Ruokarinki kokoontuu kerran viikossa Turussa vuorotellen kunkin kerholaisen kotona.
Niksi-Pirkka sticker

Ystävysten ruokakerho jakaa ilot, surut ja kalapuikot

Turkulaiset opiskelukaverit kaipasivat toistensa seuraa. Näin syntyi idea ruokaringistä, jossa kokkausvuoro kiertää kodista toiseen.

En ole ikinä ennen ostanut tuoretta maissia vaan aina esikypsytettyjä pakattuja, Maijastiina Hannonen sanoo.

Hän vuolee juuri keittämäänsä maissintähkää jyväsiksi ja vaikuttaa hitusen hermostuneelta. Maijastiinan ympärillä Turun maanantaisessa illassa leijuvat paistetun kanan, taco-mausteen ja Thousand Island -kastikkeen aromit. Valmistumassa on kanatacosalaatti ruokakerholaisille eli seitsemästä kaveruksesta muodostuvalle ruokaringille.

Paikalla ovat jo Maijastiinan veli Onnimanni, hänen tyttöystävänsä Emma Lavapuro sekä Toffe-koira. Pian saapuvat Veera Airola, Alina Koivuniemi ja Otso Väisänen. Otson veli Leo on tänään flunssassa.

Ruokaringin 126. arkiruokailu alkaa heti, kun kanasuikaleet ovat kypsiä.

PI11 25 ruokarinki poydassa

– Minä ja Veera olemme testanneet varmasti kaikki mahdolliset kaupan tacosalaatit, mutta nyt halusin kokeilla tehdä salaattia ruokarinkiin itse, Maijastiina kertoo.

– Nyt saa ottaa. Hirveä nälkä!

ARKIRUOKAILU ON LAAJENTUNUT YHTEISIIN JUHLAPYHIIN

Ruokarinki sai alkunsa kolmisen vuotta sitten, kun läheiset koulukaverit Maijastiina, Veera ja Alina hajaantuivat opiskelemaan pitkin Turkua.

– Olimme aiemmin nähneet päivittäin, mutta yhtäkkiä saattoi mennä kuukausi tai kaksikin niin, ettemme tavanneet. Kaipasimme arkista yhdessäoloa ja päätimme, että alamme syödä yhdessä viikoittain. Myös Otso, Emma ja Onnimanni tulivat mukaan, Alina kertoo.

PI11 25 ruokarinki poydassa 1

Kesän suunnittelun jälkeen ensimmäinen ruokarinki kokoontui kuuden porukalla alkusyksystä 2022. Leo liittyi mukaan puolisen vuotta myöhemmin palattuaan Chilestä vaihto-opiskelusta.

Kesäisin joitain kokkausiltoja voi jäädä väliin, mutta muutoin porukka on myötäelänyt toistensa arkea ruokapöydän äärellä viikoittain. Kodit, opiskelupaikat ja tulevaisuudensuunnitelmatkin ovat vaihtuneet matkan varrella, mutta rinki on ja pysyy. Arkiruokailun lisäksi porukka on myös nauttinut yhdessä joulusta, juhannuksesta, uudestavuodesta ja tehnyt pari reissuakin.

PYYKKITELINE KESKELLÄ LATTIAA EI LATISTA TUNNELMAA

Ruokaringissä kukin on kokkina vuorollaan. Parempiin suihin on kadonnut taikinajuureen tehtyä kantarellipizzaa, buffalopastasalaattia, enchilladoja, punajuuririsottoa ja broileripannulasagnea.

Emma ja Onnimanni poimivat somesta trendikkäitä uutuuksia, Maijastiina tekee herkullisia ”sörsseleitä”, ja Alinan ja Otson iltoina on tarjolla usein pastaa.

– Aina ei jaksa tai ehdi tehdä juuri mitään. Kerran paistoin kalapuikkoja. Jos haluan välttää myös tiskin, hankin kaikille juomatölkit ja syömme kertakäyttölautasilta, Veera sanoo.

PI11 25 ruokarinki poydassa 3

Kaikkien mielestä matala kynnys on ruokaringin salaisuus. Täydellistä astiastoa ei tarvita, ja pyykkiteline voi hyvin olla keskellä yksiön lattiaa.

– Emme järjestä mitään spektaakkeleita. Jokaisella on arki – jos se riittää itselle, niin miksei se riittäisi toisellekin. Pääasia on, että pöydässä on ruokaa, Emma sanoo.

– Jaksamme tavata tiuhaan, kun kukaan ei yritä olla sitä, mitä ei ole.

Ystävykset kertovat, että ruokarinki on inspiroinut muitakin. Esimerkiksi Maijastiinan ja Onnimannin vanhemmat ovat innostuneet perustamaan oman kuukausittain kokoontuvan ringin, jossa pöytään istahtavat mummo ja äidin veli perheineen.

NÄIN KÄY, KUN GRUYÉRE-VUOKAAN LAITTAA VÄÄRÄÄ JUUSTOA

– Tosi hyvää! Tuhat kertaa parempaa kuin pakattu salaatti, ruokarinkiläiset innostuvat Maijastiinan salaatista.

Nyt on hyvä hetki tiedustella, miltä valmiiseen pöytään tuntuu istua. Huokaus on yksimielinen: Ihanalta! Aina yhtä ihanalta. Kun laittaa yhden kerran ruokaa kaikille, saa itse vastineeksi neljä valmista ateriaa.

