juhatapio

Juha Tapio: Herkkä kulkuri

Juha Tapion tärkeimmät ihmiset ovat kotona, mutta kulkurinvietti vetää laulajaa tien päälle vapauteen ja esiintymislavoille.

JUHA TAPIO KATSOO Espanjan Malagassa taksin ikkunasta ulos. Hän näkee kadulla harmaahiuksisen miehen iso ruusukimppu sylissään. Puku on nuhjuinen, mutta miehen olemus hehkuu onnea. Hän on selvästi menossa tärkeään tapaamiseen. Ehkä uuden rakkauden luo. Tai sitten juhlistamaan vanhaa.

Siitä pienestä muutamien kymmenien sekuntien hetkestä syntyy idea uuden laulun sanoitukseen.

– Jokainen haluaa olla rakastettu ja jokainen haluaa rakastaa, Juha Tapio sanoo.

Malagassa koettu hetki jalostuu lauluksi Tiinasta, joka tahtoisi jonkun, josta huolehtia ja pitää kiinni.

Moni muukin Juha Tapion lauluista on saanut kimmokkeensa hetken välähdyksestä. Onnistuneen Intian perheloman jälkeen mies katsoi Delhin lentokentän turvatarkastuksessa vaimoaan Raijaa, ja siitä syntyi myöhemmin laulu Tykkään susta niin että halkeen.

Juha Tapio on Suomen suosituimpia artisteja. Pirkka-lehden lukijat äänestivät hänet kiinnostavimpien kansijutun haastateltavien joukkoon.

Juha Tapio kiertää kevään ympäri Suomea konserttisaleissa ja teattereissa, ja konsertit myytiin loppuun jo ennen kuin kiertue ehti edes alkaa. Maaliskuussa keikkoja oli yhteensä 27. Paljon enempää ei olisi mahtunutkaan.

Musiikki on aiempaa intiimimpää. Edellisvuoden konsertit pauhaavine äänineen ja pyroteknisine tehosteineen ovat vaihtuneet pehmeämpään akustiseen tyyliin. Juha Tapio luonnehtii sitä luomumusiikiksi.

– Kun maailma hukkuu muoviin, halusin musiikistani kantautuvan ihmisen äänen.

Helmikuussa ilmestyneen Pieniä taikoja -levyn tekeminen luonnonmukaisine ilmaisuineen tuntui pedanttisuuteen taipuvaisesta muusikosta vapauttavalta.

– Musiikkiin sai tulla särähdyksiä ja rikkaruohojakin. Ne kuuluvat mukaan ihmisten ollessa asialla.

juha tapio 3

Useimmat Juha Tapion säveltämistä ja sanoittamista lauluista syntyvät myöhään yöllä.

– Pikkutunneilla suojamuurit murtuvat, ja sisäinen kriitikkoni päästää otteestaan. Uskallan sen jälkeen laittaa ajatuksia sanoiksi niin, etteivät ne tunnu enää aamulla latteilta.
Omiin lauluihinsa häntä inspiroivat ihmiset, joilla on rohkeutta toivoa huomisesta parempaa.

– Synkkyydessäkin on valoa, ja valoisuus on rock, vaikkei se valoisuus ole aina itsellenikään helppoa.

Juha Tapio on kiertänyt Suomea parikymmentä vuotta. Hän on tavannut sinä aikana satojatuhansia ihmisiä, ja jäänyt usein keikkojen jälkeen juttelemaan yleisönsä kanssa.

– Olen lukenut lehdistä laturaivosta, someraivosta ja liikenneraivosta. En tunnista niitä piirteitä kohtaamissani suomalaisissa. Olen tavannut sydämellisiä ja ystävällisiä ihmisiä. Avuliaitakin, kun olemme joskus jääneet autoinemme tien päälle pulaan.

– Vaikka arki välillä väsyttää jokaista, pohjavire on positiivinen.

KULKURIN VERI. Se vetää tien päälle ja keikoille kiertämään Suomea.

– Kotoa perheen luota lähteminen tuntuu raskaalta, mutta kun pääsen moottoritielle, hetki tuntuu taivasta myöten juhlalta, Juha Tapio sanoo.

Kulkemisessaan muusikko näkee seikkailunhalua ja ritariromantiikkaa. Missiota siitä, että oma elämäntehtävä on säveltää ja sanoittaa lauluja, jotka koskettavat kuulijoitaan.

