Niksi-Pirkka sticker

Miten ajaa liikenteessä turvallisesti? Asiantuntijan viisi vinkkiä

Pienet koululaiset ovat taas tuttu näky liikenteessä. Se vaatii autoilijalta erityistä tarkkaavaisuutta. Nappaa vinkit turvallisempaan ajamiseen taajamassa.

1. Keskity vain ajamiseen

Nykyautojen kehittynyt teknologia, kuten havainnointi- ja hätäjarrutus-järjestelmät, tuovat lisäturvaa tien päällä. Vastuu ajamisesta on silti aina kuljettajalla. Pidä puhelin povitaskussa, eväät lounasboksissa ja katse tiessä.

2. Suuntaa katse kauas

Kohdista katseesi ajaessa aina mahdollisimman kauas eteen. Näin havaitset ihmiset ja kulkuvälineet aikaisessa vaiheessa ja sinulle jää enemmän aikaa reagoida erilaisiin, joskus yllättäviinkin tilanteisiin.

Jos katseesi pyörii auton ohjauslaitteissa, viihdejärjestelmän ruudulla tai aivan auton edessä, monien tärkeiden asioiden havainnointi jää liian viime tippaan.

3. Huomioi katvealueet

Taajamassa tapahtuu koko ajan, joten tarkkuus ei saa herpaantua hetkeksikään. Oman haasteensa tuovat rakennusten, mäennyppylöiden, puiden ja pensaiden aiheuttamat katvealueet, joiden takaa voi pyrähtää yllättäen skuutti, pyörä tai lapsi. On tärkeä muistaa, että pienimmät, liikenteessä ajoittain arvaamattomastikin käyttäytyvät lapset jäävät helposti autoilijan katseen alapuolelle.

4. Tarkkaile nopeuttasi

Kaupunkien keskusta-alueilla ja asuinlähiöissä on tyypillisesti
20–50 km/h nopeusrajoituksia. Tarkkaile ajonopeuttasi, sillä tehokkailla nykyautoilla vauhti kiihtyy kuin huomaamatta ylinopeuden puolelle.

Nopeuden lisääntyessä havainnointiin ja reagointiin tarvittava aika sekä auton jarrutusmatka kasvavat nopeasti. Kun ajonopeutesi tuplaantuu, jarrutusmatka nelinkertaistuu.

Jos vähennät ajonopeudestasi neljänneksen, esimerkiksi 40 km/h nopeudesta 30 km/h nopeuteen, pysähtymiseen tarvittava jarrutusmatka lyhenee puoleen.

5. Aja ennakoivasti

Ennakoiva kuski keskittyy ajamiseen, suuntaa katseensa riittävän kauas eteen, etenee tilanteeseen sopivalla nopeudella ja jättää riittävän turvavälin edellä ajavaan. Tällainen kuljettaja ei joudu tekemään äkkinäisiä ratkaisuja, jos edellä oleva jarruttaa, jalankulkija astuu suojatielle tai liikennevalot vaihtuvat punaiseksi. Parhaimmillaan ennakoinnin osaava kuski nostaa vain jalan kaasulta yllättävissä tilanteissa.

Ennakointi parantaa liikenne turvallisuutta, vähentää polttoaineenkulutusta ja säästää kuljettajan hermoja.

Tiesitkö?

Taajamissa kahden auton välinen etäisyys on turvallinen, kun mielessäsi puolitat ajonopeutesi ja muunnat luvun metreiksi. Esimerkiksi 40 km/h nopeudella etäisyys on 20 metriä. Maantieajossa turvallinen etäisyys on vielä tätä enemmän.

PRO-VINKIT ANTOI Kimmo Vainio, K-Auto, johtaja, vastuullisuus

JULKAISTU   29.8.2023TEKSTI   Tuomas LehtonenKUVAT   Getty Images

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)