Niksi-Pirkka sticker

Näin kokoat toimivan kapselivaatekaapin 

Kapselivaatekaapissa kaikki sopii yhteen. Lue, miten rakennat monikäyttöisen kokonaisuuden.

KAPSELIVAATEKAAPIN IDEANA on, että jokainen vaatekappale on monikäyttöinen ja sopii helposti yhteen muiden vaatteiden kanssa. Perusvaatteita, kuten farkkuja, t-paitoja, villapaitoja ja mekkoja on hyvä olla muutama kappale eri väreissä tai malleissa.

MONESTI KAPSELIVAATEKAAPPIIN valitaan neutraaleja sävyjä, kuten mustaa, valkoista ja beigeä, mutta värit kannattaa rohkeasti poimia omien mieltymysten mukaan. Kapselivaatekaapista voi hyvin löytyä esimerkiksi kirkasta oranssia sekä mintunvihreää. Myös malleissa voi irrotella: t-paidan voi valita tiukkana ja v-kauluksisena tai oversize-mallisena.

ALOITA KAPSELIVAATEKAAPIN kokoaminen käymällä läpi jo olemassa olevat vaatteet. Mieti, millaiset vaatteet ovat kovassa käytössä ja karsi vääränkokoiset kierrätykseen. Kokoa sen jälkeen lista puuttuvista vaatekappaleista. Kaikkea ei tarvitse hankkia kerralla, vaan panosta täydelliseen yksilöön.

YHDISTELY ON kapselivaatekaapin ytimessä: samoilla vaatekappaleilla pärjää niin arjessa kuin juhlassa, kunhan niitä asustaa ja yhdistelee eri tavoin. Esimerkiksi yksinkertainen villapaita sopii toimistokäyttöön suorien housujen kanssa, juhlamekko taas muuttuu arkiseksi, kun sen yhdistää neuletakkiin ja rentoihin tennareihin.

VINKKI!

Kokoa kaappiin erilaisia kapseleita käyttötarkoituksen mukaan. Urheiluvaatteet toimivat omana kokonaisuutenaan ja hellevaatteet omanaan.

PRO-VINKIT ANTOI

K-Citymarketin pukeutumisen tiimi.


Lue lisää:

JULKAISTU   3.2.2025TEKSTI   Marianne MannilaKUVAT   Getty Images

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?