sukunsa ensimmainen hero

Sukuni ensimmäinen

Tasa-arvo on edistynyt sukupolvi sukupolvelta. Viisi naista Suomesta ja Keniasta kertoo, missä he ovat olleet edelläkävijöitä.

HISTORIAA JA MAAILMAN kehitystä selitetään usein suurten tapahtumien kautta. On sotia, muuttoliikkeitä, vallankumouksia ja mullistavia keksintöjä.

Niiden varjossa tapahtuu kuitenkin joka päivä huomaamattomampia ja arkisempia asioita. On valintoja ja päätöksiä, jotka tuntuvat suurilta yhden ihmisen elämässä tai yhdessä perheessä, mutta eivät välttämättä yllä historiankirjoihin.

Ja kuitenkin juuri nämä asiat muokkaavat maailmaa, kun ne liittyvät yhteen ja osaksi suurempaa kokonaisuutta. Sekä Suomessa että muualla maailmassa tasa-arvoa rakennetaan tänäkin päivänä tavallisten naisten arjessa.

Oletko koskaan ajatellut, missä sinä olit sukusi ensimmäinen?

Ehkä olit ensimmäinen ylioppilas tai ensimmäinen, joka muutti pois tutulta paikkakunnalta. Tai ensimmäinen, joka uskalsi toivoa erilaista elämää kuin aiemmilla sukupolvilla perheessäsi. Ensimmäisenä oleminen vaatii rohkeutta.

Suomi on monessa mielessä tasa-arvon edelläkävijä. Meillä naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten joukossa maailmassa, ja naisten täysivaltainen osallistuminen yhteiskuntaan on iso osa Suomen nopeasti versonutta menestystarinaa.

Nykypäivän nuoret naiset ovat kasvaneet naispresidentin valtakaudella. Me olemme maa, jossa sukupuolesta riippumatta lapsilla on mahdollisuus toteuttaa unelmiaan.

NÄIN EI KUITENKAAN ole ollut aina. Vain muutama sukupolvi sitten moni nainen oli sukunsa ensimmäinen, joka avasi tien työelämään ja yhtäläisiin koulutusmahdollisuuksiin.

Liisa Pihlajamäki syntyi vuonna 1931 Ilmajoen Huissin kylässä Etelä-Pohjanmaalla aikana, jolloin lähes koko pitäjä eli maataloudesta ja karjanhoidosta. Liisa muistaa lapsuudestaan yhteisöllisyyden – apua annettiin naapureille, vaikka tekemistä oli omissakin eläimissä ja pelloissa.

sukunsa ensimmainen 8

Liisa on 87-vuotias isoisoäiti. Hän on elänyt läpi puutteen ja pula-ajan, sotavuodet ja miehityksen pelon, maaltamuutot, talouskasvut ja rajojen avautumisen. Maailman menoa hän tarkkailee omasta talostaan jo edesmenneen miehensä lapsuudenkodin pihapiiristä Ilmajoen Koskenkorvalla.

Koulua Liisa sai aikoinaan käydä kahdeksan vuotta - sen verran kuin omassa kylässä oli opetusta tarjolla. Keskikouluun olisi pitänyt lähteä 10 kilometrin päähän Ilmajoelle.

– Millä minä sinne olisin kulkenut, Liisa miettii.

Ei hän asiaa enää harmittele.

– Se oli kaikilla samanlaista siihen aikaan.

Hän kuuluu sukupolveen, joka ei ole tottunut nostamaan yksilöitä esiin. Pesäeroa vanhempiin on tehty hiljaa, kuin villasukat jaloissa. Sukunsa ensimmäisiä on silti tarvittu. Liisa oli isosiskonsa kanssa sukunsa ensimmäinen nainen, joka meni kodin ulkopuolelle töihin.

Koskenkorvalla monen tytön elämän muutti vuonna 1946 avattu villakehräämö ja kutomo, jossa Liisakin työskenteli avioitumisensa jälkeen vuonna 1948.

"Vanhempi väki ei käynyt kodin ulkopuolella töissä, mutta minun ikäisistäni jo monikin."

Liisa työskenteli kehräämössä vuoteen 1956, kunnes esikoistytär Riitta syntyi. Hän ehti palata töihin vielä ennen Raimo-pojan syntymää, ja oltuaan kotona lähes kymmenen vuotta, hän teki lopun työuransa Suomen Trikoon tehtaalla.

