Vapaaehtoistyö: Monta tapaa auttaa
Vapaaehtoistyö näyttää auttajille suomalaisten arjen kääntöpuolen. Joskus pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys.
HANNELE SIRO muistaa yhä ensimmäisen Hyvä joulumieli -keräyksensä Helsingin Puistolassa 20 vuotta sitten. Yksi alueen avun saajista oli seitsemän lapsen äiti, jonka perhettä oli kohdannut monta vakavaa vastoinkäymistä lasten sairauksista ja kuolemista isän työttömyyteen.
– Perheen äiti oli hyvin kiitollinen keräyksestä saamastaan ruokalahjakortista, vaikka minusta tuntui, ettei sellainen pieni apu voisi millään riittää. Hänen perheensä tilanne järkytti minua sydänjuuria myöten. Kun kerroin siitä ystävälleni, hän järjesti työpaikallaan perheelle joululahjakeräyksen. Sitten auttamaan halusi aina vain isompi joukko, ja pian meillä oli tarjota heille myös jouluillallinen, lämpimänä ja valmiina kotiovelle toimitettuna, Hannele Siro kertoo.
Tapahtuneesta on jo vuosia, mutta edelleen hänellä on sama vahva tunne mielessään.
– Minulla on syvä luottamus ihmisten hyvyyteen, koska näen tämän kaltaista anteliaisuutta vapaaehtoistyössäni jatkuvasti.
Ensimmäisinä vuosina Hyvä joulumieli -keräyksessä jaettiin apua muutamien vapaaehtoisten voimin. Silloin annettavaksi oli kymmenkunta K-kaupan 50 markan lahjakorttia. Nyt, 21. toimintavuotenaan, Hyvä joulumieli -keräys toteutetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Punaisen Ristin ja Ylen yhteistyönä. Jaossa on K-ryhmän sekä Lidlin ja S-ryhmän 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja 30 000 perheelle.
Jo 30 vuotta MLL:n aktiivina toimineelle Hannele Sirolle keräystyö on mielekästä vapaaehtoistyötä oman palkkatyön ohella. Siitä tulee hyvä mieli.
– Hyvän tekeminen vähentää stressihormoneja, laskee verenpainetta ja tutustuttaa uusiin ystäviin. Se parantaa myös itsetuntoa. Sivutuotteena tulee apua muillekin. Jos tämä olisi raskasta tai ikävää, ei Suomessa olisi erilaisissa vapaaehtoistöissä kymmeniätuhansia ihmisiä.
Hannele Siro toteaa, että hänen tehtävässään näkyy kaiken kauniin lisäksi myös suomalaisen yhteiskunnan kurjuus. Erityisesti häntä koskettaa ylisukupolvinen köyhyys, kokonaiset suvut, joissa ei olla puhuttu palkkapäivistä pitkiin aikoihin. Hyvä joulumieli -keräyksen lahjakorteilla saadaan perheille hetkeksi kevyempi mieli.
– Kukaan ei kuittaa apua kevyesti, vaan näemme selkeästi, miten tärkeä se saajalleen on. Ihmiselle, joka ei ole koskaan miettinyt, onko rahaa ostaa vaikka bussilippu, voi olla mahdotonta edes tajuta, miten iso asia lahjakortti saajalleen on.
Hyvä joulumieli -lahjakortit jaetaan vähävaraisille perheille. Keräyksellä on autettu jo lähes 230 500 perhettä. Saajaksi ei voi hakea, vaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin paikallisyhdistykset ja -osastot etsivät avun saajat yhdessä paikallisen neuvolan, sosiaalitoimiston tai seurakunnan kanssa.
ISO JOUKKO SUOMALAISIA tekee hyväntekeväisyyttä ja haluaa auttaa. Huono-osaisuutta, köyhyyttä ja eriarvoisuutta tutkinut professori Juho Saari Tampereen yliopistosta toteaa ihmisten haluavan auttaa siksi, että auttaminen tekee onnellisemmaksi, mutta myös myötätunnosta muita kohtaan. Yhdessä hyvää tehdessä syntyy vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuuden tunteita, ja sen sivutuotteena tulee vielä tehtyä toisillekin hyvää.
