
Pieni suuri teko: Kyläkiekkokiertue täytti Äänekosken seudun ulkojäät lapsista
"Jääkiekko on kivempaa kuin puhelimella pelaaminen", kertoo kyläkiekkokiertueen 7-vuotias fani Nolan Hänninen. Kesport Niskasen kauppias Miina Niskanen toi yhdessä paikallisen urheiluseuran kanssa perinteisen kyläkiekon lähelle äänekoskelaisten perheiden arkea ja sai satoja lapsia liikkumaan ulkojäille.
Kyläkiekkokiertue syntyi pari vuotta sitten, kun Niskanen ja Suolahden Urhon toiminnanjohtaja Sami Pekkala halusivat tarjota kaikille Äänekosken lapsille maksuttoman ja helpon tavan tulla pelaamaan jääkiekkoa ilman suorituspaineita.
"Lapset ovat nykyisin paljon puhelimilla. Halusimme aktivoida heitä lähtemään ulos ja pitämään hauskaa kavereiden kanssa", kertoo Niskanen.
"Maakunnissa pitkät etäisyydet vaikeuttavat monen harrastamista, joten toimme harrastamisen lasten luo", jatkaa Pekkala. Syntyi tammi-helmikuun mittainen kiertue, joka käy Äänekosken pienten paikkakuntien päiväkotien ja koulujen tekojäillä.
Kiertue kasvoi ilmiöksi
Ensimmäisenä vuonna osallistujamäärät ylittivät kaikki odotukset. Sata kiertuetta varten painettua paitaa loppui kesken, ja niitä piti tehdä nopeasti lisää. Lopulta kiertueelle osallistui yli 300 lasta.
"Arviolta 90 prosenttia kiertueen kävijöistä ei ole mukana seuratoiminnassa. Tälle kaudelle kiertue on tuonut seuramme riveihin noin 10–20 lasta, osa uusia ja osa lajin pariin palanneita", kertoo Pekkala.
Kyläkiekkokiertueella on mukana Urhon edustusjoukkueen pelaajia ohjaamassa. Iso hitti on ollut mahdollisuus kokeilla maalivahdin varusteita. Tapahtumaan osallistuva lapsi tarvitsee mukaansa vain luistimet ja kypärän, mailoja on tarjolla lainaksi.
"Olen kiertueella jakamassa pelipaitoja, auttamassa lapsia jäälle sekä tarjoilemassa kuumaa mehua. Meillä on myös teroituspalvelu luistimille. Jokainen kävijä saa pienen muiston: viime vuonna kiertuepaidan, tänä vuonna kyläkiekon", kertoo Niskanen.
Paras mittari tapahtuman onnistumiselle näkyy lasten kasvoilta.
"Kun parhaimmillaan polvenkorkuiset lapset pukevat innoissaan kyläkiekkopaidat päälle ja säntäävät sitten intoa puhkuen ja hymyssä suin jäälle, niin silloin tiedämme onnistuneemme", kertoo kauppias.
Tänä vuonna kiertue koostuu yhdeksästä tapahtumasta. Kiertue huipentuu päätöstapahtumaan Äänekosken jäähalliin, jonne tapahtumiin osallistuneet perheet pääsevät seuraamaan edustusjoukkueen ottelua.
Kylän lapset yhdessä jäillä
Palaute kiertueesta on ollut innostunutta. Lapset tykkäävät, että pelata saa omaan tahtiin, rennossa hengessä ja kavereiden kanssa. Ohjaajat varmistavat, että tempo pysyy kaikille sopivana. Hänninen on yksi heistä, joille kiertue merkitsee paljon.
"Jos kyläkiekkokiertuetta ei olisi, minulla ei olisi yhtään kivaa", hän sanoo.
Innostus näkyy myös arjessa. Hänninen sopii usein kavereiden kanssa jo koulumatkalla, ketkä tulevat illalla ulkojäälle.
"Moni kaverini on alkanut harrastaa jääkiekkoa kiertueen kautta, ainakin Julius, Aatos ja Alvar", hän kertoo.
Hänninen kiinnostui itse jääkiekosta toden teolla ja pelaa nyt myös Suolahden Urhon junioreissa.
"Aika iso kipinä minulle on syttynyt jääkiekkoon", hän sanoo silmät tuikkien.
Miina Niskanen on toiminut Äänekosken Kesport Niskasen kauppiaana vuodesta 2011. Kesport Niskanen on perheyritys ja Miina edustaa perheyrityksen 3. sukupolvea.


