Riku Rantala: Kaurapuurosta en luovu

TOIMITTAJA RIKU RANTALAN perheessä jokainen aamu alkaa samalla tavalla. Lapset ovat pieniä, joten rutiinit ovat arjen sujumisen kannalta tärkeitä. Siispä Riku on istunut aamulla pöytään kolmen poikansa kanssa – vanhin on ekaluokkalainen, nuorin kolmevuotias – ja he ovat syöneet kaurapuuroa marjoilla. Riku myöntää olevansa aamiaisen suhteen tavoissaan piintynyt, ja juuri siitä poikkeaminen aiheuttaa hänelle eniten haasteita maailmalla kiertäessä.

– Sopeudun monenlaisiin ruokakulttuureihin, mutta aamiaiseksi haluan kaurapuuroa ja leipää sekä kunnon kupin kahvia. Yritän pitää niistä kiinni viimeiseen asti. Thaimaan maaseudulla tarjolla on ollut joskus keitetty kananmuna ja kuivattu kala, mikä ei todellakaan edusta lempiaamiaistani.

KUUTISENKYMMENTÄ MAATA ja kuusi maanosaa. Matkustaminen on ollut Rikun työ ja harrastus koko aikuisiän. Sen kautta hän on tullut myös tunnetuksi suomalaisille.

Vuosituhannen vaihteessa Riku päätti kiertää ystävänsä ja nykyisen yhtiökumppaninsa Tuomas ”Tunna” Milonoffin kanssa ympäri maailmaa vuoden ajan muutaman kympin päiväbudjetilla ja kuvata kaunistelemattoman todenmukaisen matkaohjelman. Syntyi Madventures, joka usutti nuoria hyppäämään oravanpyörästä ja matkaamaan kauas turistien suosimista kohteista.

Ruoka oli alusta asti keskeinen osa ohjelmaa. Jokaisessa jaksossa katsojat luvattiin viedä makumatkalle maailman yrjöttävimpiin keittiöihin. Tarkoituksena ei ollut kauhistella vieraita ruokakulttuureita, vaan tehdä näkyväksi tapojen ja mieltymysten erilaisuutta.

– Varsinkin reppureissulla tulee silloin tällöin eteen tilanne, jossa paikallinen isäntä tarjoaa äärimmäisen vaikeasti syötävää ruokaa. Huumori syntyy siitä, kun yrittää selviytyä tilanteesta kunnialla ja isäntää loukkaamatta.

Riku ja Tunna päätyivät maistamaan muun muassa hiiriä, rottaa ja marsua, linnunsikiöitä ja kananjalkoja.

Madventuresia tehtiin lopulta kolme kautta ja ohjelmaa esitettiin yli 200 maassa. Televisioyhtiöt olivat kiinnostuneita ostamaan neljännenkin tuotantokauden, mutta ohjelmien tekeminen jäi, kun sekä Riku että Tunna saivat lapsia.

Riku sanoo olevansa ”familyman”, perheenisä, joka ei halua viettää pitkiä aikoja poissa kotoa. – Jos olisimme lähteneet reissuun lasten vauva-aikana, vaimot olisivat varmaan vaihtaneet lukot poissa ollessamme. Reissuja tärkeämpää minulle on perhe ja koti, johon työpäivän päätteeksi palata. Riku naurahtaa olleensa matkalla vaimonsa kanssa kahden viimeksi melkein neljä vuotta sitten. Etelänloma piti sisällään yhden yön hotellissa Tallinnassa.

ENIMMÄKSEEN ELÄMÄ on sitä samaa kuin muillakin pienten lasten vanhemmilla: töitä ja harrastuksia, leikkitreffejä ja pohdintaa siitä, kuinka paljon ehditään tehdä ruokaa itse ja mitä ostetaan valmiina.

– Joskus, kun yötä myöten jäähdytän seuraavan päivän makaronilaatikkoa jääkaappiin laitettavaksi, mietin, että onko tässä mitään järkeä. Onneksi nykyään saa myös hyvää valmisruokaa, joka ei ole hirveän suolaista ja rasvaista.

Lastensa suhteen Riku sanoo olevansa onnekas, sillä he eivät ole luonteeltaan nirsoja. Kotona syödään usein ihan tavallisia ruokia, kuten spagettia ja kalakeittoa.

– Lapset kokeilevat reissuillamme niin paljon uusia juttuja, että arjessa on hyvä tarjota tuttuja ruokia.

Useimmiten ruoan laittaa Rikun vaimo Saija, jonka keittotaitoa mies kehuu vuolaasti. Myös äiti ja anoppi saavat kiitosta. Riku itse sanoo olevansa hyvä paistaja ja savustaja.

– Lempiruokani on itse pyydetty ahven. Syön sitä kaikella tapaa valmistettuna.

