Lepopäivinä meteorologi Anniina Valtonen katsoo hömppää ja virkkaa

Herään aamuvuoroon kello 2.45. Se on mittapuullani vielä yötä. Käyn niin hitaalla, että vaikka laitan päivän vaatteet ja eväät jo illalla valmiiksi, aamutoimiini menee puoli tuntia. Olen kuin laiskiainen, jolta puuttuu säpäkkyys kokonaan.

Aamupalan syön aamuvuoroissa vasta työpaikalla. Väsyneenä palelen ja oloni on ällö, joten saan karttoja tehdessä vain näykittyä vähän leipää ja jogurttia. Kolmen tunnin suoran lähetyksen aikana syön tauoilla hedelmiä tai marjoja. Kuvausten jälkeenkin syön vain leipää ja puuroa pakastemarjoilla. Olen kuin hobitti, joka syö kaksi aamupalaa.

Nukun päikkärit lounasaikaan – heti, kun olen ensin töissä pessyt kuvausmeikit pois, ajanut kotiin ja pessyt hampaat. Nukun kaksi tai kolme tuntia, mutta se ei onneksi vaikuta yöuniini. Herättyäni teen päiväruoan valmiiksi ja haen lapsen päivähoidosta.

Arkeen energiaa tuovat lepopäivät. Työni on niin rankkaa ja työaikani niin epäinhimilliset, että vien lapsen välillä arkivapaallakin hoitoon. Se on minulle tärkeää ja koen, että se auttaa minua olemaan hyvä äiti ja vaimo. Lapsi saa nauttia samanikäisten leikkitovereiden seurasta, ja minä käytän tuon ajan töistä palautumiseen.

Salainen paheeni on hömpän katselu. Ahmin sitä lepopäivinäni kaikista suoratoistopalveluista. Emily in Paris ja Bridgerton ovat juoneltaan niin ennalta arvattavia, että voin samalla virkata värikkäitä isoäidin neliöitä vilttiä varten.

Vapaahetkinä Anniina Valtonen virkkaa ja viettää aikaa lapsensa kanssa.

Ostoskorissani on aina banaaneita, leipää ja juustoa. Raivostuttaa, jos unohdamme ostaa tuoretta leipää! Pyrimme viikonloppuisin ostamaan viikon ruoat isosta hypermarketista. Vuorotyössä helpottaa hirveästi, kun teemme sunnuntaina ruokaa niin ison satsin, että syömme sitä vielä torstainakin.

Kokkina olen aika arka. Mieheni tekee itselleen välillä tulista ruokaa, mutta itse kokkaan aina ihan perinteistä, suomalaista kotiruokaa: makkara- ja jauhelihakeittoja, nakkikastiketta, makaronilaatikkoa ja uunikanaa. Nykyisessä kodissamme on tosi pieni keittiö, mikä latistaa kokkailuintoani. Ennen leivoinkin enemmän.

Kiireisinä hetkinä hyödynnän surutta einesruokia. Jos lapsi ei jaksa odottaa ruoan valmistumista, mikrossa lämmitetty lasten valmisruokasose pelastaa. Itse turvaudun noina hetkinä maksalaatikkoon. Käsilaukustani löytyy myös aina hätäeväitä: hedelmävälipalapatukoita, smoothieita ja pikapuuroa.

Arkeamme pitävät kasassa rutiinit. Ne ovat pienelle lapselle tärkeitä, ja siksi pyöritämme aika samanlaista rytmiä niin arki- kuin vapaapäivinäkin. Heräämme aamulla aina viimeistään seitsemältä tai kahdeksalta ja vaalimme lapsen hyviä päikkäreitä, koska niiden jälkeen illat sujuvat helpommin.

Siivoamme joustavasti tarpeen ja jaksamisen mukaan. Välillä on vain pakko ummistaa silmät kaaokselta.Siinä vaiheessa, kun alkaa tympäistä astua legopalikoiden päälle tai liukas- tella avonaisiin satukirjoihin, saatamme tehdä massiivisenkin siivouksen.

Minulle arjen luksusta on viettää rauhallinen ilta perheen kanssa kotona. Sähköpostiini kilahtelee kutsuja seurapiiritapahtumiin, mutta minusta on parasta syödä kotona mieheni tekemiä tacoja ja käydä saunassa. Kun lapsi menee nukkumaan, katsomme mieheni kanssa leffaa.

Hifistelen erityisruokavalion tuotteissa, koska en pysty ruoka-aineallergioideni takia syömään maitotuotteita, gluteenia enkä pähkinää.

Pihistelen vessa- ja talouspaperissa. Aivan sama, minkä merkkisiä ne ovat, kunhan eivät ole ihan henkäyksen ohuita. En myöskään juo ollenkaan alkoholia ja miehenikin vain harvoin yhden saunaoluen, joten siinäkin säästyy rahaa.