Olavi Uusivirta: Onnen ohut taika
Muusikko Olavi Uusivirta laulaa onnellisuudesta, mutta suhtautuu onnen etsimiseen varovaisesti.
Juhannus 1995. Olavi Uusivirta on isänsä kanssa ensimmäisellä rockfestivaalilla. Mustikkamaan lavalla Helsingissä esiintyy Ismo Alanko, ja 12-vuotias Olavi on eturivissä. Esiintyjän energia ja alkuvoima vyöryy yleisöön, ja Olavin tajunta räjähtää.
– Se oli lapsuuden ydinkokemus, joka sai ajattelemaan, että olisinpa itsekin joskus lavalla.
Nyt, 23 vuotta vanhempana, Olavi tuntee yhä usein tuon saman pakahduttavan tunteen, sekä lavalla että katsomossa.
– Parhaimmat esitykset ovat juuri sellaisia, joissa tilanne kohottaa puolisen metriä arkitodellisuuden yläpuolelle, aika tihentyy ja tiivistyy. Parhaimmillaan unohtaa itsensä ja ajallisuuden. Ehkä siinä on kyse jostain oudosta alkemiasta, Olavi Uusivirta miettii.
On niin helppoo olla onnellinen, Olavi lauloi hitissään kahdeksan vuotta sitten. Tuo kappale kuullaan keikoilla vieläkin usein, mutta mies itse suhtautuu onnellisuuteen hieman pohdiskelevammin kuin hitin kertosäe antaa ymmärtää. Hänelle onnellisuus on asia, jossa on hyvä pitää lainausmerkit ympärillä. Onnellisuuden tavoitteleminen on Olavin mielestä järjetön tavoite, sillä kaiken tajuaa vasta jälkikäteen.
– Heti kun ajattelet, että nyt taidan olla onnellinen, taika katoaa. Se on vähän kuin hengittäminen: kun sen tiedostaa, mikään ei enää tapahdu automaattisesti.
HENGITTÄMINEN KERTOO Olavin mielestä muutenkin paljon onnellisuudesta. Hengityksen rytmi viestii siitä, miten ihminen voi ja mitä hänelle kuuluu.
– Niin sanottu onnellisuus liittyy riippumattomuuden ajatukseen. Olemme riippuvaisia tahtomattammekin monista asioista, mutta mitä vähemmän riippuvaisuuksia on, sitä lähemmäksi onnellisuutta pääsee.
Olavi ajattelee onnellisuutta tilana, jossa mieli ei ole koko ajan jossakin tulevassa: sitten kun olen siellä, sitten kun saan tämän tehtyä, sitten kun valmistun ja sitten kun mulla on sitä ja tätä.
– Ihmiset joutuvat väkisinkin elämään jatkuvassa futuurissa. Mielenmaisema muuttuu silloin aika hektiseksi, Olavi miettii.
Moni haikailee myös menneen perään. On inhimillistä ajatella, että ennen oli paremmin tai jossitella, että miksi en tehnyt silloin noin tai näin. Olavin mielestä ihmisen suurin haaste onkin tasapainotella menneen ja tulevan välissä ja keskittyä hetkeen, joka nyt on käsillä.
– Leikkivä lapsi ei murehdi menneitä tai mieti, mitä pitää tehdä tunnin päästä. Samoin tekevät yleensä eläimet. Tosin joillakin kissoilla näyttää välillä olevan joku eksistentiaalinen kriisi päällä.
ARJEN ONNELLISUUS syntyy Olaville pienistä asioista. Se on joutilaisuutta ja taitoa olla tekemättä välillä mitään.
– Se voi olla päivä, jolloin minulta ei odoteta mitään. Voin syödä aamiaista kolme tuntia ja sen jälkeen päättää, että luen vielä kaksi tuntia lehtiä enkä liiku tästä mihinkään.
"Heti kun ajattelet, että nyt taidan olla onnellinen, taika katoaa."
Leppoisat päivät osuvat Olaville usein alkuviikkoon. Esiintyvänä taiteilijana hän on töissä silloin, kun muut ovat vapaalla ja toisinpäin. Maanantait tai tiistait ovat usein voimien keräämisen aikaa, jolloin Olavi käy juoksemassa tai uimassa suosikki-paikassaan Helsingin Yrjönkadun uimahallissa. Täydellinen tekemättömyys on Olaville kuitenkin vaikeaa. Hänen yöpöydällään on tälläkin hetkellä 28 kirjaa, joita hän edistää kutakin vuorollaan, mielellään kaikessa rauhassa.
