Lompakko mukana kännykässä – joko olet kokeillut mobiilimaksamista?
Käteinen käy yhä, mutta maksutapoja on tullut valtavasti lisää. Joko olet kokeillut mobiilimaksamista?
SUOMALAISET MAKSAVAT kivijalkakaupoissa valtaosan maksuista debit-kortilla. Vähemmän ostetaan luotolla.
– Korttimaksamisessa on tapahtunut valtava muutos lähimaksun tulon myötä. Kun lähimaksuraja nousi viime vuonna 25 eurosta 50 euroon, lähimaksujen osuus kaikista ostoista nousi samalla jopa 60 prosenttiin, kertoo K-ryhmän asiakasmaksamisen kehitysjohtaja Juha Andelin.
Lähimaksu toimii NFC:n (Near Field Communication) eli lyhyen matkan langattoman teknologian avulla samalla tavalla kuin mobiilimaksaminen.
– Kaikki NFC:tä hyödyntävät maksutavat toimivat K-ryhmän kaupoissa, esimerkiksi Google Pay. Apple Paytä voi käyttää maksamiseen vain, jos oma pankki on tehnyt Applen kanssa sopimuksen. Bluetooth-teknologiaa hyödyntävä MobilePay sen sijaan toimii kaikilla älypuhelimilla ja kaikissa K-ryhmän ruokakaupoissa.
Kun lähimaksuraja nousi viime vuonna 25 eurosta 50 euroon, lähimaksujen osuus kaikista ostoista nousi jopa 60 prosenttiin.
DIGITALISAATION MYÖTÄ myös raha muuttuu yhä enemmän digitaaliseksi. Nähtäväksi jää, milloin keskuspankit laskevat liikkeelle virallisen e-rahan. Se edellyttäisi sitä, että kaikilla ihmisillä olisi taskussaan toimiva päätelaite, jolla e-rahaa voi käyttää kätevästi.
Toisaalta yli 20 prosenttia ostoista tehdään yhä käteisellä.
– Suomen Pankin mukaan on kansalaisoikeus, että käteinen käy. Ilman muuta sen osuus maksuista tulee tippumaan, mutta kuten vanha sanonta kuuluu: musta väri ja käteinen raha eivät mene koskaan pois muodista.
Erilaisten maksutapojen käytössä myös pankeilla on merkittävä rooli.
– Teemme K-ryhmässä kaikkemme, jotta voisimme mahdollistaa asiakkaille kaikki valtavirrassa olevat maksutavat. Myös viranomaisten ja pankin puolelta tulee paljon sääntöjä ja toimintamalleja. Jos maksutavoissa on ongelmia, on asiakkaan pääsääntöisesti oltava yhteydessä omaan pankkiin, Juha Andelin K-ryhmästä muistuttaa.
NÄIN MAKSAT K-KAUPOISSA:
KÄTEINEN
Käteinen raha ei tule katoamaan ainakaan lähivuosina. K-ryhmä tarjoaa Osta&Nosta-käteisnostopalvelua. Se tarkoittaa, että voit tehdä ostosten yhteydessä turvallisia ja maksuttomia käteisnostoja kaikissa K-ruokakaupoissa ja Neste K -asemilla.
MAKSUKORTIT
Useimmat maksukortit ovat sirukortteja. Niiden pieni tunnistesiru lisää kortin käytön turvallisuutta. Sirukortit ovat myös kansainvälisiä kortteja, ja niillä voi maksaa ulkomailla. Sirukortit voivat olla debit- kortteja, credit-kortteja tai näiden yhdistelmiä.
PLUSSA-OMINAISUUS PANKKIKORTTIIN
Pankkien maksukortteihin voi liittää Plussa-ominaisuuden, mikäli pankkisi toimii yhteistyössä K-ryhmän kanssa. Tällaisia ovat Osuuspankit, Nordea ja Danske Bank. Voit liittää Plussa-kortin pankin maksukorttiin ottamalla yhteyttä pankin verkko- tai asiakaspalveluun. Kun liität maksukorttiisi Plussa-ominaisuuden, saat Plussa-pisteet ja edut automaattisesti kortilla maksaessasi. Jos kortissasi on credit-ominaisuus, voit maksaa ostokset myös maksuajalla.
