä alkaa iltalypsy, ja muut työt navetassa on aika rauhoittaa. Iltaan riittää vielä reilusti paperitöitä. Kesällä tila hiljenee vain sydänyöksi, kun myös peltotyöt pitävät kiireisinä.

– Meidän elämässämme tila tulee nyt aina ensin, mutta jos aikaa jää, uppoudun maalaamaan. Maitohuoneen seinälläkin on yksi taulu, Loviisa paljastaa.

Elli on urheilullinen myös vapaa-ajalla ja harrastaa lenkkeilyä ja kuntosaliharjoittelua. Vaikka Elli ja Loviisa ovat aina asuneet maatilalla, vetovastuuta harjoitellessaan heille on ollut yllätys, kuinka kokonaisvaltaista tilan pyörittäminen on.

PI1-325 tiktok sisarukset halaus

– Maitotilallisen täytyy kasvaa todelliseksi moniosaajaksi. Täällä saa perehtyä ainakin eläintenhoitoon, talouteen, rehuntuotantoon, ympäristökysymyksiin, huolto- ja remonttitöihin ja EU-lainsäädäntöön, Elli listaa.

Vanhempien esimerkki inspiroi sisaruksia joka päivä.

– Vanhemmillamme on valtavasti myös sellaista tietoa, jota ei voi koulussa oppia. On hienoa tehdä työtä yhdessä. Ja kaikkein parasta on saada jatkaa tilaa yhdessä siskon kanssa.

PERHE UUSI-RAUVA

Perheeseen kuuluvat sisarukset Elli, Loviisa ja kolmas sisko sekä vanhemmat ja mummu. Perhe asuu kahdella tilalla Pirkanmaan Sastamalassa ja Satakunnassa.


3 × NÄIN VALITSET KOTIMAISTA RUOKAA

  1. Tarkista alkuperä- ja kotimaisuusmerkinnät kuten Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti. Avainlippu kertoo suomalaisesta työstä.

  2. Liha- ja maitotuotteissa lihan ja maidon alkuperä on ilmoitettava ainesosaluettelossa. Jos tuotteessa on Hyvää Suomesta -merkki, liha, kala, munat ja maito on aina 100 % suomalaista.

  3. Kaikki K-ryhmän omien merkkien eli Pirkka-, Pirkka Parhaat- ja K-Menu-tuotteiden tuore liha, munat ja maito ovat suomalaista alkuperää.

Lähde: Kuluttajaliitto ja K-Ryhmä


KOTIMAISELLE TUOTTAJALLE KIITOS

Valtaosa Kruokakaupoista myydystä ruoasta on suomalaista. K-ruokakaupoissa on Suomen laajin paikallisten tuotteiden valikoima: 50 000–60 000 lähituotetta.

Tarjolla on myös erityisiä *Tuottajalle kiitos* merkittyjä tuotteita, joita ostamalla asiakas voi tukea suomalaista maataloutta ja ruoantuottajia. K-ryhmä tilittää näistä tuotteista lisäosuuden tuottajille.


Lue lisää:

JULKAISTU   3.2.2025TEKSTI   Arja KulmalaKUVAT   Riina Peuhu

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?