Vuoden 2025 valopilkut ja hyvät uutiset
Tuntuuko, että hyvät uutiset jäävät huonojen jalkoihin? Kokosimme yhteen ilonaiheita vuoden varrelta, ja niitähän löytyi!
ONNELLISUUS
Suomi on jälleen ykkönen
Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Sanonnalle näyttää olevan katetta, sillä Suomi on kahdeksatta kertaa peräkkäin ykkössijalla World Happiness Report -raportissa. Kyselyyn osallistui 140 maata, ja kultamitali irtosi keskiarvolla 7,74, kun asteikko oli 1–10.

ASUNTOKAUPPA
Muuttoautot palasivat katukuvaan
Alavireinen asuntokauppa on osoittanut kuluvana vuonna piristymisen merkkejä, mikä voi ennakoida myös muun talouden kohenemista. Käytettyjen asuntojen kysyntä on ollut kasvussa koko vuoden, ja syyskuussa asuntokauppojen määrä nousi vuoden ennätyslukemiin.
AIVOJUMPPAA
Lukeminen ja ristikot kiinnostavat
Suuri enemmistö suomalaisista lukee yhä kirjoja. Suomi lukee 2025 -tutkimuksen mukaan suomalainen lukee vuodessa keskimäärin yli 16 kirjaa, joista 10,5 painettuna. Lukeminen onkin erinomainen tapa harjoittaa keskittymistä. Myös ristikkolehtien suosio on kasvanut, ja monet nuoret ovat löytäneet ristikoiden pariin. Etenkin lomapäiviin kaivataan muutakin sisältöä kuin näyttöjen ääressä olemista.

RAVITSEMUS
Hevi maistuu suomalaisille
Uudet ravitsemussuositukset korostavat kasvipainoitteista ruokavaliota. K-ryhmä on osallistunut kansallisiin kasvistalkoisiin esimerkiksi hevitarjouksilla, ja tulokset näkyvät: kuluvan vuoden aikana hevituotteiden, eli hedelmien, marjojen ja vihannesten myynti on kasvanut K-ruokakaupoissa. Suomalaiset ovat löytäneet myös napostelukasvikset kuten snack-paprikat, miniluumutomaatit ja valmiiksi pilkotut hedelmät. ”Tämä trendi todennäköisesti vahvistuu tulevaisuudessa”, sanoo Keskon hedelmistä ja marjoista vastaava osto- ja myyntipäällikkö Nanette Karttunen.
LIIKENNE
Latausverkko kannustaa sähköautoiluun
Yli 70 prosenttia autoilijoista kokee, että heidän lähialueillaan on riittävästi latauspisteitä. Näin kertoo K-Latauksen alkuvuodesta toteuttama asiakastutkimus.

LUONTO
Norpat ja naalit tekevät paluuta
Saimaannorpan pesimäkausi sujui odotettua paremmin, ja pesälaskennoissa havaittiin ennätykselliset 111 kuuttia. Paikalliset vapaaehtoiset kolasivat yli 330 apukinosta, ja suurin osa kuuteista syntyi juuri apukinokseen tai keinopesään. Myös uhanalaisen naalin suojelutyö tuottaa tulosta: Suomessa pesii jo kolmesta neljään naaliparia.
RUOKAHÄVIKKI
Punalappuja, kiitos!
K-ryhmä saavutti tämän vuoden tavoitteensa hävikin vähentämisessä etuajassa, jo syyskuussa. Onnistumiseen vaikutti muun muassa se, että kaupat ennakoivat tilauksensa entistä tarkemmin. Ne myös alensivat hävikkiuhan alla olevien tuotteiden hintoja, ja asiakkaat löysivät nämä punalaputetut tuotteet hyllyiltä helposti.

Lähteet: Kiinteistonvalitysalan Keskusliitto, The World Happiness Report, Kirjakauppaliitto, Yle, K-ryhmä, Ilona Suojanen: Young professionals and the pursuit of happiness at work, Edinburgh University

