Jotta kukaan ei jää yksin
Muiden auttaminen laajentaa maailmankatsomusta ja vahvistaa käsitystä siitä, että jokainen voi olla joskus avuntarvitsija. 6 auttajaa kertoo, mitä työ heille merkitsee.
Tässä ystävyydessä kaikki voittavat
"Kun sain viime syksynä esikoiseni, päätin, että järjestän ohjelmaa vauva-arjen vastapainoksi. Hakeuduin Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoistoimintaan, jossa etsittiin ystäviä maahanmuuttajaäideille.
Kerroin itsestäni hakemuslomakkeessa, jonka perusteella MLL ehdotti minulle ystäväksi etiopialaista kahden lapsen äitiä, Haryaa.
Meitä yhdistää elämäntilanteen ja iän lisäksi sama asuinalue, joten tapaamisten järjestäminen on ollut helppoa. Kun ensimmäisen kerran kohtasimme lähikirjastossamme, mukana oli myös MLL:n työntekijä.
Yhdessäolo on tuntunut luontevalta. Harya opiskelee suomea, joten puhumme paljon. Olen opettanut Haryalle, kuinka bussiaikatauluja luetaan ja etsinyt hänelle tietoa koululaisten iltapäiväkerhotoiminnasta.
Tiedän, kuinka tärkeitä paikalliset kontaktit ovat, sillä olen itsekin ollut lapsena maahanmuuttaja. Isän työ vei perhettämme Sveitsiin, Saksaan, Saudi-Arabiaan ja Japaniin, joten jouduimme usein aloittamaan alusta uudessa kulttuurissa.
Hienointa on, että Haryan perheen ansiosta omakin lapseni on saanut ympärilleen vanhempia leikkikavereita. Tässä ystävyydessä kaikki voittavat."
Ida Heimonen, 33, Helsinki. Toimii maahanmuuttajaäidin ystävänä.
Olen mukana, koska kaikkia pitää auttaa
"Joitakin vuosia sitten aloitin vapaaehtoistyöt Kehitysvammatuki 57 ry:ssä. Me kehitysvammaiset toimimme muun muassa vertaisryhmien vetäjinä. Ryhmiin osallistuneet ovat kiitelleet, että olen hyvä työssäni.
Olen osallistunut monenlaiseen vapaaehtoistoimintaan. Olen käynyt vertaisryhmävetäjän koulutuksen ja vetänyt esimerkiksi rentoutusryhmää.
Sain viime vuonna kunniakirjan Kehitysvammaisten Tukiliiton Vuoden vapaaehtoinen -äänestyksessä. Siitä tuli hyvä mieli.
Vapaaehtoistyötä ei nyt pääse tekemään. Vapaaehtoisia tarvitaan kuitenkin lisää. Etenkin taustatukihenkilöitä, jotka auttavat tuettuja vapaaehtoisia toimimaan tehtävissään. Tämä on hyvää työtä. Olen mukana siksi, että kaikkia pitää auttaa."
Henrik Särkkä, 37, Espoo. Kehitysvammatuki 57 ry:n vapaaehtoistyöntekijä.
On mahtavaa tuottaa iloa musiikilla
"Musiikki on ollut perheellemme aina tärkeä juttu. Se on myös osa minun ja mieheni työtä: olen kirkkomuusikko, Johannes kanttori.
Kun korona tyhjensi kalenterit, tuli ensin alakuloinen olo. Pohdimme, kuinka voimme ilahduttaa ihmisiä, ja aloimme pitää ilmaisia pihakonsertteja. Mukaan otimme lapsemme Vuokon, 3, Veikan, 5 ja Vilkun, 6.
Esiintymiskutsuja palvelutalojen tai kerrostalojen pihoille alkoi sadella. Ohjelmistossa on tuttuja virsiä ja klassikoita, kuten Kultainen nuoruus, Sankarit ja Karjalaisten laulu. Lapset haluavat laulaa mukana, ja kuulijoilla on silloin kyynel silmässä.
Emme arvanneet, kuinka tärkeä juttu konserteista meille tulisi. On mahtavaa tuottaa iloa ihmisille!"
*Heini Vesterinen, 43, Imatra. Järjestää ilmaisia pihakonsetteja perheensä kera. *
Kerrostalossamme kukaan ei ole yksin
"Asun ryhmärakennuttamalla toteutetussa kerrostalossa Helsingin Sompasaaressa, jossa kaiken lähtökohtana on yhteisöllisyys. Meillä on netissä oma Slack-kanava, jonka kautta voin tarjoutua hoitamaan vaikka naapurien kauppaostoksia tai ulkoiluttamaan heidän koiriaan.
Talossamme on monitoimitila, jossa tavallisesti järjestämme yhteisruokailuja. Yleensä joku toimii pääkokkina ja pari muuta ilmoittautuu avustajiksi. Kustannukset jaetaan osallistujien kesken.
On rikkaus, että talossamme asuu eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Normaalitilanteessa käymme yhdessä kävelyillä tai joogaamme. Kenenkään ei tarvitse olla yksin."
Kristina Juuso, 30, Helsinki. Asuu yhteisöllisessä kerrostalossa ja järjestää siellä toimintaa.
Sporttikummi
”Innostuin heti, kun kaverini kertoi Pelastakaa lapset ry:n porttikummitoiminnasta, jossa pyritään järjestämään 4–17-vuotiaille lapsille vapaa-ajan ohjelmaa.
Autamme vanhempia, joilla on rajalliset mahdollisuudet tukea lapsensa liikuntaa. Olen toiminut 12-vuotiaan pojan sporttikummina viime syksystä asti.
Olemme tavanneet kerran, pari kuussa ja käyneet pelaamassa muun muassa fudista, tennistä, sulkapalloa, biljardia ja koripalloa. Carting-autoiluakin olemme kokeilleet.
Tämä on matalan kynnyksen hommaa, ja samalla tulee itsekin liikuttua.”
Jon Sundberg, 29, Jyväskylä.
Kuuntelija
”Viisi vuotta sitten erosin ja muutin Saarijärvelle. Entiselle paikkakunnalle jäi monta ystävää ja luottamustoimea. Silloin kuulin, että Maaseudun tukihenkilöverkkoon tarvitaan apaaehtoistyöntekijöitä.
Tiedän itse, miltä tuntuu, kun maatilan työt kasaantuvat ja uupumus hiipii niskaan. Arki maaseudulla on raskasta ja leipä tiukassa. Jaksamisesta ei paljon ääneen puhuta.
Tukihenkilönä olen aina puhelimen päässä, kun joku haluaa purkaa sydäntään. Välillä käyn auttamassa maatilayrittäjiä siivoamalla ja laittamalla ruokaa.
Tukihenkilönä aidot kohtaamiset ovat parasta.”
*Merja Väinämö, 39, Saarijärvi. *
