Niksi-Pirkka sticker

Retkeilyn ilo syntyy lasten ehdoilla 

Retkeily onnistuu pienten lasten kanssa ja kiukku laantuu herkullisilla eväillä ja kikkakolmosilla: ”Ei koskaan tyhjällä vatsalla metsään.” 

Veikko Hämäläinen, 5, on päiväkotipäivän jälkeen hyvin virkeä. Hän odottaa pääsevänsä pian ulkoleikkeihin ja ehdottaa isälleen retkeä kodin takana sijaitsevaan havumetsään. Pihasaunakin voitaisiin pojan mukaan lämmittää tänään tiistaina, vaikka onkin arki eikä lauantain saunapäivä.

– On ihan tavallista, että kun lopetan työpäivän, poika on jo valmis nuotioreissulle, isä Alex Hämäläinen nauraa.

Pojan retkeilyinnon on havainnut myös äiti Julia Heikkinen. Hän on siitä hyvillään.

– Meillä ei lapsia tarvitse pahemmin retkelle tai ulos houkutella. Pikemminkin on niin, että välillä he saavat houkutella ja hoputtaa meitä aikuisia. Ja hyvä niin. Ulkoilu on meille elinehto. Haluamme päästä luontoon päivittäin, edes pienelle retkelle, jos sää sallii.

Julian, Alexin ja Veikon lisäksi Heikkinen-Hämäläisen perheeseen kuuluvat kolmevuotiaat kaksoset Kerttu ja Kaarlo. Myös pienimmät ovat innostuneet perheen yhteisestä intohimosta, eikä tuulihousujen ja vaelluskenkien tai kumppareiden kaivaminen kaapista aiheuta kiukuttelua vaan ilon kiljahduksia. Vaatteet saadaan päälle nopeasti ja pian porukka on jo pihalla.

Pirkka6-8 24 perhejuttu 4

– Kerttu ja Kaarlo ovat olleet mukanani metsäretkillä ja marjareissuilla ihan vauvasta asti. Valitsimme kaksosrattaatkin sen mukaan, että renkaat ovat varmasti riittävän paksut luonnossa liikkumiseen, Julia kertoo.

Myös perheen kissat ovat innostuneet retkeilystä. Ne kulkevat perässä ja kököttävät nuotiolla siinä missä muutkin.

– Kun kiinteistömme nimi on Metsäpirtti, me voimme olla metsäpirttiläisiä. Sana jotenkin kuvaa koko erähenkistä ja metsän keskellä asuvaa perhettämme, Julia sanoo nauraen.

Vahva yhteys luontoon

Into retkeilyyn ja ylipäätään luonnossa liikkumiseen on syntynyt perheelle luontevasti. He asuvat luonnon keskellä, joten kovin kauas ulko-ovelta ei elämyksiä saadakseen tarvitse lähteä. Koti, kaksikerroksinen punainen puutalo, sijaitsee Tyrnävällä tuuhean havumetsän sylissä viljavien peltojen keskellä.

– Tällaisessa pihassa on aina hommaa ilman, että ohjelmaa tarvitsee erikseen järjestää. Pitää tehdä puutöitä, luoda lumia ja välillä karsia vähän metsääkin, Alex mainitsee.

Sen kuullessaan Kaarlo innostuu muistuttamaan, että traktori olisi perheessä tarpeen.

Pirkka6-8 24 perhejuttu 2

Vaikka perhe asuu maalla eikä naapureitakaan ole ihan vieressä, Ouluun on matkaa vain noin 30 kilometriä. Kaupunkia Heikkinen-Hämäläiset eivät suuremmin kuitenkaan kaipaa. Perhe muutti Oulusta Tyrnävälle kaksi vuotta sitten.

Ennen lasten syntymää Julialla ja Alexilla oli tapana kierrellä Suomea pakettiautolla, jonka kyytiin he pakkasivat patjat ja makuupussit. Kun Veikko syntyi, hän pääsi heti mukaan metsäretkille, ja myöhemmin pojan kanssa retkeiltiin Oulussa, kaupungissa.

– Veikkoa ei kiinnostanut niinkään leikkialue, vaan pihojen tutkiminen. Kaikki se, mitä löytyi talojen takaa ja niiden välistä. Kaupungistakin löytyy kiinnostavaa tutkittavaa, jonka avulla voi herätellä lasten retkeilyintoa. Elämyksiä löytyy joka pihalta, Alex sanoo.

Pirkka6-8 24 perhejuttu 7

Julia Heikkinen on kotoisin maatilalta. Hän sanoo, että oma suhde luontoon on aina ollut vahva ja äidiksi tulemisen jälkeen vahvistui tarve välittää tuota suhdetta lapsille.

– Minulle luontoyhteys tarkoittaa mutkatonta olemista luonnossa ja luonnon ymmärtämistä. On tärkeää, että lapset ymmärtävät, mistä ruoka tulee ja mitä luonto meille antaa, ja että he tuntevat sienet ja marjat, Julia Heikkinen sanoo.

