Ystäviä ja uusia haaveita – tällaista on ukrainalaisten arki Suomessa

Pieni poika hymyilee ja ojentaa kätensä tervehtiäkseen.

− Minun nimeni on Sacha, hauska tutustua.

7-vuotias ukrainalainen Sacha, oikealta nimeltään Oleksandr, on asunut Suomessa reilut puolitoista vuotta. Sacha ja hänen 9-vuotias siskonsa Vika eli Victoria puhuvat suomea ällistyttävän sujuvasti.

− Minusta suomen kieli on helpompaa kuin englanti, sanoo Vika tietäväisesti hymyillen.

Sacha ja Vika ovat äitinsä Oksana Chalan ja isoäitinsä Valentyna Bondaretsin kanssa vierailemassa Hämeenlinnan Ukraina-keskuksessa. Pääosin vapaaehtoisvoimin toimiva keskus on tarjonnut sotaa Suomeen paenneille ukrainalaisille neuvontaa, ruoka-apua, tapahtumia ja yhteisen kohtaamistilan maaliskuusta 2022 alkaen. Oksana, Vika, Sacha ja Valentyna saapuivat Ukrainan pääkaupungista Kiovasta Suomeen Puolan kautta bussikuljetuksella huhtikuussa 2022.

− Venäjän joukot olivat miehittäneet Kiovan kylät, joissa asuimme tykkien ympäröimänä. Ei ollut mahdollisuutta ostaa ruokaa, ei ollut sähköä, ei nettiyhteyksiä. Räjähdyksiä kuului jatkuvasti, lapset olivat peloissaan. Päätimme lähteä muualle Eurooppaan, ymmärtämättä täysin minne.

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen on tullut 63 000 tilapäistä suojelua hakenutta ukrainalaista lokakuuhun 2023 mennessä. Oksanan mies on joutunut toistaiseksi jäämään Ukrainaan töihin, ja myös siskon perhe asuu yhä Kiovassa.

Oksanan perhe asui ensimmäisen vuoden Hattulassa Rita Wegeliuksen ja tämän perheen maatilalla.

− Suomalaisen perheen kanssa ystävystyminen helpotti hirveästi uuden elämän aloittamista. Se nopeutti myös kielen opettelua, Oksana sanoo.

− Halusin auttaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet niin kauheaan tilanteeseen, kertoo Rita Wegelius.

Ensimmäisen joulun Suomessa Oksanan perhe vietti yhdessä Ritan ja tämän perheen kanssa.

− Joulupukki toi lahjoja ja sain kauniin yöpaidan. En voinut uskoa sitä, huudahtaa Victoria.

Keväällä 2023 Oksana sai Suomen Punaisen Ristin avulla Hämeenlinnasta oman vuokrakaksion, jossa perhe nyt asuu. Oksanan ja Ritan ystävyys on jatkunut sen jälkeenkin.

− Oli onni, että juuri Oksanan ihana perhe tuli meille. Kyllä se sanonta pitää niin paikkansa, että kun antaa, niin myös saa, Rita sanoo.

Hippaleikkejä ja kivoja opettajia

Kalakeitto, lihapullat ja päärynäjäätelö. Vika ja Sacha luettelevat lempiruokiaan suomalaisessa koulussa. Molempien kielitaito on kehittynyt vauhdilla koulussa, ja lapset tuntuvat suorastaan rakastavan koulunkäyntiä.

− Parasta koulussa on opettajat ja kaverit. Minulla on kolme opettajaa ja monta ystävää. Tykkään laulaa lauluja suomeksi. Meillä on ollut myös kertotaulutestejä, kertoo Vika innoissaan.

− Koulussa leikitään banaanihippaa ja minulla on kolme parasta kaveria. Mutta minä osaan vasta ykkösen kertotaulun, Sacha jatkaa hihitellen.

