PI5 tehdaan eika tuumailla hero

K-kauppiaat ja pienyrittäjät entistä tiiviimmässä yhteistyössä

K-kauppiaat eri puolilla Suomea ovat tarjonneet auttavaa kättään pulaan joutuneiden ravintoloiden ja leipomoiden jakelutienä.

Valmista ruokaa kotiin

Päijät-Hämeen Kärkölässä Järvelän Neste & K-Raudan lounasbuffet suljettiin koronakriisin myötä. Ruoanvalmistus ei kuitenkaan loppunut, vaan ruoka toimitetaan kotiinkuljetuksena paitsi alueen ikäihmisille, myös muille valmista ruokaa kaipaaville asiakkaille.

– Olemme toimittaneet lounasta tähänkin asti esimerkiksi yritysasiakkaille. Toukokuussa aloitamme ruokatoimitukset Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle, sanoo Järvelän Neste & K-Raudan kauppias Sirpa Kaalikoski. Uusin asiakasryhmä ovat etätyötä tekevät vanhemmat, jotka ostavat ruokaa kiloittain.

– Etätöitä tekevän pitäisi vielä samalla valvoa lasten koulunkäyntiä ja hoitaa ruokahuolto. Tilannetta helpottaa, kun voi ostaa useamman päivän satsin valmista ruokaa kotiinkuljetettuna. Samassa kyydissä voimme toimittaa muitakin elintarvikkeita ja hygieniatuotteita laajasta valikoimastamme. Kaalikoski toteaa, että paikallisen ja yhteisöllisen toiminnan merkitys korostuu tällaisina aikoina.

PI5 tehdaan Sirpa Kaalikoski – K-Raudan kotiinkuljetuksissa olemme tottuneet toimittamaan isokokoista tavaraa. Nyt ruokatoimitusten myötä meiltä lähtee päivittäin pakettiautotavaraa ja pientäkin nyssäkkää. Teemme yhteistyötä myös paikallisten taksiyrittäjien kanssa, ja voimme tarvittaessa ajattaa useampaa taksia samaan aikaan, Kaalikoski sanoo. Järvelässä yrittäjien yhteistyö sujuu, ja Sirpa Kaalikoskella muhii jo tukku uusia ideoita.

Ravintolaruokaa Kuopion lähiöön

Kuopiolaisen K-Market Pirtin kauppias Keijo Ollikainen aloitti yhteistyön tutun ravintoloitsijan, Nina-Marika Lahnavik-Hoffrenin kanssa. Kun ravintola jouduttiin sulkemaan koronakriisin vuoksi, K-Market auttoi sitä toimimalla ruoka-annosten jakelupisteenä. Samalla keskustan ulkopuolella sijaitseva K-Market Pirtti pystyi tuomaan valmista ravintolaruokaa asiakkaidensa saataville.

keijo Yhteistyö ponkaistiin käyntiin huippunopeasti, ja pian K-Market Pirtistä noudettiin jo ensimmäisiä annoksia King’s Crown -ravintolan ruokia. Ruoat tilataan ravintolan kautta, joka toimittaa ne kaupalle noudettavaksi lämpiminä.

– Suosittuja ovat esimerkiksi kinkkukiusaus ja lasagne, joilla taltuttaa isommankin nälän. Ravintola-annosten myynti on toiminut niin hyvin, että K-Market Pirtti on ehtinyt jo laajentaa yhteistyötään myös muihin ravintoloihin.

Yrittäjien tukena

Tuusulalainen konditoria pH7 toimitti vielä vuoden alussa leipomotuotteita valtakunnallisesti esimerkiksi juniin, hotelleihin ja lentoyhtiöille. Kun koronakriisi iski, konditorian myynti romahti yhdessä päivässä 80 prosenttia. Kymmeniä työpaikkoja oli vaakalaudalla.

Konditoriayrittäjä Toni Rantala päätti toimia nopeasti. Hän keksi ottaa yhteyttä lähialueen K-kauppiaisiin. Klaukkalan, Tammiston ja Ruoholahden K-Citymarket-kauppiaat päättivät kaikki tarjota auttavan kätensä ja ottaa pH7:n tuotteita nopealla varoitusajalla myyntiin.

Monella pienellä yrityksellä ei ole kertynyt puskuria tällaisia aikoja varten. Leipomoyrittäjä Rantala iloitsee siitä, miten tilanne on yhdistänyt yrittäjiä. – Porukka puhaltaa yhteen hiileen ja haluaa keksiä ratkaisuja. Olemme vahvistaneet tuotekehitystiimiämme ja käynnistäneet jo ensi vuoden valmistelut, Rantala sanoo.

kimmo K-Citymarket Tammiston kauppias Kimmo Sivonen on seurannut yrittäjien tilannetta huolestuneena. Mahdollisuus auttaa muita yrittäjiä ja kehittää uusia yhteistyökuvioita on kuitenkin tuonut pientä onnistumisen iloa ja virkistänyt puuhakkaan kauppiaan mielialaa.

– Aloin miettiä, missä kaikessa muussa voisimme olla mukana ja kuinka voisimme tässä tilanteessa auttaa pienyrittäjiä, esimerkisi ravintoloita, Kimmo Sivonen kertoo.

Pian Sivonen oli sopinut yhteistyöstä konditoria pH7:n lisäksi myös huippukokki Pekka Terävän Olo-ravintolan kanssa. Ensimmäiset Terävän suunnittelemat tuotteet saapuivat kauppaan myyntiin samalla viikolla. – Ahdingossa olevia yrittäjiä on nyt paljon. Tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista, jotta pääsemme tästä kansakuntana yhdessä läpi.

Lue lisää

JULKAISTU   6.5.2020TEKSTI   Satu KärkiKUVAT   Hannes Paananen ja K-ryhmä

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?