– Saan aina suuria tunnontuskia, jos ei ole aikaa keskittyä lukemiseen.
Loma merkitsee Olaville sitä, että hän pakkaa matkalaukun täyteen kirjoja. Taannoisella Rooman-matkallaan hän vietti suurimman osan ajasta hotellihuoneessa kirjoja lukien. Katedraalit ja muut nähtäyydet jäivät tällä kertaa näkemättä, ja Olavi pistäytyi vain eläintarhassa.
– Se oli rentouttavaa, vaikka toisaalta nähtävyyksien väliin jättämisestä tuli vähän huono omatunto.
OLAVI UUSIVIRTA on julkaissut kahdeksan albumia, valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja tullut tutuksi niin Kansallisteatterin lavalta kuin Tavastian rock-klubilta. Ensimmäinen albumi Nuoruustango ilmestyi vuonna 2003. Monet Olavin hitit ovat tuttuja radiosta ja hänen kasvonsa esimerkiksi tänä vuonna valmistuneesta Viulisti-elokuvasta. Olavin puoliso Saara Kotkaniemi on freelance-näyttelijä. Perheeseen kuuluu myös nelivuotias tytär. Kahden epäsäännöllistä työtä tekevän taiteilijan perheessä arki vaatii suunnittelua ja sommittelua.
– Pyrimme välttämään tilanteita, joissa molemmat ovat samaan aikaan superkiireisiä. Aina kun saan tekosyyn luopua töistä, tartun mahdollisuuteen mielelläni.
Koska Olavin työ on epäsäännöllistä ja vaihtelevaa, vapaa-aika ja työ sekoittuvat helposti. Olavi on oikeastaan kaiken aikaa töissä, tai toisaalta koko ajan vapaalla. Kadulla kävellessä muusikon päässä soivat erilaiset melodiat ja aihiot.
– Usein huomaan työstäväni jotain kappaleenpätkää tai laulunpoikasta ihan vaan kävellessä tuolla Liisankatua pitkin.
Lapsen kanssa kotona Olavi on kuitenkin opetellut vääntämään töihin liittyvän kakofonian äänettömälle. Aina se ei tunnu helpolta, kun pään sisällä porisee monta pataa yhtä aikaa.
– Sitä voi harjoitella ja säätää kaasuliekkejä pikkuisen pienemmälle. Kyllä se on mahdollista ja kyllä siihen pyrin.
KIRJAILIJALISTA ON vaikuttava: Tšehov, Dostojevski, Gabriel Garzia Márquez ja Edgar Allan Poe. Näitä klassikoita Olavi Uusivirran isä suositteli pojalleen, kun tämä kyseli lukuvinkkejä kymmenvuotiaana. Olavi tarttui niihin ja siirtyi suoraan aikuisten kirjallisuuden piiriin. Neiti Etsivä -vaihe jäi häneltä tyystin väliin. Kun Olavi oli vielä alakoululainen, hänen isällään oli tapana lukea Olaville iltasaduksi Tšehovin novelleja.
– Olin todella innostunut niistä. Useimmat novelleista olivat vain muutaman sivun mittaisia. Näissä novelleissa ei roisku veri tai tapahdu siveettömyyksiä, ainoastaan hienovaraisia nytkähdyksiä ja muljahduksia.
"Leikkivä lapsi ei murehdi menneitä tai mieti, mitä pitää tehdä tunnin päästä."
Vähän aikaa sitten Olavi löysi äidiltään omia varhaisia runojaan. Ne olivat kymmenvuotiaana kirjoitettuja Pentti Saarikosken tyyliä jäljitteleviä pastisseja. Myöhemmin Olavin näppäimistöllä on syntynyt pöytälaatikkokirjoitusten lisäksi esimerkiksi laulunsanoja ja näytelmätekstejä, eikä romaanin tai novellikokoelman synnyttäminenkään tunnu mahdottomalta ajatukselta.
– Nautin kirjoittamisesta. Tekisi mieli suhtautua siihen joskus tulevaisuudessa vielä suuremmalla tarkkuudella ja pitkäjänteisyydellä.
Myös musiikki on kulkenut Olavin mukana lapsuudesta lähtien. Hänen lapsuudenkodissaan kuunneltiin paljon Eino Leino -levytyksiä ja Kaj Chydeniuksen rakkauslauluja.