– Kun mietin viikon syömisiä, ilahdun joka kerta, kun tajuan, että ruokarinkipäivänä ateria hoituukin itsestään, Veera sanoo.

Luksusta on myös se, että arkiruokailtana kokki huolehtii kaikesta, myös jälkien siivoamisesta. Aina kaikki ei tietenkään onnistu. Kerran Maijastiinan gruyère-alppimakaronivuoka yllätti. Ruoka nauttii ringissä kulttimainetta ja on kaikkien toiveuusinta.

PI11 25 ruokarinki poydassa 2

– Vuoka on tosi hyvää, mutta gruyère-juusto kallista, joten ajattelin säästää ostamalla kerrankin halvempaa juustoa. Se ei kuitenkaan sulanut pataan, ja pastan seassa oli lopulta epämääräisiä juustosuiroja, Maijastiina kertoo.

Rinkiläiset eivät liikuttele rahaa, vaan kukin hankkii ruokatarvikkeet oman budjettinsa mukaan

– välillä on varaa hieman satsata, välillä mennään edullisimmalla mahdollisella reseptillä. Kun annoskoot ovat isoja, yksi ateria maksaa kuitenkin keskimäärin vähemmän kuin yhdelle hengelle valmistettuna, rinkiläiset arvioivat.

PÖYDÄN ÄÄRELLÄ KAIKKI TUNTEET OVAT SALLITTUJA

Tänään rinkiläiset keskustelevat opiskelusta, kuten kätilöksi opiskelevan Veeran esseestä. Siitä tuli juuri passelin pituinen, kun hän tajusi vaihtaa dokumenttiin oikean rivivälin. Tradenomiopiskelija Alinalla oli ollut tentti, jossa vastausaika oli loppunut kesken – kun kerrankin olisi tiennyt kaiken!

Myös muut tärkeät asiat päivitetään. Riemukkaimman reaktion herättää tieto siitä, että suosikkikarkkipussista on ilmestynyt uusi kirpeitä karkkeja sisältävä versio.

Ruokaringin tapaamiset ovat voittopuolisesti iloisia, tai ainakin ne kääntyvät lopulta ilon puolelle. Vaikka päivä olisi ollut miten epäonninen tahansa, pöydästä saa energiaa. Huononakin päivänä alkaa lopulta naurattaa.

– Kun parisuhteita on ehtinyt tulla ja mennä, olen välillä tullut pöytään ihan murtuneena. Ruokarinkiläisten tuki ja järjen ääni ovat tuntuneet todella merkittäviltä, Veera sanoo.

Joskus kaveri ottaa kopin, tarttuu konkreettisesti toisen kauppakassiin ja huolehtii kaikesta. Näin kävi, kun tulvavesi lainehti Maijastiinaa vastaan kotiovella: yläkerran naapurille oli sattunut vesivahinko.

– Onnimanni nappasi kassin ja teki myskikurpitsakeiton illalla hänen luonaan. Tuo arkiruokailta tuli todella tarpeeseen, Maijastiina sanoo.

Rinki kestää myös kiukuttelut, sillä kaverukset ovat oppineet tulkitsemaan toisiaan ja luovimaan ikäviä tunnelmia myönteisemmiksi. Kaikkia tunteita saa näyttää, eikä kulisseja tarvitse pitää pystyssä.

PI11 25 ruokarinki jalkiruoka

Salaatti on huvennut. Poikkeuksellisesti tänään nostetaan pöytään myös jälkiruoka. Kun porkkanakakun viimeiset palat katoavat, porukka on jo sopinut seuraavan viikon kokkausvuoron.

– Ruokarinki on meille ruokaa, ystävyyttä ja arjen tukea, joka toistuu joka viikko, ja varmasti myös tulevina vuosina pitkälle eteenpäin, Maijastiina kiteyttää.

Loput maissintähkät jaetaan huutoäänestyksellä. Ensi viikolla Alina ja Otso pyöräyttävät koko porukalle kermaista kanapastaa.

3 × starttaa oma ruokarinki

1. Kutsu kaverit, naapurit tai sukulaiset mukaan. Aloita vaikka 3–4 hengellä, porukka voi laajentua vähitellen.

2. Sovi pelisäännöistä ainakin pääpiirteissään. Kukin kokkaa ja siivoaa vuorotellen – ringissä vaalitaan hyvää tahtoa. Hyväksy se, että tapaamisten tunnelma vaihtelee – aina ei naurata.

3. Pidä kynnys matalana. Ruokarinkiä varten ei tarvitse siivota eikä luoda gourmet-elämyksiä.

VINKIT ANTOIVAT TURUN RUOKARINKILÄISET


MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN?

Joskus ideat päivän ruokiin voivat loppua kesken. K-Ruoka-sovelluksen resepteistä ja vaihtuvasta viikon ruokalistasta löydät helposti inspiraatiota niin arkeen kuin juhlaan. Voit kätevästi säätää reseptien annosmäärää.

Näet sovelluksesta myös viikoittain vaihtuvat henkilökohtaiset OmaPlussa-edut, jotka tuovat säästöä ruokaostoksilla. Hae sovellus omasta sovelluskaupastasi hakusanalla ”K-Ruoka” ja lataa se puhelimeesi.

Lue lisää:

JULKAISTU   3.11.2025TEKSTI   Arja KulmalaKUVAT   Suvi Elo

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?