– Ne olivat hyviä vuosia. Töitä tehtiin urakassa ja meihin luotettiin.

Vaivihkaa Suomessa tapahtui muitakin muutoksia. Vielä Liisan lapsuudessa monessa perheessä oli kymmenenkin lasta, Liisallakin neljä sisarusta, mutta hänellä itsellään lapsia on kaksi.

LIISAN TYTÄR Riitta Pihlajamäki, 61, syntyi keskelle vaurastuvaa ja kaupungistuvaa yhteiskuntaa. Vuosikymmen toi Suomeen Coca-Colan, rokkimusiikin ja television.

sukunsa ensimmainen 6

Riitan syntymävuonna järjestettiin kuntavaalit, joissa naisten osuus valituista oli noin seitsemän prosenttia. Viime kuntavaaleissa vuonna 2017 naisia oli noin 39 prosenttia.

Riitan lapsuudessa ylivoimainen enemmistö, lähes miljoona suomalaista, sai yhä elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Riitan kotipitäjässä Koskenkorvalla oli 1950-luvun alussa keksitty uusi viina, jonka suosio kantaa edelleen.

Riitasta kasvoi sukunsa ensimmäinen ylioppilas, korkeakoulun käynyt ja ulkomaille muuttanut ihminen.

– Minun sukupolvelleni yhteiskunta oli muuttunut niin, että moni asia, mikä vanhemmilleni oli mahdotonta, oli minulle mahdollista. Olisi ollut hölmöä jättää tilaisuus käyttämättä.

Vanhemmat kannustivat tytärtään opiskelemaan. Riitan nuoruudessa lukion käyminen ja yliopistoon meneminen olivat mahdollisia myös duunariperheen tyttärelle.

– Työelämässä sukupolveni naiset ovat puhkaisseet monta lasikattoa. Moni oli työpaikkansa ensimmäinen naistoimituspäällikkö tai –päätoimittaja, Ylen ajankohtaistoimituksen päällikkönä työskentelevä Riitta sanoo.

Koulutuksen ohella naisten keskinäisellä solidaaridisuudella on ollut Riitan elämässä iso merkitys.

– Ystävät ovat olleet tukenani silloin, kun olen kyseenalaistanut osaamiseni ja voimavarani. Hyvän tukiverkoston merkitystä ei voi liioitella, kun on henkilökohtaisessa tai ammattielämässä tienhaarassa.

Riitan opiskeluvuosina 1970-luvulla kiinnostus yhteiskuntaan ja maailman tapahtumiin pyyhkäisi yli koko Suomen. Politiikkaa puhuttiin ja tehtiin niin kouluissa kuin vapaa-ajallakin. Riittakin oli kiinnostunut yhteiskunnasta, utelias ja oppimisenhaluinen.

– Minulla on ollut hyvä tuuri siinä, ettei sukuni ensimmäisenä oleminen ole tarkoittanut vastahankaan menemistä. Kasvoin turvallisessa elämänpiirissä, jossa ajatuksena oli, että kaikki on mahdollista. Siksi en koskaan oppinut epäilemään tai vähättelemään itseäni.

"En ajatellut, etten onnistuisi tai etteivät jotkut asiat kuuluisi myös minulle."

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Riitta lähti ensin lastenhoitajaksi Sveitsiin ja Ranskaan, jonne jäi myöhemmin myös opiskelemaan.

– Vanhempani taisivat olla silmät pyöreinä, että mihin se tyttö meni. Kun sanoimme hyvästejä Seinäjoen rautatieasemalla, kukaan meistä ei tiennyt, koska seuraavan kerran tapaamme tai edes vaihdamme kuulumisia. Vanhemmillani ei ollut käsitystä siitä, millaiseen maailmaan olin astumassa.

Kalliita kaukopuheluja soitettiin harvoin, eikä kirjeitäkään kirjoitettu usein.

– Riitan lähtö ei ollut järkytys, Liisa-äiti muistelee.

– Olimme tyytyväisiä lapsiimme, mutta murehdimme tietenkin, että miten he maailmalla pärjäävät.

