PI319 Niina Laitinen

Neulebuumin kuningatar opetteli neulomaan

Aiemmin kirjanpitäjänä työskennellyt ja sivutyönä neulonut Niina Laitinen on nyt kokopäiväinen neuleyrittäjä.

KAIKKI SAI alkunsa maatuskalapasista, joiden kuvia ja ohjeet Niina Laitinen, 35, julkaisi Taimitarha-blogissaan. Niina neuloi luomuksiaan omasta päästä, mutta alkoi pyynnöstä jakaa ohjeita rautalankamallina, jotta myös aloittelijat ymmärtäisivät niitä.

– Sain ilmaisohjeistani hurjasti palautetta. Lopulta joku ehdotti, että pyydä korvausta tekemästäsi hyvästä työstä. Siitä se sitten lähti. Nykyään neuleohjeet ovat myynnissä verkkokaupassani.

Laitinen alkoi neuloa 13 vuotta sitten esikoisensa synnyttyä.

– Ennen esikoistani olin neulonut vain sukat ja lapaset peruskoulussa. Päätin opetella neulomaan uudelleen ja katsoin mallia vanhasta koulun käsityökirjasta. Nykyään neulomisen aloittaminen on helppoa, sillä YouTube on täynnä silmukkavideoita.

AIEMMIN KIRJANPITÄJÄNÄ työskennellyt ja sivutyönä neulonut nainen on nyt kokopäiväinen yrittäjä.

– On mahtavaa saada tehdä työksi asioita, jotka tuntuvat harrastukselta. Syksystä asti minulla on ollut toimisto. Ennen sitä kotimme yksi eteinen toimi verkkokauppani varastona. Välillä jouduin sanomaan lapsille, että teidän täytyy nyt syödä olohuoneessa, koska pakkaan tilauksia keittiön pöydällä.

Työtilan hankkiminen on tuonut arkeen myös säntillisyyttä ja tunnetta siitä, ettei ole aina töissä, vaan käy töissä. Puikot alkavat kilistä iltaisin, kun kolme lasta nukkuvat.

MONET OVAT höperöinä villasukkiin, ja sosiaalinen media on yksi syy neulebuumiin. Aiemmin neulottiin yksin kotona, mutta nykyään harrastus on yhteisöllinen. Netti pullistelee neuleryhmiä, -blogeja, ja Instagramkanavia, joissa voi esitellä omia töitä, kommentoida muiden neuleita tai kysyä neuvoja.

Myös neulekirjat kiinnostavat, ja ensimmäisen Villasukkien vuosi -kirjansa lisäksi Niinan ohjeita löytyy yhteiskirjoista. Niinan ja muiden neulevaikuttajien kirjat ovat viime vuoden myydyimpiä kirjoja Suomessa.

– Somessa vastaus neulepulmiin löytyy aina ja pikavauhtia. Myös yhteisneulonnat Facebookissa ovat suosittuja.

MONI NEULOO niin innoissaan, ettei liikunnalle jää aikaa. Se voi aiheuttaa rasitusvammoja sekä niska- ja hartiaseudun kipuja.

Niina kannustaa käsityöihmisiä liikkumaan, ja elää, kuten opettaa. Crossfit-salilla treenaava ja valmentava neuloja nostaa maastavedossa 150 kiloa ja myös kyykkää valtavilla painoilla.

Vaikka neulonnan ja crossfitin yhdistelmä uusia tuttavuuksia usein hätkähdyttää, treenien lomassa vaihdellaan välillä neulontavinkkejä.

– Omaa neulonta-asentoa kannattaa tarkkailla. Hartiat korvissa tuntikausia istuminen ei tee kellekään hyvää. Liike ja liikunta auttavat. Neulominen on virkeämpää, jos välillä urheilee. Ja kun on neuloessa skarpimpi, ei tarvitse purkaa niin paljon!

Niina Laitisen Satumaiset silmukat -kirja on myynnissä valikoiduissa K-Citymarketeissa.

25.3.2019TEKSTI   Jenny Belitz-HenrikssonKUVAT   Milka Alanen