– Löydän sieltä merkityksen tälle ramppaamiselle.

Muusikon vapaus kiehtoo, vaikka tietoisuus kotona olevasta vieläkin isommasta tehtävästä isänä ja aviopuolisona välillä nakertaa mieltä.

– Lava on minulle kaikesta tosielämästä vapaa alue. Se on kuin oma avaruutensa. Ystävät ovat yhtä aikaa lavalla ja lavan edessä, ja jaossa on suuria tunteita.

Artistille esiintyminen on jatkuvaa hormonimyrskyä, mutta värivalojen ja aplodien maailmasta on palattava arkeen.

– Paluu on terveellistä, vaikka tuntisi olonsa kärsimättömäksi ja levottomaksi. Kotona ovat ne rakkaimmat ihmiset. Seikkailijan ja perheenisän olotilat täydentävät toisiaan. Keikoilla hän laulaa ”olen jossain täällä onnellinen kun ikävöin sua.”

juha tapio 2

Juha ja Raija Tapio ovat olleet yhdessä 16-vuotiaista asti. Ylistaron urheilukentällä Juha näki tumman ja urheilullisen tytön ja ihastui. Seurustelusta edettiin avioliittoon ja Pohjanmaalta muutettiin Helsinkiin.

Raija opiskeli laboratoriohoitajaksi, Juha luokanopettajaksi, ja perheeseen syntyi kaksi poikaa.

– Kiitokset viisaalle vaimolleni siitä, että hän on antanut minun ehdoitta olla kitaraa soittava maankiertäjä.

Molemmat ovat tehneet ammatissaan menestyksekästä uraa. Raija Tapio on lääkärikeskus Aavan toimitusjohtaja.

– On ollut kiehtovaa seurata tytön kasvua vahvaksi naiseksi, aviomies sanoo.

Omaa parisuhdettaan laulaja kuvailee valtavaksi onneksi.

– Suhteet eivät aina kestä, vaikka ihmiset yrittäisivät ja tekisivät kaikkensa niiden eteen. Juha Tapio oli joitakin vuosia opettajana, mutta kun musiikin tekeminen alkoi kannattaa myös taloudellisesti, opettajan työt jäivät.

Useat hänen lauluistaan kertovat rakkaudesta, ja moni kuuntelee niitä pitkän ja kestävän parisuhteen salaisuutta etsien. Sitä taikaa, joka pitää yhdessä.

– Raijan kanssa meistä kumpikaan ei ole toisen muusa. Kumpikaan ei uhraa unelmiaan toisen vuoksi.

Juha Tapio sanoo ihmisen olevan itselleen arvoitus, joten kumppaniaankaan ei voi täysin tuntea. Parasta pitkässä parisuhteessa on hänen mielestään juuri se toinen ihminen muutoksineen.

– Vaikka toinen muuttuu, hänessä on aina myös samoja piirteitä. Toisen muuttuminen ei ole itseltä pois, ja rakkaus voi syttyä aina uudelleen ja uudelleen. Joillekin Juha Tapion kappaleet ovat olleet tiukoissa elämänvaiheissa eteenpäin kantavia lauluja.

– Ihmiset löytävät niistä ”voimabiisejään”. Se tuntuu hyvältä. Lauluilla on ollut merkitystä.

En ole koskaan hävennyt herkkyyttäni. Musiikki on tunteiden kieli.

POHJALAINEN NÄYTTÄMISEN HALU. Suositussa artistissakin se on yllättävän tiukasti kiinni.

– Vierastan kovaäänistä pohjalaista uhoamista. Se ei ole mielestäni todellista. Olen itse yrittänyt todistaa oman osaamiseni tekojen kautta.

Juha Tapio kasvoi avarien maisemien äärellä. Tai sänkipeltojen laidalla, kuten hän itse sanoo. Insinöörivanhemmat muuttivat Vaasasta Ylistaroon, kun Juha oli aloittelemassa koulunkäyntiä. Koulun pihalla hän ei tuntenut entuudestaan muita lapsia. Ulkopuolisesta pojasta tuli tarkkailija.

– Se on vaikuttanut tapaani hahmottaa asioita. Opin aistimaan ja haistamaan toisten tunnetiloja jo pienenä. Kuljen koko ajan vähän tutka päällä.

