Ruoka ja juhlat
Otetaan käyttöön 70-luvun tarkan emännän niksi. Pidetään kerran viikossa vellipäivä, niin säästyy taloudessa euroja. Vellin voi tehdä esimerkiksi edellisen päivän tähteeksi jääneestä perunamuusista.
Ilmiöt
Kuka kokkaa, mitä syödään ja paljonko se maksaa? Kurkistimme kolmen kodin ruoka-arkeen. Selvitimme samalla, mikä suomalaisessa ruokakulttuurissa on muuttunut.
Leivontamatto ja mininuolija tekevät leivonnasta entistä helpompaa. Tässä ovat kotileipurin uunituoreet suosikit.
Kolme lämmintä ateriaa päivässä ja kasa välipaloja päälle. Cheerleading-edustusjoukkueessa urheilevan Iikka Ruottisen perheessä on kehitetty systeemi, jolla aika, voimat ja varat riittävät urheilijanuoren ruokahuollon pyörittämiseen.