Kesäkatu sähköistyy

Tulossa on kaikkien aikojen sähköautokesä, ennustaa Tom Von Bonsdorff pääkirjoituksessaan.

TÄNÄ KESÄNÄ ENNÄTYSMÄÄRÄ perheitä suuntaa kesälomareissulle sähköautolla. Ennustukseen ei tarvita kristallipalloa: sähköautojen määrä on tuplaantunut vuosittain, ja nyt aika monella alkaa olla aiheesta kaverilta kuultua kokemusta.

Tuoreiden sähköautoilijoiden kokemukset ovat usein yllättyneen positiivisia: sähköauto on hankittu ehkä ympäristösyistä tai polttoainekulujen säästämiseksi, mutta bonuksena on tullut hiljainen ajokokemus. Myös puolta pienemmät huoltokustannukset ovat yllättäneet.

KUN HYVÄT KOKEMUKSET alkavat kulkea tarinoina eteenpäin, yhä useampi alkaa harkita sähköautoa. Tämä näkyy myynnissä: esimerkiksi jopa kolmannes meillä K-Autossa nyt myytävistä uusista autoista on jo sähköisiä.

Ei täyssähköauto toki vieläkään kaikille sovi. Jos ajaa jatkuvasti pitkiä matkoja ympäri Suomen, kaikilla reiteillä ei välttämättä vielä ole ihanteellisia latausmahdollisuuksia. Nekin toki paranevat koko ajan. Esimerkiksi K-Lataus rakentaa koko ajan uusia asemia ja laajentaa olemassa olevista suosituimpia: vuoden lopussa latausasemia on jo lähes 200 eri puolilla maata.

ENSIMMÄISTÄ KESÄLOMAMATKAANSA sähköautolla suunnittelevalle perheelle minulla on muutama käytännön vinkki:

  1. Suunnittele etapit: hyödynnä K-Lataus-sovelluksen lisäksi sähköautoilijoille suunnattuja ilmaisia sovelluksia reittisuunnitteluun.
  2. Mieti etukäteen, missä teet latauspysähdykset, ja suunnittele taukoihin hauskaa puuhaa: vaikka jätskireissu viereiseen K-kauppaan.
  3. Mitä vähemmän on kiire, sitä parempi sekä latauksen että loman kannalta. Lomalla on aina hyvä valita hieman uudenlaisia reittejä.

Kuka hän on

Tom von Bonsdorff, K-Latauksesta vastaavajohtaja. Perheessä vaimo ja kaksi aikuista poikaa.

Sähköautokokemus

Hybridiautoilija vuodesta 2018, täyssähköautoilija 1,5 vuotta. ”Enää en vaihtaisi takaisin tavalliseen.”

Autoilukokemus

Asuessani Delhissä ja New Yorkissa näin eri liikennekulttuureja. Meidän suomalaisten vahvuus on liikennesääntöjen noudattaminen.

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 6-7/2022

15.6.2022TEKSTI   Tom Von BonsdorffKUVAT   Kristiina Kurronen