Oli tosin niitäkin nuoruuden vuosia, jolloin hän peitti oman herkkyytensä hauskan vitsiniekan rooliin. Miellyttämisen halustaan hän on yrittänyt päästä tietoisesti eroon.

– Palkkasin sen vuoksi keikkamyyjänkin, joka sanoisi puolestani ”ei”, kun esiintymiskalenteri oli täynnä. En itse siihen pystynyt.

Pohjalaisuutta luonteessa on periksiantamattomuus.

– Ja luupäisyyteni, Juha Tapio lisää.

Tie artistiksi on kulkenut poikkeuksellisia reittejä, gospelmusiikin kautta.

– En saanut alussa suitsutusta enkä Vuoden tulokas -palkintoja. En silti lannistunut. Jatkoin omaa tekemistäni pohjalaisella sinnikkyydellä.

MIELIKUVA LAKEUDEN MIEHISTÄ on vahva. Heikkouksista ei laverrella. Musiikki on antanut Juha Tapiolle väylän päästää herkkyys ja tunteet valloilleen.

– En ole koskaan hävennyt herkkyyttäni. Musiikki on tunteiden kieli. Herkkyys on eri asia kuin imelyys. Herkkyydessä on jotain aidompaa ja todellista.

Viitisentoista vuotta sitten Tapiot muuttivat Helsingistä Tuusulaan, avarampien maisemien äärelle. Paria yhdistää samanhenkinen pohjalainen arvomaailma.

– Haluamme tehdä asiat kunnolla, mutta emme toimi perhe-elämän kustannuksella. Meillä ei ole tapana pohtia, hoidetaanko jokin asia vai ei. Pohdimme, miten se hoidetaan.

juha tapio 1

Juha Tapio saattaa ajaa satojakin kilometrejä keikalta päästäkseen kotiin nukkumaan.

– Kesäöitä upeampaa ei olekaan. Ajan yötä myöten kotiin lempimusiikki soiden ja omasta sängystä haaveillen. Kun pääsen Tuusulaan puoliviideltä, linnut laulavat ja alkukesän luonto on kauneimmillaan, en malttaisikaan mennä nukkumaan. Tekisi mieli kattaa kahvit terassille ja herättää perhe aamiaiselle.

Suomen luonnosta Juha Tapio arvelee tarttuneen jotain ihmisten melankoliseen luonteenlaatuun.

– Kauneimpanakin kesäiltana on mielessä pieni puraisu siitä, että saattaa olla suven viimeinen lämmin ilta ja pian kaikki muuttuu. Siitä syntyy haikeus, ja se haikeus näkyy lauluissakin.

Kuljin vuoden verran keikoilla ja hyvästelin mielessäni kaikki paikat ympäri maata.

KOKO KANSAN JUHA TAPIO. Suosiolla on kääntöpuolensa, mutta yksityinen Juha katsoo pärjänneensä julkisuudesta eheänä. Kun ensimmäinen hitti löi läpi, hän oli 28-vuotias ja pienen pojan isä.

– Elämässäni oli silloin jo vankat peruspilarit olemassa. En rakentanut identiteettiäni tähteyden varaan.

Rautaa on taottava silloin kun se on kuumaa. Niin suositulle laulajalle on sanottu.

– Tein hulluna keikkoja silloinkin, kun se ei ollut kuumaa, enkä kokenut sitäkään turhaksi. Jos alkuaikoina viidestä minua kuuntelemaan tulleesta ihmisestä yksi vaikuttui, tunsin onnistuneeni.

Kiertäessään Suomea Juha Tapio on nähnyt maata monelta kantilta. Kotimaisuuden suosiminen tuntuu hänestä itsestään selvältä.

– Jos on kotimaista ruokaa tarjolla, valitsen sen ehdottomasti. Ja jos voin tehdä ostokset ulkomaiden sijaan kotimaassa, suosin ja tuen suomalaisia yrittäjiä.

Yrittäjäksi hän mieltää itsensäkin, vaikka tekee taiteellista työtä. On bändi ja keikkajärjestäjät organisaatioineen. Vastuuta on paljon laajemmasta joukosta kuin vain itsestä.

