PI11 nythenkilo-Kaisa ranta

Seikkailua ruokahetkeen

Uusi Pirkka-serviettisarja seikkailee fantasiamaailmassa. Sarjan on suunnitellut graafikko-animaattori Kaisa Ranta.

Pirkka-serviettijsarjan suunnittelijan Kaisa Rannan mielestä servetit sopivat jokaiseen ruokailuhetkeen ja tilanteeseen, johon voi lisätä hiukan seikkailumieltä.

– Kaikki kuvitukset on piirretty tabletilla. Tablettini kulkee melkein aina mukanani, joten pääsen heti inspiraation iskettyä hyökkäämään sen kimppuun, serviettien suunnittelija Kaisa Ranta sanoo. Servettien kuvitukset pohjautuvat Emolinan tarinat -fantasiamaailmaan, jonka pohjalta on tekeillä myös Kaisa Rannan kuvittama romaani.

Idea kuvituksiin syntyi kesällä ammattiin valmistumisen jälkeen.

– Päätin omistaa kesän kuvitustyylini kehittämiselle. Halusin monipuolistaa tyyliäni ja haastaa itseäni tekemään yksityiskohtaisempia kuvituksia. Olen aina pitänyt fantasiasta, joten kuvitukset alkoivat suuntautua siihen suuntaan.

Tulevaisuuden suunnittelija haluaa pitää avoimena.

– Elän päivä kerrallaan suunnittelematta liikaa tulevaa. Omasta mielestäni tällä tavalla elämän varrelle tupsahtelee paremmin yllätyksiä ja seikkailuja, joiden ansiosta elämästä tulee jännittävämpää.

Vastapainoa työlle tuo urheilu.

– Kun tuijotan päivät pitkät tietokoneen näyttöä, niin urheilu auttaa hyvin tyhjentämään aivot päivän vilinöistä. Tänä vuonna kokeiluna on käsilläseisonta.

6.5.2021TEKSTI   Eeva LauronenKUVAT   Jirina Alanko