K-PLUSSA MASTERCARD
K-Plussa Mastercard on Plussa-asiakkaille suunnattu maksuaikakortti, joka käy missä vain. Sillä saat kaksinkertaiset Plussa-pisteet kaikista vuoden 2020 aikana K-ryhmässä maksetuista ostoista. Kun maksat ostokset K-Plussa Mastercard -kortilla, saat K-ryhmässä tehdyille ostoksille 180 päivän ostoturvavakuutuksen. Kortissa on keskimäärin 30 päivää korotonta maksuaikaa, eikä vuosimaksua. Korttia voi käyttää myös pelkkänä Plussa-korttina.
KÄNNYKKÄ
Suomi on mobiilimaksamisen edelläkävijämaa. Matkapuhelimella maksaminen on yhä yleisempää.
MOBILEPLAY
Kuka voi käyttää? Kaikki, joilla on älypuhelin.
Miten otat käyttöön? Lataa älypuhelimeesi MobilePay -sovellus ja syötä sinne korttisi tiedot.
Miten maksat? Vie puhelin lähelle maksupäätettä. Kun sovellus rekisteröi oston, voit maksaa pyyhkäisemällä ruutua. Kun lisäät MobilePayhin Plussa-kortin, se rekisteröityy ostoon samalla pyyhkäisyllä. Kun käytät MobilePayta verkkokaupassa, puhelin pyytää sinua avaamaan sovelluksen. Pyyhkäise ruutua, ja maksu rekisteröityy.
Missä toimii? MobilePay toimii K-ryhmässä maksutapana K-ruokakaupoissa ja Neste K -asemilla sekä Intersportin, Budget Sportin, Kookengän ja The Athlete’s Footin verkkokaupassa.
APPLE PAY
Kuka voi käyttää? iPhonen omistajat, jos omalla pankilla on sopimus Applen kanssa. Suurimmista pankeista sopimus on Aktialla, Danske Bankilla ja Nordealla.
Miten otat käyttöön? Lataa iPhone-kännykkääsi Apple Pay -sovellus, avaa puhelimessa valmiiksi oleva Wallet-sovellus ja skannaa maksukortti sinne.
Miten maksat? Maksu tapahtuu, kun viet puhelimesi lähelle maksupäätettä. Näytölle tulee teksti ”valmis” ja valintamerkki. Tällä hetkellä Apple Payhin ei saa liitettyä Plussa-korttia, mutta tavallista Plussa-korttia voi käyttää maksun yhteydessä.
Missä toimii? Kaikissa K-ryhmän kaupoissa.
GOOGLE PAY
Kuka voi käyttää? Android-kännykän omistajat, joiden pankilla on sopimus Googlen kanssa. Suurimmista pankeista sopimus on tietyillä korteilla Nordealla, Danske Bankilla, Oma Säästöpankilla ja Aktia Bankilla.
Miten otat käyttöön? Lataa Android-kännykkääsi Google Pay -sovellus, avaa puhelimessa valmiiksi oleva Google Pay -sovellus ja skannaa maksukortti sinne.
Miten maksat? Pidä puhelimen takaosaa maksupäätteellä muutaman sekunnin ajan. Kun maksu on suoritettu, näytössä näkyy sininen valintamerkki. Android-puhelimiin voi ladata Plussa-mobiilikortin ja saada Plussa-edut Google Payllä maksettaessa. Plussa-mobiilikorttisovelluksen tulee olla auki samalla, kun maksu suoritetaan.
Missä toimii? Kaikissa K-ryhmän kaupoissa.
PIVO
Kuka voi käyttää? Osuuspankin asiakkaat, joilla on Android-puhelin ja mikä tahansa henkilöasiakkaan OP-Visa-kortti.
Miten otat käyttöön? Lataa Pivo ja ota se käyttöön puhelinnumerollasi ja verkkopankkitunnuksellasi. Valitse sovelluksessa: ”Ota käyttöön Pivo Lähimaksu”.
Miten maksat? Avaa sovellus ja vie puhelin maksupäätteelle. Voit myös muuttaa Pivon asetuksia siten, että maksaminen onnistuu ilman sen avausta kännykässä. Pivo-lähimaksulla voi maksaa yli 50 euron ostoksia, ja siihen voi myös yhdistää Plussa-kortin.
Missä toimii? Kaikissa K-ryhmän kaupoissa.