KAVERIPIIRI KANNUSTI Riittaa seikkailuun, vaikka paras ystävä valitsikin toisenlaisen tien. Hän jäi kotiseudulle ja tuli äidiksi 19-vuotiaana. Hänen kauttaan Riitta on peilannut omia valintojaan ja sitä, miten toisenlaisen elämän olisi voinut elää.

sukunsa ensimmainen 2

– Teemme jo nuorena päätöksiä, jotka määrittävät loppuelämäämme. Ulkomaille muuttaminen ja kielitaito avasivat uuden maailman, joka toi valtavasti rikkautta ja henkistä välimatkaa lapsuudenkotiini.

Kokemuksista on ollut myöhemmin hyötyä Riitan ammatissa toimittajana. On hyvä ymmärtää asioita myös oman kuplan ulkopuolella. Erityisen tärkeältä se tuntuu nyt, kun moni kyseenalaistaa median luotettavuuden, ja journalistit kokevat tulevansa uhatuksi työssään.

Mahdollisuus toteuttaa itseään on vaikuttanut Riitan koko elämänasenteeseen.

– Elämäni on monipuolista ja henkisesti rikasta. Olen ollut kiinnostunut monesta asiasta ja saanut sivistää itseäni. Minulla ei ole kiire pois työelämästä, mutta uusi vaihe, eläkkelle jääminen, tuntuu kivalla tavalla jännittävältä.

Maailma ei ole vielä valmis. Tasa-arvon kokemuksessa on Suomessa työtä jäljellä.

– Tyttärentyttäreni Ellan maailma on toivottavasti parempi kuin oman sukupolveni, mutta isot uhat vaativat radikaaleja muutoksia. Jokaisen naisen tehtävä on nostaa epäkohtia esiin, tukea toisiamme ja pitää huolta siitä, että tasa-arvo edistyy ja uskallamme ottaa haasteita vastaan.

LAURA LEHTILÄLLE, 28, lapsuudessa parasta olivat kesät ja koulun loma-ajat, jotka hän sai viettää isovanhempien luona Koskenkorvalla. Koti oli Helsingissä, mutta mummolassa odottivat parhaat kaverit ja rakas hevosharratus.

sukunsa ensimmainen 5

Peruskoulun jälkeen hän päätti muuttaa isovanhempiensa naapuriin ja käydä lukion Ilmajoella. Äiti, isä ja pikkusisko jäivät pääkaupunkiin.

Riitalle tyttären valinta ei ollut yllätys, vaikka Lauran tie kulki päinvastaiseen suuntaan kuin hänen omansa.

– En voi päättää lapseni puolesta, millainen on hyvä elämä. Jokaisen meistä pitää tavoitella omia unelmiaan. Vaikka yksin asuminen lukioikäisenä maalla ei ollut helppoa, Laura on aina ollut onnellinen juuri näin.

Laurasta tuli sukunsa ensimmäinen yrittäjä. Hän perusti toiminimen 21-vuotiaana ja kolme vuotta sitten osakeyhtiön. Nyt hän omistaa Seinäjoella 400 neliöisen kuntosalin ja on lisäksi osakkaana Crossfit –salilla.

– Pienestä asti olen halunnut auttaa toisia. Mietin poliisin ja psykologin koulutusta – tai ehkä minusta olisi tullut hyvä pappi. Mutta minulla ei ole kärsivällisyyttä lukea ja keskittyä pitkiin yliopisto-opintoihin.

Personal trainerin eli henkilökohtaisen kuntovalmentajan tutkinto tuntui omalta. Liikunnan avulla ihmisiä voi auttaa voimaan paremmin.

Jo uransa alussa Laura päätti, että hän haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Se vaati päättäväisyyttä, sillä asiakaskunta ja oma työpaikka piti luoda tyhjästä.

Alkuun moni asiakas ei halunnut paljastaa kenellekään palkanneensa kuntovalmentajan. Sitäkin epäiltiin, etteivätkö ihmiset osaa treenata kuntosalilla ilman apuakin.

– Jotkut varmasti ajattelivat, että Laura jumppaa hetken ja menee sitten kouluun ja oikeisiin töihin.

Nyt, melkein kymmenen vuotta myöhemmin, Laura elää unelmaansa. Hänen tavoitteenaan on laajentaa T2M–konseptiaan ainakin Helsinkiin ja Tukholmaan, vaikka hän juuri nyt on vanhempainvapaalla kesällä syntyneen Ellan kanssa.

Lauran yritys työllistää hänen lisäkseen yhden työntekijän ja kolme alihankkijaa.

