Niksi-Pirkka sticker

Älä anna talven yllättää – asiantuntijan vinkit talviautoiluun

Autourheilun ammattilaisen Juha Kankkusen vinkeillä ajat kuin pro ja opit, miten auton turvajärjestelmät toimivat.

1. Apua! Auto jää paikalleen sutimaan

Luistonestojärjestelmä estää vetävien pyörien luistamisen kiihdyttäessä. Jos järjestelmästä huolimatta jäät paikoillesi sutimaan, voit varovasti yrittää liu’uttaa autoa taaksepäin ja ottaa vauhtia. Edellyttäen tietenkin, että takanasi on tilaa pieneen kikkailuun. Kaupungin liikenteessä tällaista ei turvallisuussyistä kannata kokeilla.

Kotona onkin sitten rengastarkastuksen aika. Auton turvaominaisuuksista huolimatta tärkein varusteesi talviajossa on kunnolliset renkaat. Musta jää on tienpinnoista petollisin, siihen puree vain rauta. Laadukkaat nastarenkaat tarttuvat kunnolla kiinni jäiseen tienpintaan.

2. Auto yliohjautuu eli perä lähtee luisuun

Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä korjaa ajovirheesi esimerkiksi kaarteessa, jossa auton takaosa lähtee luistoon. Kun järjestelmä havaitsee, ettei auto enää liiku ohjaamaasi suuntaan, se vähentää moottorin vääntömomenttia ja jarruttaa säilyttääkseen auton ohjattavuuden.

Luistotilanteessa on tärkeintä, ettet mene paniikkiin ja väännä rattia äkillisesti. Voit selvitä tilanteesta säikähdyksellä, jos onnistut hiljentämään vauhtia ja pitämään renkaat suorassa.

3. Kääk! Kaara ei käänny kurvissa

Jos tilannenopeutesi kaarteessa on liian suuri, autosi saattaa aliohjautua eli puskea tieltä ulos. Tällöin elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä ja luistonestojärjestelmä kytkeytyvät päälle automaattisesti. Näiden tehtävä on saada aikaan paras mahdollinen pito tienpinnasta riippumatta. Järjestelmät voivat esimerkiksi jarruttaa vain luistavia renkaita, jotta auto pysyisi hallinnassasi.

Keinot ulosajon välttämiseksi ovat vähissä, jos vauhtia on liikaa. Talvikeleissä nopeus kannattaa aina pitää alhaisempana. Jos auto kuitenkin irtoaa tiestä, pysy rauhallisena, jarruta ja yritä kääntää auto tien suuntaan.

4. Turvaväli unohtui ja auto ei tottele jarruja

Talvella auton jarrutusmatka tuplaantuu. Lukkiutumattomat jarrut säätelevät jarrutusvoimaa ja jarruttavat enemmän sillä pyörällä, jossa on parempi pito. Näin renkaat eivät käänny poikittain ja auto pysyy suorassa, jolloin sen ohjattavuus säilyy. Jos autossa ei ole lukkiutumattomia jarruja, se luisuu eteenpäin, eikä tottele rattia.

5. Räntä jäätyy tuulilasiin, näkyvyys nolla

Lämmin puhallus kannattaa talvisin suunnata suoraan tuulilasille, jotta alijäähtynyt vesi ei jäädy kiinni lasiin. Jäätyneeseen sohjoon eivät pyyhkimetkään auta. Sokkona ei pidä ajaa, vaan tarvittaessa on pysähdyttävä raappaamaan lasi puhtaaksi. PRO-VINKIT ANTOI rallin nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen.

Lue lisää:

JULKAISTU   29.10.2023TEKSTI   Anna PoveniusKUVAT   Getty Images

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)