kiina aloitus

Koko perhe vihdoin yhdessä

Äiti Xu Lilin ja isä Gao Fein lapset elävät erossa vanhemmistaan näiden työn takia. K-ryhmä osallistui hankkeeseen, jossa perheet yhdistettiin.

– AIKAISEMMIN NÄIN LAPSIANI vain kaksi kertaa vuodessa. Nyt olemme koko perhe todella onnellisia, ja suhteemme on muuttunut läheisemmäksi, kun lapset käyvät kesäpäiväkotia työpaikan yhteydessä, kertoo Xu Lilin, kahden lapsen äiti Ningbonin kaupungissa Koillis-Kiinassa.

Hänen yksitoistavuotias tyttärensä Gao Yimen ja viisivuotias poikansa Xu Yize asuvat pääosan vuodesta isovanhempiensa luona toisella puolella Kiinaa.

Vanhemmat työskentelevät valaisimia valmistavassa tehtaassa kahdeksan miljoonan asukkaan Ningbonissa.

Kesäpäiväkodin järjestää kiinalainen lasten oikeuksiin keskittyvä järjestö CCR CSR yhdessä K-ryhmän kanssa.

K-ryhmä on ensimmäinen suomalainen yritys, joka on lähtenyt mukaan järjestön hankkeeseen parantamaan siirtotyöläisten perheiden tilannetta.

Ningbonin valaisintehdas toimittaa led-työmaavalaisimia K-Raudan myymälöihin ja Onniselle.

kiina 3

PERHEEN ISÄ Gao Fei on tyytyväinen, kun kesäpäiväkodin myötä vanhemmat voivat seurata lastensa edistymistä eri tavalla kuin ennen.

– Isovanhemmat ovat konservatiivisempia, toisaalta heillä on tapana hemmotella lapsia liikaa, eikä se ole hyvä asia pidemmän päälle. Olen ollut huolissani lapsista ja heidän koulutuksestaan, mutta nyt kun he ovat lähelläni, olen helpottunut, Gao Fei kertoo.

Yhteistyö CCR CSR:n kanssa antaa K-ryhmälle mahdollisuuden kantaa laajempaa vastuuta hankintaketjussa työskentelevien ihmisten ja heidän perheidensä hyvinvoinnista.

– Meillä K-ryhmässä on tärkeää huolehtia siitä, että vastuullisuus ja ihmisoikeudet, lasten oikeudet mukaan lukien, toteutuvat toimitusketjuissamme, kertoo K-ryhmän vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Yhteistyöhankkeessa K-ryhmä osallistuu kesäpäiväkodin perustamiskustannuksiin, tilojen sisustamiseen ja päiväkotiopettajien koulutukseen.

– Apumme konkretisoitui, kun näimme lasten ja vanhempien leikkivän yhdessä. Kun lisäämme työhyvinvointia siellä, se tuo laatua meidän tuotteisiimme ja yhteistyöhön, kertoo K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan vastuullisuuspäällikkö Leena Takaveräjä.

kiina 2

TEEMME KOULUSTA SAATUJA kotitehtäviä kesäpäiväkodissa. Joskus luemme kirjoja, leikimme leluilla ja pelaamme kiinalaista shakkia, kertovat veljekset yksitoistavuotias Zhu Shunbo ja kolmetoistavuotias Zhu Fazhan.

CCR CSR -järjestön mukaan vanhempien ja lasten palautteet päiväkodeista ovat olleet erittäin rohkaisevia.

– Aikaisemmin lapset eivät halunneet kertoa minulle juttujaan, mutta nyt kun olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä, he ovat alkaneet paljastaa pieniä salaisuuksiaan meille, Xu Lilin kertoo.

5.5.2021TEKSTI   Tanja RinkinenKUVAT   Rae Hu