Toisen romu on toisen autoaarre
Purkamista, varaosien metsästystä, hitsaamista, kokoamista ja puunaamista. Kimmo Lämsä, 54, on rassannut autonromuja tallissaan jo kolmekymmentä vuotta, ja se on hänelle edelleen paras tapa rentoutua.
"Kotipihassani on vuosien varrella seisonut monenlaisia autoja. Aluksi se ärsytti vaimoani. Hän saattoi tokaista, että taasko tuollainen romu! Kerran toin jälleen pihaan vanhan auton. Ajattelin, että käytetäänhän ruosteisia polkupyöriäkin kukkatelineinä, joten nostin kukkapurkin auton konepellille. Se ei tehnyt vaimoon suurta vaikutusta.
30 yhteisen vuoden aikana vaimo on kuitenkin tottunut harrastukseeni. Ostan vanhoja autoja, korjaan ne käyttökuntoon ja myyn pois. Toisen romu on minulle aarre. Käsieni kautta on kulkenut kymmeniä vanhoja autoja, ja muutama latolöytö on jäänyt itsellekin.
Innostuin autoista jo pikkupoikana Taivalkoskella. Isäni ajoi taksia, ja näin pihassa vanhoja Mersuja ja pääsin välillä isän taksin kyytiin. Nuorena ajelin kavereiden kanssa pelloilla vanhoilla Datsuneilla ja Fiateilla. Varmasti siksi pidän etenkin 1970-luvun autoista. Ensimmäinen oma autoni oli Saab 96.
Autoharrastukseni alkoi toden teolla vuonna 1996 muutettuani Helsinkiin ja päästyäni mukaan rakentelemaan autoja erääseen pommisuojaan Kulosaaressa. Kymmenen vuotta sitten rakensin silloiseen kotipihaani oman autotallin. Viimeiset viisi vuotta minulla on ollut 80-neliöinen kahden auton talli kotonamme Mäntsälässä.
Rassaaminen irrottaa arjesta
Olen haalinut autotalliini korjaamotyökaluja, hitsauskoneita ja saksinosturin. On siellä romuakin, koska en oikein raaski heittää mitään pois. Autojen korjaajana olen täysin itseoppinut. Lapsuudenkotini kulttuuri oli, että kun ei voitu ostaa uutta, piti kunnostaa ja rakentaa. Opin arvostamaan vanhan korjaamista ja itse tekemistä.
Vietän autotallissa monta tuntia viikoittain, ja joskus siellä kuluu useita tunteja päivässä. Vuosien varrella olen haalinut etenkin 1960–70-lukujen Ford Escorteja, Cortinoja ja Taunuksia sekä Datsun 100 A:ta. Uusin hankintani on vuoden 1984 Lada 2107.
Projektini ovat pitkiä. Moni auto on alun perin niin huonossa kunnossa, että kunnostus vie vuosia. Kahdeksan vuotta sitten ostin ’Tilhi-Escortin’ eli 1970-luvun Ford Escort Vanin taivalkoskelaiselta isännältä 50 eurolla. Auto oli seissyt 20 vuotta puun alla, mihin se oli jätetty kolarin jälkeen.
Kun kuljetin autoa kotiin kavereideni kanssa, he kyselivät, miksi sinä tällaisen romun tuot Mäntsälään asti. Siksi, että saan autojen pelastamisesta ja korjaamisesta onnistumisen iloa. Näen heti kätteni jäljen ja teen autoista taas ajettavia. Vaihdoin kyseiseen romuun kaikki peltiosat ja hitsasin alustan uusiksi. Sitten maalautin korin ammattilaisella. Nyt se kulkee jo.
Autojen rakentelu irrottaa tehokkaasti arjesta ja töistä. Kun korjaan autoa, ajatukseni ovat täysin siinä. Autoinnostukseni on tarttunut myös aikuiseen poikaani ja aikuisen tyttäreni poikaystävään. Poikani on joskus ihmetellyt, miten kärsivällisyyteni riittää tähän hommaan. Harrastus on kasvattanut pinnaa. Usein pitää aloittaa alusta, eikä esimerkiksi varaosia löydä kaupan tiskiltä.