Eräs lapsuuden musiikkimuistoista Olaville on Rauli Badding Somerjoen tuotanto, jota hän sai yhtenä jouluna lahjaksi viiden C-kasetillisen verran. Ahkera Baddingin kuuntelu sai aikaan ihmeen:
– Siinä Baddingia kuunnellessa tapahtui jotain, joka sittemmin on hyvin harvoin toistunut. Ikään kuin siitä olisi avautunut ikkuna jonnekin toiseen maailmaan, tuonpuoleiseen. Siinä äänessä ei ollut mitään välissä.
Kymmenvuotiaana Olavi aloitti rumputunnit, ja hän kävi soittotunneilla 18-vuotiaaksi saakka. Lapsena Karkkilassa Olavi innostui myös pianosta ja kitaransoitosta. Hän oli mukana myös äitinsä vetämässä näytelmäkerhossa sekä piirsi ja maalasi kuvataidekerhossa.
– Veri on aina vetänyt minua moneen ilmansuuntaan samaan aikaan. Sarjakuvapiirtäjä taisi olla ensimmäinen toiveammattini.
Kuvataideharrastus jäi kuitenkin taka-alalle, kun Olavin perhe muutti takaisin Helsinkiin. Kun yläaste alkoi, musiikki ja bändit valtasivat kaiken vapaa-ajan.
OLAVILLE EI KOSKAAN ole ollut kovin merkityksellistä, onko hän näyttelijä vai muusikko. Molemmissa tarvitaan tietynlaista herkkyyttä ja kykyä heittäytyä.
– Minulle esiintymisessä on kyse energian siirrosta esiintyjän ja yleisön välillä. Ensin energia välittyy lavalta yleisölle. Kun yleisö lämpenee, sieltä siirtyy taas energiaa lavalle. Parhaimmillaan tapahtuu niin, että hetkestä tulee yhteinen ja jaettu. Se voi johtaa ainutkertaiseen elämykseen, yhteiseen kokemukseen ja tilaan.
Pitkän uransa aikana Olavi Uusivirta on joutunut oppimaan myös keinot, miten lavalle saa puhallettua taian joka kerta uudelleen. Esimerkiksi teatterilavoilla sama esitys täytyy osata herättää henkiin alkuinnostusta poreilevan ensi-illan jälkeen usein kymmeniä kertoja. Ainutkertaisuuden tunne syntyy aina erilaisesta yleisöstä ja tilanteesta. Jokainen esiintyjä tuo lavalle omat mielentilat ja fiiliksensä, samoin jokainen esityksen katsoja.
– Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se tekee esiintymistapahtumasta mielenkiintoisen. Olennaista on synnyttää yhteinen tila yleisön kanssa. Se on tunnustelua, mikä on yleisön aaltopituus, Olavi sanoo.
"Aina kun saan tekosyyn luopua töistä, tartun siihen mielelläni."
Herkkyys on esiintyjälle voimavara, mutta Olavi on tiedostanut myös siihen liittyvät sudenkuopat. Hän on aina pitänyt yksityisyyttä suuressa arvossa. Siksi häntä ei nähdä usein esimerkiksi televisiossa. Hän arvostaa sitä, että saa liikkua rauhassa ilman, että ihmiset tulevat pysäyttämään häntä kadulla.
– Olisi painajaismaista, jos joutuisin luopumaan kokonaan yksityisyydestäni. En halua saavuttaa sen kaliiberin julkisuutta, Olavi kertoo.
TAVASTIA 2018. Paidaton Olavi Uusivirta esiintyy hurmioituneen yleisönsä edessä. Keikoilla hänen tavaramerkikseen on tullut riisua paita heti keikan aluksi. Siitä hänet tunnetaan, ja sitä yleisö häneltä myös vaatii.´Olaville riisuuntuminen liittyy kysymykseen häpeästä. Hän on huomannut, että kun lakkaa miettimästä, mitä muut ihmiset ajattelevat ja mitä yleisön mielessä liikkuu, esiintyminen vapautuu. Esiintyjänä hän haluaa hakeutua tilanteeseen, jossa ei ole enää mitään hävittävää, koska kaikki on jo menetetty. Silloin show voi alkaa.
– Ehkä jossain vaiheessa oli aika, jolloin esiintyminen ei tuntunut luontevalta enkä nauttinut siitä niin paljon. Se on liittynyt siihen, että en ole pystynyt vapautumaan täysin lavalla, Olavi sanoo.