MAAILMAN RUOKAKULTTUUREIHIN tutustumisen Riku aloitti kuusivuotiaana, kun hänen perheensä muutti isän YK-komennuksen takia Intiaan ja Pakistaniin.

Ensimmäiset viikot uudessa kotimaassa olivat ahdistavia. Riku aloitti ummikkona kansainvälisessä koulussa, eikä voinut ymmärtää, että on olemassa maa, jossa vessassa ei ole pyttyä eikä kaupassa ruisleipää.

Alkushokin jälkeen mieli avautui hyvillekin puolille. Perheeseen palkattiin kokki, vanha Ahmed-herra, joka opetteli tekemään suomalaispojalle sopivan mietoja ruokia ja tutustutti Rikun oman maansa keittiön herkkuihin.

Riku istui usein iltapäivisin Ahmedin seurana keittiössä. 70 vuoden ikäero ei haitannut ystävyksiä, kun he hakivat basaareista raaka-aineita ruokiin ja ilotulitteita juhlia varten.

Intian ajalta Rikun mieleen on jäänyt erityisesti illallinen vuokraisännän kotona. Riku oli kaivannut pitkään suomalaisia lihapullia, eikä riemulla ollut rajoja, kun hän näki vieraille katetun vadillisen herkullisia pyöryköitä. Yllätys oli melkoinen, kun vaarattoman näköinen lihapulla paljastui ensipuraisulla tulistakin tulisemmaksi kashmirilaisherkuksi.

Riku ei voinut ymmärtää, että on olemassa maa, josta ei saa ruisleipää.

Vuoden komennuksen jälkeen perhe palasi Helsinkiin. 1980-luvun Suomessa syötiin makkarakastiketta, seitikalakeittoa, italianpataa ja herne-maissi-paprikaa.

Kotikeittiöiden kansainvälistymistä Riku pääsi seuraamaan aitiopaikalta, kun hänet palkattiin tasan kolmekymmentä vuotta sitten töihin helsinkiläiseen ruokakauppaan.

Ura sai alkunsa pokeripöydästä. 14-vuotias Riku hävisi korttipelissä 500 markkaa naapurin pojalle, päätti lopettaa uhkapelit ja piti kunnia-asiana maksaa velkansa pois. Oli siis ansaittava rahaa. Marketissa tarvittiin kärrypoikaa, ja Riku sai aloittaa työt saman tien. Elettiin aikaa ennen poletteja, ja asiakkaiden hylkäämiä ostoskärryjä piti vuoroin etsiä parkkihallista tai kaivaa irti lumikinoksista. Ahkera työntekijä yleni kuitenkin pian hedelmä- ja vihannesosastolle, jossa Riku jatkoi töitä kymmenen vuoden ajan, vielä yliopisto-opintojen ohessakin.

TYÖ KAUPASSA oli fyysisesti raskasta.

– Saatoin kantaa yhden vuoron aikana tuhat kiloa­ banaaneja ja satoja kiloja omenoita myymälään. Mutta työkaverit olivat tosi kivoja.

1980-luvulla myydyin vihertuote Suomessa oli kiinankaali. Sitä meni satoja kiloja illassa. Viimeisissä työvuoroissa vuosituhannen vaihteessa kysyntä oli pudonnut muutamaan kiloon päivässä.

– Paljon muutakin on tietysti tapahtunut. Ruoanlaittoon ja syömiseen on tullut mukaan hifistelyä, ja esimerkiksi yrttien ja erikoishedelmien määrä on moninkertaistunut.

Riku ei kaipaa takaisin kiinankaalin kulta-aikaan, mutta oli menneessä hyvätkin puolensa. Hän siteeraa presidentti Paasikiven lausahdusta: maantieteelle emme voi mitään.

Riku tarkoittaa, että voisimme olla ylpeitä siitä, mitä meillä on. Pitäisi myös hyväksyä, että ilmastomme asettaa rajoituksia sille, mitä voimme kasvattaa. Olisi viisasta valita lähellä tuotettua ja parhaassa sesongissa olevaa ruokaa.

– Ajatellaan vaikka lanttu-porkkanaraastetta. Se on ihan sairaan hyvää, terveellistä ja ekologista. On turha loukkaantua ruokakulttuurimme mollaamisesta. Italiassa ruoka on aina ollut nautinnon lähde ja meillä ankarassa pohjolassa ensisijaisesti selviämistä hengissä.

"Meillä ruoka on pelkistettyä, kuten kaikki muukin suomalainen design."

Puhdas ruoka ja luotettavat ruokakaupat ovat asioita, joista voisimme olla vieläkin ylpeämpiä.