Oksana opiskelee arkipäivät suomen kieltä Vanajaveden opistossa, ja hän puhuu kieltä jo monipuolisesti. Suuri haave olisi saada työpaikka. Suomessa tilapäisen suojelun piirissä asuvista ukrainalaisista noin 11 000 on työllistynyt ainakin osa-aikaisesti, suurin osa heistä siivoojiksi tai maa- ja metsätaloustöihin. Ukrainassa Oksana työskenteli matkailualalla, mutta nykyään hän haaveilee puutarhasuunnittelijan työstä.

− Olin viime vuonna harjoittelussa kukkakaupassa. Seuraavaksi menen viini- ja puutarhatilalle harjoitteluun, ja odotan sitä innoissani, Oksana kertoo.

Ystävät ja kielitaito ovat tärkeitä

Ukraina-keskukseen ovat tulleet myös Oksanan ystävät Diana Ovvian, tämän tytär Veronika ja sisko Marina Ovvian. Kokkina työskennellyt Diana ja kampaajana toimiva Marina toivovat löytävänsä Suomesta töitä kielitaidon kartuttua. 3-vuotias Veronika käy kerhossa perhekahvilassa.

− Kun Veronika leikkii suomalaisten lasten kanssa, hän oppii kieltä, Diana sanoo.

Oksana ja Diana tutustuivat toissa kesänä bussipysäkillä vähän sen jälkeen, kun Diana oli saapunut Harkovasta Suomeen tyttärensä kanssa.

− On ollut hienoa löytää ukrainalaisia ystäviä Suomesta täällä asuessamme. Se on ihan eri asia kuin jutella muiden sotaa pakenevien kanssa kanssa bussissa pakomatkalla, Oksana sanoo.

Hämeenlinnan Ukraina-keskuksen toiminnassa ihmisten tuominen yhteen on tärkeässä roolissa. Keskuksessa Oksana ja Diana perheineen ovat viettäneet aikaa juhlailloissa ja tapahtumissa.

Viime kesänä Oksana matkusti perheineen kuukaudeksi Kiovaan.

− Ihmiset siellä ovat tottuneet sotaan. Hälytykset aktivoituvat usein ja lapset nukutetaan aikaisin, jotta he eivät kuulisi räjähdyksiä. Kukaan ei suunnittele elämää myöhemmäksi, he elävät nykyhetkessä, Oksana kertoo.

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomesta tilapäistä suojelua hakeneista ja saaneista ukrainalaisista reilut 27 000 on jo lähtenyt maasta. Tällä hetkellä heitä on viraston järjestelmässä kirjoilla noin 34 000. Moni pohtii, voiko kotimaahan palata koskaan. Oksana ajattelee, ettei hänen perheensä välttämättä palaa enää Ukrainaan.

− Meillä on täällä hyvä elämä, lapsilla hyvä koulu ja meillä paljon ystäviä. Tietenkin toivoisin saavani tänne myös mieheni ja siskoni lapsineen.

Oksanan iloisen äänekäs seitsenhenkinen seurue alkaa tehdä lähtöä Ukraina-keskuksesta kotiin valokuvaajan kanssa, ja kaikki halaavat. Aurinkoisessa pakkasäässä Oksanan äiti Valentyna ja lapset vilkuttavat ja lähettävät lentosuukkoja.

− Moikka! Paká! Nähdään!

Yhteisiä kohtaamisia

K-ryhmän ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Ukraina-rusetti-keräys tuotti yhteensä 264 000 euroa Suomeen saapuneiden ukrainalaisten auttamiseksi.

Varoilla MLL:n paikallisyhdistykset ympäri Suomen ovat järjestäneet tapahtumia, kursseja, retkiä ja neuvontaa.

− Syksyn alussa toteutimme koulunaloitustapahtumia, joissa ukrainalaiset ja suomalaiset lapset ovat tutustuneet toisiinsa. On ollut upeaa nähdä, kuinka he ovat ilman yhteistä kieltä leikkineet yhdessä, kertoo MLL:n Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistyön päällikkö Riina Muotka.

Toiminnassa on mukana paljon vapaaehtoisia, ja myös ukrainalaiset ovat itse osallistuneet aktiivisesti järjestelyihin.

Varoilla on jaettu myös 2 400 ruokalahjakorttia ukrainalaisperheille.