– Pienen yrityksen toimitusjohtajalle kuuluu kaikki markkinoinnista siivoukseen. Tietysti myös valmennan asiakkaitani.

SUKUNSA ENSIMMÄISENÄ yrittäjänä Laura kokee saaneensa lapsuudenkodistaan kaiken mahdollisen tuen, vaikka isä ja äiti eivät yrittäjän arjesta juuri mitään tiedäkään.

– Toki he varmaan toivoivat, että olisin hankkinut akateemisen koulutuksen. Mutta olen pienestä asti ollut tekijätyyppi. Pikkusiskoni opiskelee oikeustieteellisessä, mutta minun persukseni ei olisi sitä kestänyt. Korkeakoulussa istuminen olisi kuin katselisi maalin kuivumista seinässä.

Yrittäjäksi ryhtyminen vaati sekä kunnianhimoa että rohkeutta.

Koulussa yrittäjyydestä ei puhuttu.

– Painotettiin kouluttautumaan ja löytämään hyvä työpaikka. Kukaan ei sanonut, että oman työpaikkansa voi luoda myös itse.

Kun Laura kutsuttiin keväällä puhumaan yrittäjyydestä seitsemäsluokkalaisille, hän kehotti nuoria uskomaan unelmiinsa ja tekemään omat ratkaisunsa.

– Sitä kukaan ei aikanaan sanonut minulle koulussa.

Uralla eteenpäin on auttanut taito verkostoitua ja etsiä ympärille ihmisiä, jotka voivat tukea ja neuvoa nuorta yrittäjää. Laurassa on myös aimo annos itsepäisyyttä ja pohjalaista uhmakkuutta. Häntä ei haittaa kulkea vastavirtaan.

Yrittäjyys vaatii myös luottamusta siihen, että tavalla tai toisella asiat aina järjestyvät.

– Minun elämääni pelko ei ohjaa. Äiti on opettanut luottamaan, että kaikki menee lopulta ihan hyvin. Lauralla on yrittäjänä yksi ohjenuora: jos paniikki iskee, hän saa antautua sen vietäväksi korkeintaan yhdeksi minuutiksi. Sen jälkeen täytyy miettiä, miten ongelma ratkaistaan.

Laura kokee, että yrittäjyys on nyt helpompaa kuin aiemmin. Esimerkiksi pankista voi saada asuntolainan, vaikka ei olisikaan vakituisessa työsuhteessa.

– Minun sukupolveni on malttamaton, ja vaihdamme esimerkiksi työpaikkaa helposti. Teen itsekin isoja päätöksiä nopeasti.

Siksi yrittäjyys sopii hänelle hyvin.

– Yrittäjyys ei ole vakavaraista, vaan jatkuvaa tasapainoilua putoamisen ja selviytymisen välillä. Mutta tässä työssä voin olla täysin oma itseni.

Siihen, missä Ella-vauvan olisi sukunsa ensimmäinen, Lauralla ei ole suunnitelmia. Hän toivoo, ettei tulevien sukupolvien naisia nähtäisi työelämässä enää sukupuolensa kautta. Ettei kukaan jättäisi nuorta naista palkkaamatta siksi, että tämä saattaa jäädä äitiyslomalle.

Laura toivoo myös, että jokainen voisi tuoda persoonansa esiin työelämässä. Hän kaihtaa naisyrittäjien verkostoja, jossa ollaan jakkupuvut päällä ja tiukan asiallisia.

– Liika pönötys ei vie tasa-arvoa eteenpäin. Naisten ei pitäisi joutua matkimaan miehiä ollakseen uskottavia ja menestyäkseen. Meidän pitäisi voida olla lämpimiä ja hassuja ja silti vakavasti otettavia.

YLI KYMMENEN TUHANNEN kilometrin päässä Ilmajoelta, Kenian Naivashassa, vauvaperheen arkeen totuttelee keväällä syntyneen Kieranin äiti ja Lauran ikätoveri Catherine Waithera, 27.

sukunsa ensimmainen 4

Hän on kasvanut noin 48 miljoonan asukkaan itäafrikkalaisessa valtiossa, jossa suurin osa ihmisistä saa edelleen toimeentulonsa maataloudesta. Isolla osalla ei ole turvattua elinkeinoa, koulutusta tai tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa. Moni elää yhä köyhyysrajan alapuolella.