Yleisön eteen astuminen ilman kilpeä tai suojamuuria vaatii aina rohkeutta. On pelottavaa paljastua tai paljastaa itsensä. Se on asia, jonka jokainen esiintyjä joutuu käymään läpi omalta kohdaltaan.
– Suurin osa meistä joutuu koko elämänsä läpi taistelemaan oman traumansa kanssa ja suojautumaan joltain, ehkä omalta itseltämme tai sisällämme olevalta mustalta aukolta ja paskavuorelta, jonka tiedämme räjähtävän kappaleiksi jonakin päivänä.
KULUVANA KESÄNÄ Olavi Uusivirta keskittyy täysillä musiikin tekemiseen ja keikkailuun. Hänen uusi singlensä Kesäyön uni ilmestyi keväällä ja toinen kappale julkaistaan kesällä. Syksyllä on tulossa kolmas single. Kokonaista levyä odotellaan talveksi. Kiireisen muusikon päivät täyttyvät palavereista, bänditreeneistä ja vapaasta luovasta työstä.
Olavi kokee olevansa onnekas, kun hän voi tehdä työkseen omannäköisiään juttuja. Hän on tietoisesti pyrkinyt välttelemään elämää ohjailevaa putkea, joka pakottaisi keskittymään vain yhteen asiaan ja yhteen työhön hamaan tulevaisuuteen asti. Hän on antanut itselleen vapauden olla monessa mukana ja tehdä sitä, mikä kulloinkin tuntuu mielekkäältä. Välillä se voi olla musiikkia, välillä teatteria tai vaikkapa tanssia.
Toisaalta putkeen saattaa joutua joskus silloinkin, kun sitä ei osaa ajatella. Kun takana on yksi menestynyt levy, tulee helposti paineita tuottaa perään heti toinen yhtä onnistunut ja jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Silloin vaatii uskallusta puhaltaa peli poikki ja lähteä kokeilemaan onneaan.
Olavi toivoo, että uskaltaisi kyseenalaistaa totutut kaavat ja muuttaa niitä tarpeen vaatiessa. Se on tärkeää, vaikka joutuisikin asettamaan itsensä alttiiksi muutokselle kerta toisensa jälkeen. Muutos taas saattaa tarkoittaa luopumista jostakin tutusta ja turvallisesta, jopa oman elämän tukipilareista.
– Toivon rohkeutta kysyä itseltäni säännöllisin väliajoin, että onko tämä sitä elämää jota haluan elää.
Olavin 5 biisivalintaa:
Tame Impala:* Eventually* "Näin Tame Impalan livenä ensimmäistä kertaa Barcelonan Primavera Soundissa vuonna 2016. Keikan aikana sähköt menivät poikki ja äänentoisto vaimeni juuri tämän kappaleen huippukohdassa. Yleisö jäi kuitenkin laulamaan biisin kertosäettä, ja kun sähköt vihdoin parin minuutin kuluttua palasivat, yhtye jatkoi soittamista juuri siitä kohdasta, mihin biisi oli katkennut. Hetki oli ikimuistoinen."
Steely Dan: Aja Ostin tämän vinyylinä Pietarsaaresta, ja siitä lähtien se on tehnyt mieli kuunnella lähes päivittäin. Sävellyksessä ja jumalaisessa soitossa on onnistuttu tavoittamaan jokin aivojeni poimuja kiihoittava taika.
Topi Sorsakoski & Agents: On kesäyö Muistojen kultaisessa kirjassa on hetki, jolloin laulamme tätä hyvässä seurassa Kajaaninjoessa aamuviiden aikaan keskellä kuuminta heinäkuuta. Myöhemmin teimme yhtyeeni kanssa kappaleesta oman version, jota silloin tällöin soitamme keikoilla.
J. Karjalainen Yhtyeineen: Villejä lupiineja En osannut nähdä tämän kappaleen erityislaatua vielä sen ilmestyessä. Vasta kolmeakymppiä lähestyessä ymmärsin yhtäkkiä, että tämähän kertoo kuolemasta, ja tässähän on maailman paras kitararaita.
Tapio Heinonen: Samanlainen onni Tapio Heinosen äänessä on jotain toismaailmallista, niin kuin Baddingissä ja Carolassa. Tämä on niitä harvinaisia käännöskappaleita, joissa käännös onnistuu ylittämään alkuperäisen. Junnu Vainiota parhaimmillaan.