Tilannetajun tärkeys

Pienet lapset ja metsäreissu – kuulostaa seikkailulta. Julia ja Alex korostavat, ettei eräelämysten tarjoamisesta kannata ottaa paineita. Tärkeintä on mennä lasten ehdoilla.

– Pitkien vaellusten sijaan kannattaa ottaa tavoitteeksi lähiseutu. Ihan pienille lapsille riittää jo se, että voi tulistella nuotiolla jossakin tai käydä vähän mättäitä tutkimassa, Alex sanoo.

– Retkelle ei kannata koskaan lähteä vatsa tyhjänä tai huonosti nukkuneena. Pitää olla myös valmis luopumaan suunnitelmista.

Julia ja Alex korostavat tilannetajun tärkeyttä. Reittien on hyvä olla helppokulkuisia ja välillä voi pienen matkan lasta kantaakin. Pääasia, ettei tule turhautumista. Mukaan on hyvä pakata pienet eväät, kuivat sukat ja rento mieli.

– Retkeilyyn ei kannata suhtautua liian kunnianhimoisesti, että nytpä tehdään yhdessä suuri elämys. Ei ole kivaa kenelläkään, jos väkisin mennään. Yhtäkkiä siellä voikin tulla kylmä, kiukku tai väsy, Alex muistuttaa.

Pirkka6-8 24 perhejuttu 5

Retkellä askeleen saa nousemaan tarinoiden avulla. Se kannustaa poluilla eteenpäin.

– Me etsimme mörköjen pesiä tai hirviöiden jälkiä. Marjojen poimimisesta puolestaan saa helposti kilpailun, kun keräämme aarteita emmekä mehumarjoja, Julia sanoo ja hymyilee.

Päivärytmi auttaa retkeilijää

Heikkisen-Hämäläisen perhe muistuttaa päivärytmin tärkeydestä. Retkelle ei kannata lähteä silloin, kun olisi päiväuniaika, ei myöskään suoraan päiväkodista.

– Näin pienten kanssa on parasta lähteä liikkeelle heti aamupalapöydästä, syödä lounasta kevyen ulkoilun jälkeen ja palata kotiin päiväunien aikaan, Julia sanoo.

– Viimeksi lapset nukkuivat päiväunet autossa Hailuodon lautalla.

Nuotiolla voi tehdä joko kevyen lounaan tai lounaanaluslounaan. Sillä välin, kun makkarat paistuvat, voivat lapset jo mutustella sämpylää tai valmiiksi pilkottuja kasviksia.

Pirkka6-8 24 perhejuttu 6

– Meillä on usein mukana myös kuutioituja makkaranpaloja rasiassa. Niitä voi napostella muuta ruokaa odotellessa. Makkaran kypsyminenkin saattaa jo viedä pienen lapsen mielestä liian kauan, Alex muistuttaa.

Heikkisen-Hämäläisen perheen nuotioevässuosikkeja ovat erilaisten makkaroiden lisäksi lihapiirakat, jotka on helppo lämmittää nuotiolla. Ne sisältävät energiaa reippailuun ja ovat kätevät pakata reppuun.

Nuotiolla on myös paistettu lettuja. Taikina on helppo tehdä kotona valmiiksi ja kuljettaa nuotiolle pakasterasiassa tai termospullossa. Valurautapannu kestää hyvin nuotion tulta.

– Ilman pillimehuja ei retkelle tietenkään voi lähteä. Eikä ilman omia pikkureppuja, joihin ne pakataan, Julia kertoo hymy suupielessään.

PERHE HEIKKINEN-HÄMÄLÄINEN

Julia Heikkinen, 40, ja Alex Hämäläinen, 38, Veikko, 5, sekä kaksoset Kerttu ja Kaarlo, 3. Perheeseen kuuluvat myös kissat Simba ja Minttu. Perhe asuu Tyrnävällä, 30 kilometrin päässä Oulusta.

3 VINKKIÄ RETKEILYN ALOITTAMISEEN

  1. Päiväretkelle varustautuminen ei poikkea normaalista ulkoiluvarustuksesta. Esimerkiksi jalkineiksi sopivat lenkkikengät, vaelluskengät tai kumisaappaat. Kirkkaat vaatteet auttavat erottautumaan maastosta.

  2. Reppuun kannattaa pakata juomaa, joka viileällä säällä säilyy termospullossa lämpimänä, sekä päivän eväät pikkuherkut mukaan lukien.

  3. Tee retki merkittyjä polkuja ja ulkoilureittejä kulkien. Ne johdattavat maisemallisesti näyttäviin paikkoihin ja ovat helppokulkuisia. Merkityt reitit säästävät myös ympäristöä ohjaamalla ulkoilijat samoille reiteille.

Lue lisää retkeilystä: Luontoon.fi

JULKAISTU   2.6.2024TEKSTI   Leena HirvonenKUVAT   Elina Siira

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?