Joulun alku on mielentila
Joulu edustaa juuri sitä turvaa ja lämpöä, jota me tässä ajassa tarvitsemme, kertoo Ari Sääksmäki pääkirjoituksessaan.
JOULUUN VALMISTAUTUMINEN ALKAA meidän perheessä jo lokakuussa Silakkamarkkinoilta. Silloin hankimme joulusinapin. Tänä vuonna mukaan lähti kökarilaisten kalastajien herkkusinappi. Sinappi onkin ainoa päällyste, joka meidän perinteiseen joulukinkkuumme tulee. Kinkun paistaminen puolestaan alkaa aatonaattona, mielellään jo aamulla. Kyseessä on koko päivän kestävä ohjelmanumero, joka huipentuu lämpimän kinkun maisteluun. Perinteet tekevät siis joulun meidänkin perheessä.
Tänä jouluna perinteet saattavat näkyä monessa kodissa aiempaa vahvemmin. Epävarmat ajat usein voimistavat nostalgiankaipuutamme, ja joulu edustaa juuri sitä turvaa, lämpöä ja inhimillisyyttä, jota me tässä ajassa tarvitsemme. Tälle joululle ennustamme lisäksi entistä tarkempaa ruokien suunnittelua ja harkitsevampaa ostamista.
K-kaupoissa olemme varautuneet tähän tuomalla jouluherkkuja tarjouksiin pitkällä aikavälillä ennen joulua, etsimällä valikoimiin herkkujen lisäksi erityisen edullisia tuotteita ja valmistautumalla siihen, että moni haluaa fiilistellä joulua tavallista pidempään. Sillä kun joulu ei tarkoita vain muutamaa päivää tai viikkoa, myös sen tuomasta tunnelmasta ja rauhasta voi nauttia niin kauan kuin haluaa. Siihen on siis syynsä, että joulutuotteita tulee kauppoihin jo varhain: moni aloittaa esimerkiksi glögikauden jo lokakuussa. Tässä pimeässä maassa se on hyvin ymmärrettävää.
Me K-kaupoissa haluammekin tarjota jokaiselle suomalaiselle juuri omiin toiveisiin, jouluperinteisiin ja omalle kukkarolle sopivan joulun.
Kuka hän on
Ari Sääksmäki, K-Citymarket-ketjun johtaja ja perheen jouluruokavastaava.
Lapsuuden jouluruokasuosikki
Lipeäkala. Sen ääreen pysähdyimme aina hartaudella.
Vinkki jouluruokiin
Laatikot voi tehdä kokonaan itse, käyttää kaupan soseita tai ostaa valmiina. Kaikki toimii!
Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 12/2022