Niksi-Pirkka sticker

Muoviroskasta saksiksi

Miten pois heitetyt muovipakkaukset päätyvät uudelleen käyttöön?  Näin kulkee muovin matka roskiksesta Fiskarsin saksien kahvoihin.

Matka alkaa keräyspisteiltä

Tyhjien jugurttipurkkien ja leipäpussien laittaminen erilliseen muoviroskikseen on yhä useammalle suomalaiselle jo arkista rutiinia. Vuonna 2019 kotitalouksien muovipakkauksia kerättiin 20 430 tonnia, ja kokonaisuudessaan muovin kierrätysaste on Suomessa tällä hetkellä noin 40 prosenttia. Kaatopaikalle muovia ei ole mennyt enää lainkaan vuoden 2016 jälkeen: lajitellut muoviroskat menevät kiertoon ja loput sekajätteen mukana polttolaitokseen.

Muovia kerätään sekä kiinteistöjen keräysastioihin että vaikkapa ruokakauppojen yhteydessä oleviin Rinki-ekopisteisiin. Jatkossa kierrätysaste Suomessa nousee, sillä uudistumassa olevat jätelaki ja jätehuoltomääräykset velvoittavat nykyistä tiukempaan lajitteluun. Uudet määräykset astuvat voimaan viimeistään 2023. Pääkaupunkiseudulla muovin keräys on pakollista kaikissa taloyhtiöissä jo tänä vuonna. 

Moni miettii, onko muovipakkausten kierrättämisessä järkeä, sillä sekajätekin päätyy nykyisin polttoon ja energiaksi. Polttamisesta syntyy kuitenkin paljon kuonaa, jota ei ole helppo käyttää uudelleen. Sen sijaan suurin osa muovilajeista pystytään uusiokäyttämään hyvin, vaikkapa saksien kahvojen materiaalina. 

Pakkauksista pelleteiksi

Kaikki Suomessa kiertoon palautetut muovipakkaukset hakee keräyspisteiltä Suomen Uusiomuovi Oy, joka kuljettaa niistä valtaosan Riihimäelle Fortumin muovijalostamolle. Osa muovipakkauksista on kuljetettu edellisvuonna ja kuljetetaan yhä ulkomaille, koska Suomessa ei ole ollut tarpeeksi muoviroskan käsittelykapasiteettia.

Riihimällä niin smoothiemukeista kuin kaupan pakkausjätteistäkin valmistetaan uusioraaka-ainetta ennen kaikkea kotimaisen muovituoteteollisuuden käyttöön – tuloksena voi olla esimerkiksi kukkaruukkuja ja kastelukannuja. Jalostamossa kerätyt muovit käsitellään ja lajitellaan laatujen mukaan. Eri laatuja ovat esimerkiksi kirjainyhdistelmillä merkityt PE, PP ja PET. Fiskarsin saksien kahvoihin käytetään polypropeenia (PP), mikä on peräisin esimerkiksi jugurtti- ja margariinipakkauksista.

Lajittelun jälkeen muovit murskataan pienemmiksi, pestään vedellä ja kuivataan. Lopulta murske sulatetaan ja rakeistetaan. Saksien kahvoihin käytettävään seokseen lisätään joukkoon myös selluloosakuitua, joka jalostetaan Aqvacomp Oy:n tehtaalla biokomposiitiksi, joka toimii muovin lujitteena. Riihimäeltä uusiomuovimateriaali jatkaa matkaansa pelletteinä eri teollisuuslaitoksiin, esimerkiksi Fiskarsin saksitehtaalle Billnäsiin.

Pelleteistä saksiin

Hyvä esimerkki muovin uusiokäytöstä ovat Fiskarsin uudet yleissakset, jotka on tehty 80-prosenttisesti kierrätysmateriaaleista. Kahvoihin käytetään kierrätysmuovia, ja terät ovat kierrätettyä terästä.

Sakset valmistuvat Billnäsin tehtaalla. Ensin isosta teräsrullasta leikataan saksien terät, jotka kuumakäsitellään koviksi. Sen jälkeen terät hiotaan. Tämän jälkeen uusiomuovimateriaalista ruiskupuristetaan kahvat teriin kiinni. Lopuksi saksiparit testataan käsin.

Kierrätysmateriaaleista tehdyt sakset ovat yhtä kestäviä kuin perinteiset: niiden käyttöikä on kymmeniä vuosia. Käyttöiän päässä sakset voi lähettää takaisin Fiskarsin tehtaalle ja sieltä ne menevät taas kiertoon. Kahvojen materiaali on kierrätettävissä kuusi kertaa ilman, että ominaisuudet kärsivät. Jugurttipurkki voi siis saksien jälkeen jatkaa matkaa uuteen pakkaukseen.

Fiskarsin kierrätyssakset ovat myynnissä K-ruokakaupoissa ja K-Raudoissa.

Kierrättäjän muistilista

  • Huuhtele muovipakkaukset ennen roskikseen laittamista. Ruokajäämät voivat houkutella jätepisteille esimerkiksi rottia. Jos pakkaus on hyvin likainen ja öljyinen, kannattaa se laittaa ennemmin sekajäteastiaan.

  • Miten tunnistat muovin? Kokeile rypistellä pakkausta. Jos se palautuu muotoonsa, on kyseessä useimmiten muovi. Esimerkiksi metalli ei rypistymisen jälkeen enää suoristu.

  • Muovijätteeseen kuuluvat vain pakkaukset, ei siis esimerkiksi lelut. Myöskään PVC-muovi ei sovellu kierrätykseen, vaan se kuuluu sekajätteeseen. Mustan muovin voi laittaa muovinkeräykseen.

  • Laita muovipakkaukset kierrätykseen erikseen ja väljästi, eikä esimerkiksi sisäkkäin toistensa kanssa. Näin ne on jatkossa helpompi lajitella.

Lue lisää muovista:

JULKAISTU   8.2.2021TEKSTI   Heidi KalmariKUVAT   Janita Autio

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?