Auttamisen tavat ovat kuitenkin murroksessa. Suurimmat muutokset liittyvät paikallisen auttamisen yleistymiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen.
Juho Saari toteaa, että Suomessa avustamisen organisointi on pitkään tapahtunut muutamien suurten järjestöjen kautta. Viime vuosina mukaan on tullut myös uudenlaista auttamista.
– Ihmiset ovat siirtyneet jossain määrin pop up -auttamiseen eli auttamaan paikallisesti tai tiettyyn elämänvaiheeseen liittyen. Kyseessä voi silloin olla vaikkapa jonkin asuinalueen vähävaraisille perheille kohdennettu, naapuruston voimin kerätty apu tai yksinäisille syntymäpäiväsankareille sosiaalisen median kautta etsittävät uudet kaverit.
Myös perinteisten auttamisjärjestöjen työ on Juho Saaren mukaan yhä riippuvaisempaa mediasta. Siinä missä aiemmin kuljettiin lippaan tai listan kanssa ovelta ovelle, hyväntekeväisyyskampanjat tapahtuvat nykyään yhä enemmän mediakampanjoinnin avulla. Järjestetään esimerkiksi televisioitavia varainkeruukonsertteja tai levitetään tietoa apua tarvitsevista kohteista sosiaalisen median välityksellä.
Avun saajat ja tarjoajat kohtaavat helpommin kuin koskaan, mutta nähtävillä on myös vähemmän imarteleva trendi.
Juho Saari toteaa suomalaisten valikoivan entistä tarkemmin, ketkä heidän mielestään ansaitsevat tulla autetuiksi. Suomalaiset elävät tutkijan mukaan kahdessa eri todellisuudessa.
SUURI ENEMMISTÖ voi hyvin, mutta samalla kasvava vähemmistö on jäänyt takamatkalle yleisestä hyvästä kehityksestä. Köyhät eivät jatkuvasti köyhdy, vaan vauraat vauras-tuvat, mutta osa ei pysy kyydissä.
Vaurastumiskehityksestä seuraa Juho Saaren mukaan muukalaisuutta. Ihmisten arkiset kokemukset ajautuvat etäälle toisistaan, kun esimerkiksi samankaltaiset kuluttamisen mahdollisuudet eivät ole mahdollisia kaikille.
Se muodostaa tilanteen, jossa emme enää tiedä toistemme elämästä yhtä paljon kuin silloin, kun yhdistäviä kokemuksia ja mahdollisuuksia oli tarjolla enemmän. Tämä synnyttää niin sanottuja empatiakuiluja.
– Alamme nähdä osan yhteiskunnan jäsenistä muukalaisina, jotka kuuluvat empatiamme tuolle puolen. Kyselyjen perusteella ihmiset tiedostavat kyllä, että eri väestöryhmät ovat avun tarpeessa, mutta heitä ei välttämättä olla enää valmiita auttamaan. Auttaja arvioi nyt tarkkaan sen, kuka on hänen apunsa arvoinen.
Empatiakuiluista syntyy haastavia kysymyksiä. Apua ja empatiaa olisi yllin kyllin tarjolla yleisesti ”kunniakkaina” pidetyille tarvitsijoille, kuten syöpäpotilalle, kun taas vähemmän myötätuntoa herättää keski-ikäinen päihdeongelmainen tai levottomuuksien jaloista Suomeen tullut työikäinen mies.
Yhteisten kokemusten kiertyessä kuluttamisen ympärille nousevat kaupan alan vaikuttajat kiinnostavaan rooliin.
Erilaisilla yhteiskunnallisilla toimijoilla on Juho Saaren mukaan mahdollisuus lisätä hyvinvointia ja kohtaamisia tarjoamalla esimerkiksi yhteisiä paikkoja ja tilaisuuksia. Parhaimmillaan ne kaventavat kuiluja ihmisten välillä.