Mutta hyvääkin kerrottavaa on. Kenian talous kasvaa viiden prosentin vauhdilla. Yhä useammat naisyrittäjät ovat saaneet rekisteröityä yrityksensä ja päässeet mukaan julkisen sektorin tarjouskilpailuihin. Naisten osuus Kenian parlamentissa on vähäinen, mutta kasvussa.

Sukunsa ensimmäisiä naisia on tarvittu ja tarvitaan täälläkin. Catherine on ollut monessa asiassa tienraivaaja.

– Olen sukuni ensimmäinen, joka pääsi palkkatöihin, ja ensimmäinen, joka ostin palan maata perheelleen.

Catherine työskentelee Oserianin kukkatilalla, jossa tuotetaan Pirkan Reilun kaupan ruusut. Hän on yksinhuoltaja, mutta onneksi vanhemmuuden tukena on oma äiti. Tämä rohkaisee häntä olemaan ylpeästi sekä äiti että isä Kieranille.

Toiveet lapsen tulevaisuudesta ovat samanlaisia kuin vanhemmilla Suomessa.

– Haluaisin, että tyttäreni saa parhaan mahdollisen koulutuksen ja pääsee elämässään pitkälle. Catherine haaveilee, että voisi rakentaa oman kodin pienelle perheelleen.

– Äitini taisteli kasvattaessaan yksin kolme lasta. Minun tilanteeni on parempi, sillä hän on tukenani. Minulla on mahdollisuus matkustaa ja käydä töissä.

sukunsa ensimmainen 7

Catherinen äiti Agnes Waruguru, 55, oli sukunsa ensimmäinen, joka erosi aviopuolisostaan. Agnes jätti miehensä, koska tämä ei osallistunut tarpeeksi perheen elättämiseen. Eron myötä Agneksen piti keksiä keino elättää ja kouluttaa lapsensa.

– Se ei ollut helppoa. Surin sitä, ettei minulla ollut rahaa maksaa heidän lukio-opintojaan.

Catherine onnistui kuitenkin rahoittamaan koulutuksensa itse käymällä töissä. Agneskin on onnellinen, sillä hän asuu omistusasunnossa. Tyttärelleen ja lapsenlapselleen hän toivoo silti helpompaa elämää.

"Minun lapsuudessani tytöt eivät saaneet käydä koulua."

– Meidän piti pukeutua peittävästi emmekä saaneet käyttää housuja. Nyt tytöt ovat vapaampia. Muutos on ollut hyvä.

Agnes oli sukunsa ensimmäinen nainen, joka sai henkilöpaperit. Se on avannut mahdollisuuksia työn saamiseen.

– Minun äidilläni ei ollut edes pankkitiliä. Minulla on, ja kehotan myös tytärtäni ja lastenlapsiani tekemään kovasti töitä ja säästämään rahaa.

Maailma on avautunut kenialaisille naisille Agneksen äidin ajoista. Agnes on käynyt ulkomailla, ja Catherine on jopa työskennellyt Libanonissa. Siitä Agnes on helpottunut, ettei yksinhuoltajuus ole enää häpeä.

sukunsa ensimmainen 3

Muutoksiakin tarvitaan. Naisten pitäisi esimerkiksi saada tehdä itsenäisiä sijoituksia.

Agnes uskoo, että tekemällä yhteistyötä ja auttamalla toisiaan naiset voivat murtaa vanhoja tapoja, jotka estävät meitä pääsemästä eteenpäin.

Koulutus ja tyttöjen kannustaminen muuttavat maailmaa paremmaksi kaikille ja kaikkialla.

Kerro oma tarinasi

#sukuniensimmäinen-somekampanja kannustaa suomalaisia naisia kertomaan tarinansa.

Kampanjan avulla K-ryhmä haluaa nostaa esille tasa-arvon edistymistä paitsi Suomessa, myös K-ryhmän hankintamaissa. Vastuullisen hankinnan ja kuluttamisen kautta kauppa ja sen asiakkaat ovat mukana rakentamassa tytöille ja naisille ympäri maailman mahdollisuuksia parempaan tulevaisuuteen.

Katso suomalaisten ja kenialaisten naisten tarinoita kesko.fi/sukuniensimmainen tai osallistu jakamalla oma tarinasi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #sukuniensimmäinen

Lue lisää

5.5.2021TEKSTI   Elisa MiininKUVAT   Miikka Kiminki ja Migwa Nthiga