Pieni suuri teko: ”En mielelläni kyllä kotiani jättäisi”

Torstaisin K-Supermarket Euran kauppias Kimmo Sampo istuu autonsa rattiin ja kuljettaa pitkin Euran syrjäseutuja kauppakassipalvelunsa tilauksia. Asiakkaat ovat pääosin vanhempia eläkeläisiä, joilla ei ole autoa tai ajokorttia. Osalla on naapureita tai läheisiä, jotka vievät kauppaan, muttei kaikilla. Tällöin kauppakassipalvelusta tulee erityisen tärkeä.

Sampo aloitti K-Supermarket Eurassa verkkokauppatoiminnan nelisen vuotta sitten. Toimitusalueita kartoittaessaan hän määritti postinumeroalueisiin myös syrjemmällä olevia alueita, joissa ei ole lähellä kauppapalveluita.

"Tämä on ihan normaalia verkkokauppatoimintaa, mitä meillä K-ryhmän kauppiailla on. Suurin ero tulee siinä, että toimitusmatkat ovat kohtuullisen pitkiä ja sitten voi olla vain vähän asiakkaita siellä pitkän matkan takana", kauppias kertoo.

Kuljetuksen hinta on aina viisi euroa tilausta kohden. Kauppiaasta hinta ei saa olla kiinni siitä, missä asiakas asuu. Kauppias on rytmittänyt viikon työt niin, että ehtii torstaisin ajaa myös kauemmas.

"Torstain toimituksia viedessä voi hyvinkin tulla 100–150 kilometriä mittariin sekä kolmisen tuntia istumista autossa."

Puurunen on yksi Kimmon vakioasiakkaista

Pirjo Puurunen, 82, on yksi Kimmon kauppakassipalvelun vakioasiakkaista. Hän on asunut Köyliössä omakotitalossa järven rannalla yli 40 vuotta. Puurunen tilaa ruokaostokset ja muut tarvikkeet viikoittain Kimmon kauppakassipalvelusta. Hänellä ei ole ajokorttia tai autoa. Puurusen mies nukkui pois kuusi vuotta sitten.

"Palvelu on minulle tärkeä, koska en juuri pääse muuten kauppaan kuin taksilla. Joskus menen ystävättärien kyydillä tai sitten jos omat lapset tulevat käymään. Mutta he asuvat niin kaukana, että se on niin minimaalisen pientä."

Kimmon kauppakassipalvelu auttaa oleellisesti siinä, että Puurunen voi edelleen asua kotona.

"Koti on tullut niin rakkaaksi. Mieheni kanssa olemme tämän itse rakentaneet. En mielelläni kyllä kotiani jättäisi."

Asiakkaat voivat tehdä kauppakassitilauksensa K-Ruoka-sovelluksessa tai soittamalla kaupalle. Kauppiaasta tilaamisen esteenä ei saa ole se, ettei asiakkaalla ole tietokonetta tai älypuhelinta.

"Tilaan puhelimella ja sieltä vastaa kauppiaan tytär Milla. Milla saattaa soittaa, ettei heillä ole sovittua tavaraa, että laitetaanko jotain toista. Ja näin poispäin. Puhelimessa aina aika kauankin puhutaan", Puurunen kertoo.

Puurunen tilaa ostokset puhelimitse ja maksaa käteisellä

Puhelimitse tilaavat asiakkaat ovat tulleet Millalle tutuiksi. Hän saattaa puhelun aikana varmistaa, jos näyttää, että asiakas on unohtanut ostoslistalta jotain. Hän kirjaa tilauksen ja kerää ostokset. Maksu hoituu kortin lisäksi käteisellä.

"Arvostan sitä, että tilaus tuodaan minulle kotiin. Ja voin luottaa tuotteisiin, ettei ole mitään pilaantunutta ja kaikki on aina pitkän päiväyksen päässä. Kimmo pitää huolen siitä, Puurunen kertoo."

Kysyttäessä kauppiaalta, miksi hän haluaa kuljettaa ruokaa omalla ajallaan, Sampo vastaa, että usein tehdessä hyvää muille sen tekee samalla myös itselle. Jos siitä tulee tekijälle hyvä fiilis, se on sen arvoista.

"Teen mielelläni näitä keikkoja. Olen kaupalla puhtaasti kauppiaan roolissa ja bisnes ytimessä koko ajan. Tämä osuus puolestaan, kun ajan näitä syrjäkyliä, on jotain toista. Ja kaupan kate kestää sen, sillä kun ajan itse, ei tule muita kuluja kuin auton kulut."

Kimmo Sampo on ollut samalla paikalla Eurassa kauppiaana yhteensä 31 vuotta. Alkuun kauppa oli T-Market, sitten Spar ja nyt viimeiset 16 vuotta K-Supermarket Eura.

JULKAISTU   27.10.2023

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?