– Kaupat ja kauppakeskukset toimivat nyt monilla paikkakunnilla samankaltaisina kohtaamispaikkoina kuin esimerkiksi työväentalot, kapakat tai nuorisoseurantalot aikaisemmin. Kauppias voi toimia yhteisössään niin sanotun sateentekijän roolissa: hänen toimintansa voi tuottaa hyvää ympäristölle omaa liikettä laajemmin.
PUNAISEEN KOLMIJALKAAN ripustettu musta pata on monelle tuttu merkki joulun lähestymisestä. Harva tietää, että Pelastusarmeijan Joulupata-keräys alkoi Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla halusta auttaa työttömiä merimiehiä. Suomessa pata on näkynyt katukuvassa vuodesta 1906 lähtien.
Keräysvaroilla tuetaan vähävaraisia joulun alla, mutta myös vuoden muina päivinä. Joulunaikaan auttamishalu näkyy erityisesti. Sosiaalisen työn esimies Marja-Liisa Mäkelä Suomen Pelastusarmeijan Säätiöstä on huomannut, että ihmisille sopii spontaani auttaminen, johon sitoutumisen asteen voi itse määritellä arkeensa sopivaksi.
– Helpoimmin voi auttaa pudottamalla kolikon pataan.
Jollekin toiselle taas sopii parhaiten vaikka tunnin työpanoksen antaminen joulupatavahtina. Mukana on myös vapaaehtoisia, jotka haluavat ottaa vuoroja jokaiselle keräyspäivälle.
Kerran Joulupata-keräyksen patavahtina olleet tahtovat usein mukaan myös seuraavana vuonna.
– Tykkään olla vapaaehtoisena joulupatavahtina. Siitä saa hyvän joulufiiliksen.
Marja-Liisa Mäkelä on ollut Pelastusarmeijan työssä mukana kolme vuotta. Joulupadoilla näkyvä tuntemattomien ihmisten halu auttaa toisia nostaa aina toivoa ja luo uskoa tulevaan. Kadulla kerätessä näkee, miten pienistäkin kohtaamisista voi saada valtavasti voimaa.
Ihmisten huono-osaisuus on tullut tutuksi Marja-Liisa Mäkelälle hänen toimiessaan aiemmin Helsingin sosiaalipalvelun johtajana. Hän on erityisen huolissaan lasten ja nuorten asemasta. Ihmisten erilaiset tarpeet näkyvät myös joulupadoilla.
– Vaikka meillä on esimerkiksi yhteinen peruskoulu, kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia siitä eteenpäin. Joissakin perheissä voidaan esimerkiksi harrastaa vaikka mitä, ja toisissa ei lainkaan. Rahan lisäksi monissa perheissä on puutetta ajasta. Kaikessa tekemisessämme on syytä muistaa, että voimme olla vain niin vahvoja kuin heikoin lenkkimme on. Kaikki olisi saatava pysymään mukana porukassa.
Vaikka kurjuuden ja köyhyyden näkeminen tuntuu usein pahalta, Marja-Liisa Mäkelä ei halua vaipua toivottomuuteen.
– Kristittynä ajattelen, että meillä on aina toivo, kaikesta huolimatta. Muutaman sanan vaihtaminenkin voi merkitä paljon. Jo se, että vastassa on joku, joka kohtaa ihmisenä, kuuntelee hetken ja vaihtaa pari ystävällistä lausetta, koetaan isona apuna. Ihmisten kohtaaminen on kaikkein parhainta luksusta. Joulupata-keräyksen varoilla autetaan vähävaraisia lapsiperheitä, pienituloisia eläkeläisiä, työttömiä ja työkyvyttömiä, syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria sekä ruoka- apua tarvitsevia opiskelijoita.
Joulupadat sijaitsevat vilkkailla paikoilla pääkaduilla ja kauppakeskuksissa 23. joulukuuta saakka. Keräykseen voi osallistua myös verkossa.