– Kehitysmaissa kaupoissa myydään paljon pitkälle prosessoitua ruokaa. Monissa maissa eläinten tehotuotanto on aivan hirveää, ja esimerkiksi Kiinassa on tullut esiin ruoka-aineisiin liittyviä huijauksia, jotka ovat johtaneet jopa kuolemaan. Tämän meidän laatumme kanssa halpatuontimaat eivät voi kilpailla.

ALKUVUODESTA RIKU ja Tunna kuvasivat ruoka-aiheisen keskusteluohjelman Mad Cook Shown toisen tuotantokauden jaksot, joita esitetään parhaillaan Nelosella.

Mad Cook on, kuten kaikki muutkin Rikun ja Tunnan tuotokset, yhtä aikaa hillittömän hauska ja täynnä asiaa. Se korostaa valintojemme merkitystä, vastuullisuutta ja kulttuurien monimuotoisuuden hyväksymistä.

Riku on huomannut, että tietoisuus ruoasta ja sen vaikutuksista on kasvanut viime vuosina huimasti. – Seuraavaksi meidän pitäisi tehdä tiedon pohjalta valintoja. Ruoka on yksi vaikuttavimmista tekijöistä esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai Itämeren saastumisen torjunnassa.

Riku toivoo, että hyvien valintojen tekemisestä tulisi helpompaa. Kauniit aikeet tuppaavat unohtumaan, kun raahaudumme väsyneenä ja nälkäisenä työpäivän päätteeksi ruokakauppaan.

Riku uskookin, että esimerkiksi työpaikkojen ruokalat voisivat olla kehityksessä suunnannäyttäjiä.

– Muutos voisi tapahtua sitä kautta, että meille tarjottaisiin helpossa muodossa ilmastoystävällisempiä ja eettisempiä vaihtoehtoja.

OMASSA ARJESSAAN Riku pyrkii vähentämään lihansyöntiä. Arkisin lautanen on kasvispainotteinen, viikonloppuisin hän panostaa eettiseen ja laadukkaaseen lihaan tai kalaan. Hän ei silti koe olevansa maailmanparantaja. Esimerkiksi lentokoneella tehdyistä lomamatkoista hän ei ole ollut valmis luopumaan, vaikka tiedostaakin niiden vaikutukset ympäristöön.

Mutta Riku yrittää työnsä kautta tehdä maailmasta paremman. Hän on perustanut työparinsa Tunnan kanssa turvapaikanhakijoiden työllistämistä tukevan Startup Refugees -hankkeen ja lanseerannut Lihaton lokakuu -haasteen, joka kannustaa ihmisiä kokeilemaan lihansyönnin vähentämistä.

"Vaikka kaikkeen ei voi vaikuttaa, tärkeintä on edes yrittää."

Riku haluaa katsoa lapsenlapsiaan silmiin ja sanoa, että teimme parhaamme.

Tulevaisuuden suhteen Riku on sekä toiveikas että huolissaan. Enemmän kuitenkin toiveikas, vaikka sanookin olevansa luonteeltaan pessimismiin taipuvainen.

– Minua lohduttaa tulevaisuudentutkijoiden myönteinen suhtautuminen. Edessä on isoja haasteita, mutta ne voidaan vielä ratkaista.

Yksi suurimmista kysymyksistä liittyy ruokaan. Miten ruokkia maapallon väestö, jonka määrä kasvaa vielä useiden vuosikymmenten ajan?

– Toinen kysymys koskee veden riittävyyttä. Näen, että nämä asiat olivat isossa roolissa esimerkiksi Syyrian kriisin puhkeamisessa. Sanotaan, että yhteiskunnan suistuminen anarkiaan on vain kolmen väliin jääneen aterian päässä. Niin nopeasti taannumme ilman vettä ja ruokaa.

HYÖNTEISISTÄ TOIVOTAAN yhtä ratkaisua väestön ruokkimiseen. Aasiassa sirkat ovat olleet arkipäiväistä naposteltavaa jo pitkään.

Riku muistelee isänsä pappaa, etelähämäläistä maanviljelijää, joka ei olisi kuunaan suostunut syömään veden pohjamutia tonkivia raadonsyöjiä, rapuja. Nyt ne ovat monelle suomalaiselle hartaasti odotettu loppukesän kohokohta.

Riku uskoo, että samanlainen asennemuutos tapahtuu myös suhtautumisessamme hyönteisruokaan. Trendit näyttävät kulkevan siihen suuntaan, että valitsemme ruokamme yhä enemmän vastuullisesti, ilmastoystävällisesti ja omaa terveyttämme silmällä pitäen. Ruokakulttuurit myös leviävät ja sekoittuvat entistä nopeammin.

– Ruoka on yksi hienoimpia esimerkkejä siitä, miten ihmiskunnan parhaat keksinnöt leviävät ympäri maailmaa.