

Mitä on suomalainen tyyli? Kaksi naista kertoo, mitä Suomi-tyyli heille merkitsee
Toiselle tärkeintä on rauhallinen koti, toiselle näyttävät kuosit ja kirkkaat värit. Kysyimme kahdelta suomalaiselta, millaisista valinnoista heidän tyylinsä rakentuu.
ANNINA ROIHA, 38, KIRKKONUMMI
”Mieheni on minua minimalistisempi”
”Koti on minulle paikka, jossa rentoudun ja palaudun. Siksi haluan, että siellä on kivan näköistä. Olen sisustanut kerrostalokolmiomme oman makuni mukaan, en minkään tietyn trendin.
Pidän rauhallisista väreistä, kuten vaaleasta tammesta ja harmaasta. Kai tyylini on siis skandinaavinen. Sisustustyynyjen, vilttien ja pussilakanoiden kaltaisissa yksityiskohdissa saa kuitenkin olla väriä ja kuvioita. Niitä on myös kiva vaihdella: kesällä keltaista ja vaaleanpunaista, jouluna punaista ja syksyllä ruskan värejä. Mieheni maku on minua minimalistisempi, ja hän sanoo, että meillä on joka paikka täynnä tavaraa, mutta olen eri mieltä.
Olen ammatiltani kokki, ja annoksissa pitää olla visuaalista tyyliä, joten ehkä silmää löytyy sisustamiseenkin, Annina Roiha kertoo.
Tänä syksynä aion hankkia sohvalle uudet koristetyynyt ja viltin. Vilttejä on sohvalla vuoden ympäri, koska 9- ja 11-vuotiaat poikani tykkäävät aamuisin käpertyä niihin selaamaan puhelimiaan.
Löydän kodintekstiilejä usein Kirkkonummen Cittarista, jossa käyn ruokaostoksilla. Viimeksi ostin Marimekon Mansikka-pussilakanat, kun huomasin niiden olevan tarjouksessa puoleen hintaan. Pojat puolestaan rakastavat Vallilan Jaffa-lakanoitaan. Kun lakanoissa on hauska kuvio, sänky ei kaipaa päiväpeittoa.
Klassikko kiinnostaa aina
Hyödynnän tarjouksia melkeinpä kaikissa kodinostoissa, oli kyseessä sitten elektroniikka tai kynttilät. Kukkaosastolta ostan usein kaksi alennuskimppua ja yhdistän ne yhdeksi muhkeaksi kimpuksi.
Cittarista löytää myös kivoja astioita Myhomelta, Marimekolta ja Iittalalta. Suosikkimukini on Iittalan Taika-muki, josta juon aamulla usein kaksi isoa kuppia kahvia. Keväällä ihastuin Taika-mukien pastellisiin uutuusväreihin, lilaan ja vihreään, joten myin vanhat mukit pois ja ostin uudet tilalle.
Mukeissa pidän kuvioista, mutta lautasten pitää olla valkoiset. Olen ammatiltani kokki, joten panostan siihen, että ruoka-annokset näyttävät kauniilta. Valkoisilta lautasilta annos tulee paremmin esiin. Kiinnitän myös huomiota pöydän kattaukseen, vaikka söisimme vain perheen kesken. Sytytän pöytään kynttilät ja taittelen servetit, joiden värejä vaihtelen sesonkien mukaan. Sen tavan olen perinyt äidiltäni.”
MIA MALMI, 54, HELSINKI
”Ikä toi itsevarmuutta pukeutumiseen”
”Tyyliäni voisi kuvailla iloiseksi maksimalismiksi. Rakastan kirkkaan värisiä ja naisellisia vaatteita, kuten kukkakuosia, pitsiä ja röyhelöitä.
Minulle on tärkeää ilmaista tyylilläni, että 54-vuotias nainenkin saa näkyä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän välitän muiden mielipiteistä ja sitä varmemmin pidän päällä sellaista, mikä tuntuu omalta.
Kuten suomalaiset yleensä, haluan, että vaatteet ovat mukavia. Mukavuuden ja tyylikkyyden voi kuitenkin yhdistää. Lempivaatteitani ovat trikookietaisumekot, jotka korostavat kivasti vyötäröä. Pukeudun niihin ympäri vuoden. Asukriisissä turvaudun mustaan tai vihreään luottomekkooni. Mustaan mekkoon yhdistän värikkäät korvikset, huivin tai hiuspannan Frida Kahlon tyyliin.
Viihdetoimittaja ja kirjailija Mia Malmin värikäs tyyli poikkeaa valtavirrasta.
Myös kenkien pitää olla mukavat jalassa. Olen ammatiltani toimittaja ja käytän korkokenkiä vain silloin, kun olen Linnan juhlissa juttukeikalla. Muuten kuljen lenkkareissa. Kaapistani löytyy vaaleanpunaisia ja fuksianpunaisia pareja sekä leopardikuosia ja kimaltavaa bling-blingiä. Pitää vain katsoa, että lenkkarit sopivat muuhun asuun.
Marketmuoti toimii
Suosin marketmuotia, pieniä suomalaisia vaatebrändejä ja kierrätettyjä vaatteita. On minulla joitakin designvaatteita ja -laukkujakin, mutta en koe merkkejä enää niin tärkeiksi kuin joskus aiemmin.
Marketmuodissa on mielestäni hyvä hinta-laatusuhde, mukavat materiaalit ja sopivan reilut koot. Löydän marketeista mekkoja, jumppavaatteita, leggingsejä, toppeja, t-paitoja, sukkia, trikoorintaliivejä ja kenkiä. Nyt haluaisin löytää mukavan oloasun, jota käyttää kirjoituspäivinä kotona.
Suomalaista pukeutumista on mielestäni leimannut tietty vaatimattomuus, mutta marketmuodissa huomaa nyt hyvin, kuinka makumme rohkaistuu hiljalleen.
Marketshoppailussa parasta on, kun lähtee hakemaan tiskitabletteja ja ruisleipää ja löytääkin samalla hyvän mekon, vartalovoidetta ja puuterin. En kuitenkaan tee heräteostoksia vaan ostan tarpeeseen.
Huulipunaa ja ripsiväriä kuluu paljon, ja niitä ostankin usein marketista. Kun haluan meikkiin lisää näyttävyyttä, käytän glitter-luomiväriä tai vihreää tai turkoosia rajauskynää alaluomelle, ja saan meikistä aina paljon kehuja. Pienillä väripilkuilla voi tuoda iloa ja itsevarmutta lookiin."
Hillittyjä ja käytännöllisiä. Vai sittenkin väri-ilottelijoita? Lue, miten kulutustutkija kuvailee suomalaisten pukeutumis- ja sisustamistyyliä.

Ilmiöt