Huoltoaseman äijäkerhosta Tiktokiin
Halpaa hupia tämä ei ole. Kun rakentaa vanhan auton uusiksi, häviää aina rahassa myydessään sen eteenpäin. Voitolle en siis jää, mutta saan fiilistellä.
Tärkeä osa autoharrastusta on juuri fiilistely. Kun haen vanhan auton pihaan, annan sen seisoa jonkin aikaa ennen purkamista ja korjausta. Katselen autoa, muistelen ja käyn läpi sen vanhoja papereita.
Fiilistelen autoja myös porukalla, sillä olen saanut harrastuksesta samanhenkisiä ystäviä. Meillä on paikallisella huoltoasemalla äijäkerho, jossa jutellaan autoista ja jaetaan vinkkejä. Lisäksi seuraan alan tubettajia ja Facebook-ryhmiä sekä teen itsekin sisältöä Tiktokiin nimellä @kilowattikimmo. Haluan videoillani näyttää nuoremmille, miten vankkoja autoja Suomessa oli jo 1970-luvulla.
Autopiireissä saamani lempinimi kilowatti-Kimmo juontaa juurensa siihen, että puhun myös sähköautoista ja olen ajanut työsuhdesähköautolla viime vuodet. Kuljen päivittäin Mäntsälästä töihin Helsinkiin ja takaisin, joten työmatkaa kertyy reilut 120 kilometriä. En enää vaihtaisi sähköautoa arkikäytöstä, koska sähköllä on mielestäni paljon taloudellisempaa ja kivempaa ajaa eri olosuhteissa kuin bensiinillä tai dieselillä.
Sopiva sekoitus vanhaa ja uutta
Harrastan vanhoja autoja, mutta teen työtä uusien autojen parissa – ja arvostan niitä molempia. Vanhoissa autoissa hienoa on se, että ne tehtiin kestämään 20–30 vuotta. Nykyautoissa taas arvostan uutta tekniikkaa. Esimerkiksi Volkswagen alkoi kehittää sähköautoja jo 1970-luvulla, ja viime vuosina kehitys on ollut huimaa. Testaan mielelläni autojen uusia ominaisuuksia ja nautin, kun saan olla autoalan aallonharjalla ja ajaa parhailla autoilla.
Sähköisen Volkswagen ID 7:n lisäksi minulla on kaksi Tilhi-Escortia, toinen pihalla ja toinen tallissa laitossa, sekä kunnostamani kuplavolkkari ja Lada. Minulla ei ole tiloja pitää kaikkia korjaamiani autoja, vaan luovun useimmista. Seuraan kyllä, missä ne sen jälkeen menevät, ja tapaan omistajia alan tapahtumissa. Toisen nykyisistä Tilhi-Escorteistani aion pitää, kun se valmistuu.
Unelmani olisi vielä joskus löytää kunnostettavaksi 1960-luvun Chevrolet Bel Air -auto. Jenkkiautot maksavat kuitenkin käytettyinäkin useita kymmeniätuhansia euroja ja ovat kalliita laittaa, joten saa nähdä.”
Kuka? Kimmo Lämsä, 54
Töissä? K-Auto Helsingin automyyjä, uudet Volkswagenit
Harrastus? 1960–80-lukujen autojen rakentelu ja korjaus
Harrastus alkanut? 1996
Tärkein harrastusvarusteeni? Auton puhdistus- ja kiillotustarvikkeet, jotka ovat kehittyneet viime vuosina paljon.
Mitä minulta kysytään useimmin harrastuksestani? ”Miten jaksat värkätä autoja vielä tuon ikäisenä?”
Automies töissä ja kotona
Volkswagen-automyyjänä Helsingin K-Autossa toimiva Kimmo Lämsä kokee olevansa unelmiensa työssä. Hänellä työ ja vapaa-ajan intohimo tukevat toisiaan: koska Kimmo tuntee autot läpikotaisin, asiakkaiden on helppo luottaa hänen ammattitaitoonsa ja arviointeihinsa esimerkiksi vaihtoautojen ominaisuuksien ja korjaustarpeiden suhteen.
Ilmiöt 