Helsingissä käydessään hän viettää mielellään joutilaita hetkiä kaupungilla. Juha Tapio käy istumassa pääkaupungin kahviloissa ja poikkeaa kirjakauppaan ostamaan pari uutta kirjaa.

– Kun olen saanut sanoitukseni valmiiksi, tartun kirjoihin. Ne ovat minua herkkulautasen tavoin odottava palkinto.

Juha Tapio on ollut Kirkon Ulkomaanavun Toivon lähettiläänä ja kiertänyt esiintymässä Venäjän vankiloissa.

– Olen mielelläni mukana hankkeissa, joista koituu hyötyä ja hyvää muille, mutta auttamisen ohella matkat ovat olleet myös seikkailua. Kun istuu Afrikassa leirinuotion äärellä kitaraa soittaen tai kulkee Uralin metsissä umpihangessa, seikkailijapoika näkee silloin maailmasta paljon sellaista, mitä ei muuten näkisi. Ja tuleehan auttamisesta hyvä mieli itselle. Siinäkään ei ole mitään väärää.

Hän on saanut tehdä sitä, mitä haluaa, ja saanut tekemisilleen satumaiseksi kuvailemansa vastaanoton. Silti hänellä on ollut vaiheita, jolloin on tuntunut, että jos lauluja ei enää synny, on parasta lopettaa.

juha tapio 4

Vuonna 2008 levyn teon jälkeen luovuuden laari tuntui tyhjentyneen. Isojen hittien jälkeen pohjalainen näyttämisen halukin oli tyydytetty. Toinen samanlainen kausi ajoittuu vuoteen 2015.

– Kuljin vuoden verran keikoilla ja hyvästelin mielessäni kaikki paikat ympäri maata. En kertonut ajatuksistani kenellekään. Annoin itselleni vapauden valita, jatkanko vai en. Keikat menivät paremmin kuin koskaan. Soitin vain sitä iltaa ja hetkeä varten.

Kun kiertue päätyi täydelle Hartwall Arenalle, lopettamisajatukset oli hylätty.

PUOLIVÄLISSÄ ELÄMÄÄ. Juha Tapio täytti helmikuun alussa 45 vuotta. Urheilua ja etenkin jalkapalloa rakastava mies aikoo jäädä vuonna 2020 esiintymistauolle. Vuodesta on tarkoitus tulla kokonaan keikaton. Ensimmäinen erä on silloin pelattu. Erätauolla voi miettiä ja hioa toisen puoliajan taktiikkaa.

– Teininä kuvittelin keski-ikäiset kuiviksi ja tylsiksi tyypeiksi. Nykyinen olotilani ei vastaa silloisia mielikuviani. Tunnen itseni nuoreksi mieheksi.

Elintapojensa suhteen hän on tarkkana. Poikiensa kanssa hän pelaa tennistä ja sulkapalloa, ja talvisinkin jalkapalloa salissa ja jääkiekkoa ulkona. Keikkakiertueilla hän noudattaa ammattilaisen laatimaa kunto-ohjelmaa, johon on merkitty myös levolle omistettuja päiviä.

– Haluaisin tehdä tätä työtä vielä pitkään ja nousta lavalle toisetkin 20 vuotta. Kahden tiiviin kiertuevuoden jälkeen Juha Tapion keikkatauosta tulee ensimmäinen kokonaan oman perheen ja läheisten kanssa vietetty kesä.

– Pojat ovat aikuistumassa ja muuttavat kohta kotoa. Elämä on lyhyt. On turha katua jälkikäteen jotain, mitä on jättänyt tekemättä. Ja kun lapset aikuistuvat, se antaa uudenlaista vapautta parisuhteellekin.

Juha Tapio lyhyesti

Kuka? Säveltäjä, sanoittaja ja laulaja Juha Tapio

Ikä? 45

Kotoisin? Vaasasta

Asuu? Tuusulassa

Perhe? Vaimo ja 16- ja 13-vuotiaat pojat

Harrastukset? Liikunta ja kirjallisuus. Parhaillaan luvussa Dostojevskin Rikos ja rangaistus, Michelle Obaman muistelmat ja Yuval Noah Hararin Homo deus: Huomisen lyhyt historia.

*Juha kuvatttiin Majvik kokous- ja kongressihotellissa. *

JULKAISTU   3.4.2019TEKSTI   Pirjo HouniKUVAT   Konsta Leppänen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)