Pieni suuri teko: Koko kylän kauppias
Rovaniemen itäpuolella sijaitsee tuhannen asukkaan Yläkemijoki, jossa Mika Kuusela pitää kyläkauppaa suurella sydämellä. ”Tämä alue on yhtä isoa perhettä”, kertoo kauppias, joka elää ja hengittää arkea paikallisten kanssa.
Yläkemijoen alue koostuu yhdeksästä Kemijoen varren kylästä. Kauppias Mika Kuuselan K-Market Jokitori sijaitsee Vanttauskosken kylässä, mihin alueen palvelut ovat keskittyneet.
"Kaupan rooli alueella on todella merkittävä. Ihan siksikin, että meillä on paljon vanhuksia, jotka eivät pääse liikkeelle kovin pitkiä matkoja", kauppias kertoo.
Kuuselan kaupasta on kehkeytynyt kyläläisille tuttu kohtaamispaikka. Aamulla kaupan kahvilan pöytiin kokoontuu paikallinen aamuparlamentti.
"On hienoa huomata, kuinka ihmiset huolehtivat toisistaan. Jos aamukahvilla ei näy jotain isäntää tai emäntää kaupalla, niin heti kysellään, että missähän hän on", kauppias kuvaa.
Musiikillinen kauppias on järjestänyt kaupallaan lauluiltoja. Silloin tällöin kauppias soittaa kaupalla pianoa muutenkin asiakkaiden iloksi.
"Kauppaan tullessa monesti tuntuu, että käy samalla kylässä. Voi jutella ja vaihtaa kuulumisia kauppiaan ja muiden tuttujen kanssa", alueen asukas Anne Virtanen kertoo.
"Mikan kauppa yhdistää jokivarren asukkaat, jotka eivät muuten olisi juurikaan tekemisissä keskenään. Täällä tulee luonnollisia kontakteja ihmisten kesken", alueella asuva Asko Karjalainen jatkaa.
Kauppias on tuttu näky alueen koululla ja päiväkodilla. Kuusela kertoo, että hänellä on nimikkokuppi koulun opettajainhuoneessa. Kaupan pihalla on vietetty useamman kerran koulun kanssa yhdessä järjestettyä laskiaisriehaa ja kesäisin kylämarkkinat kokoavat asukkaat yhteen.
Apuna asukkaiden arjessa
Yläkemijokilaiset ovat tottuneet ottamaan yhteyttä Kuuselaan myös muissa kuin kaupanpitoon liittyvissä asioissa. Kuuselalle on soitettu, kun isovanhempien rengas on puhjennut talvipakkasessa kesken ajomatkan tai seudun auramies on tarvinnut jakoavainta menopelinsä korjaamiseen. Kauppias on ottanut tavaksi olla sitomatta itseään kiinteisiin työvuoroihin, jolloin pääsee helpommin auttamaan tarpeen tullen.
"En voi isoja taikatemppuja tehdä, mutta voin auttaa, jos jollekulle tulee vaikka hätä tien päällä. Ja kyllähän meille soitetaan ja kysytään paljon neuvoja – mökkiläiset saattavat vaikka pirauttaa, että mistä saisi putkiasentajaa", kertoo kauppias.
Kauppiuus on Kuuselalle elämäntapa. Mukana kaupan pidossa on myös Kuuselan Päivi-vaimo, kolme lasta sekä miniä. Kauppias pitää tärkeänä, että kauppa säilyy alueella. Paikallisten lisäksi alueen mökkiläisillä ja turisteilla on kaupan kannalta merkittävä rooli.
"Mika tekee paljon tämän kylän eteen. Tämä on jo iso teko, että pitää tätä kauppaa ylipäätään pystyssä", alueen mökkiläinen Tapio Latva kommentoi.
Kuusela korostaa, että työtä tehdään rakkaudella. Liikevaihto ei tee autuaaksi, vaan siihen tarvitaan muutakin.
"Kauppias on minusta merkittävä titteli ja se sisältää jo itsessään monta asiaa. Koen kuitenkin itse, että olemme täällä Yläkemijoella vieläkin enemmän – me elämme tätä kylää ja tätä aluetta", Kuusela tiivistää.
Mika Kuusela on toiminut Yläkemijoella K-Market Jokitorin kauppiaana vuodet 1995–2005 ja uudelleen 2008 lähtien.