Eveliina Summanen: Oman tien kulkija

Omistautuminen urheilulle on tehnyt Eveliina Summasesta jalkapalloilun nousevan tähden. Millainen on ollut matka Englannin Superliigaan?

Mustikkarahkan valmistus voi olla dramaattisempaa puuhaa kuin äkkiseltään ajattelisi. Ainakin silloin, kun löytyy taitoa ja tavoitteet ovat korkealla. Eveliina Summasen, 24, bravuurijälkiruoasta tuli vuosia sitten täysi fiasko. Äiti paikallisti pikaisesti ongelman: kerma oli unohtunut vatkata vaahdoksi. 15-vuotias Eveliina teki oman johtopäätöksensä: karkea epäonnistuminen. Hän veti itkupotkuraivarit ja poistui keittiöstä omaan huoneeseensa ovet paukkuen. Vanhemmat eivät hätkähtäneet.

– Nuorempana olin todella äkkipikainen. Kerran potkaisin huoneeni oveen reiän suutuspäissäni. Mutta olin myös ujo, herkkä ja kiltti, Eveliina kertoo nyt, vuosia myöhemmin. Huoneen ovi lapsuudenkodissa on sittemmin vaihdettu ehjään ja Eveliinan temperamentti loiventunut, mutta pari asiaa on ja pysyy. Vanhempien tuki ja tinkimätön asenne.

Jos vanhemmat eivät päässeet katsomaan peliäni, sanoin aina kotiin tultuani, että olin pelin paras.

– En vieläkään siedä epäonnistumista asioissa, jotka osaan hyvin. Se on yhä raivostuttavaa. Vahvasta tahdosta ja potkusta on ollut Eveliinan elämässä myös paljon iloa. Hän on pelannut jalkapalloa ammatikseen siitä saakka, kun kirjoitti ylioppilaaksi helsinkiläisen Mäkelänrinteen lukion urheilulinjalta vuonna 2018.

Tammikuussa 2022 Eveliina teki sopimuksen lontoolaisen Tottenham Hotspurin kanssa, joka pelaa Englannin Superliigassa. Sitä ennen hän pelasi kolme kautta Ruotsissa. Lisäksi Eveliina edustaa Suomen naisten maajoukkuetta eli Helmareita. Huhtikuisessa MM-karsintaottelussa Georgiaa vastaan keskikenttäpelaaja laukoi Bolt Arenalla Helsingissä kaksi maalia. EM-turnaus pelataan heinäkuussa.

Etuoikeutettu päivätyö

Englantilaiset tunnetusti rakastavat jalkapalloa, ja se näkyy nyt Eveliinan arjessa Pohjois-Lontoossa. Olosuhteet ovat huippuluokkaa. Millaista työ on käytännössä?

– Se on kuin menisi päivätyöhön. Aloitan työt yhdeksältä aamulla ja lopetan kahden kolmen aikaan iltapäivällä. Kaikki on viimeisen päälle suunniteltu ja hoidettu. Työpäivä alkaa tarvittaessa fysioterapeutin tapaamisella. Sitten on vuorossa runsas aamiainen yhdessä joukkueen kanssa. Sen jälkeen on luvassa palavereja ja harjoittelua.

eveliina summanen 3

Pallotreeniä on päivässä noin 1,5 tuntia ja oheisharjoituksia puolesta tunnista tuntiin. Samat kuviot toistuvat neljänäpäivänä viikossa. Perjantait ja maanantait ovat yleensä vapaita, sunnuntaisin pelataan.

– Minulla on etuoikeutettu olo, että saan kokea tämän: nauttia tällaisesta arjesta ja pelaamisesta. En olisi osannut edes kuvitella olevani joskus tällä tavalla ammattilainen.

Arvostelu sikseen

Lapsena vilkas Eveliina harrasti kaikkea mahdollista liikuntaa lentopallosta salibandyyn ja telinevoimisteluun. Jalkapallo oli silti jo varhain itsestään selvä valinta ykköslajiksi. Hän aloitti pelaamisen kuusivuotiaana, ja itseluottamuskin oli heti kohdillaan.

– Jos vanhemmat eivät joskus päässeet katsomaan peliäni, sanoin aina kotiin tultuani, että olin pelin paras. Kun he ovat katsoneet pelejäni, he eivät ole koskaan arvostelleet suoritustani tai antaneet ohjeita. Ja tottahan se parhaus oli.

Eveliina pelasi jalkapalloseura PEPO Lappeenrannassa ensin poikien joukkueessa ja sitten tytöissä. 15-vuotiaana hän palasi poikien joukkueeseen. Se opetti paljon, vaikkei ollut ihan ongelmatonta. Poikien suhtautuminen Eveliinaan jakautui, mutta valmentaja loi ilmapiirin, jossa kukaan ei voinut kohdella häntä huonosti.

eveliina summanen 2

– En olisi tässä tilanteessa, jos en olisi pelannut poikien kanssa. Koska minulla ei ollut läheisiä ystäviä joukkueessa enkä halunnut epäonnistua, keskityin tekemään parhaani. Poikien kanssa pelaaminen teki Eveliinan pelityylistä ehkä keskimääräistä fyysisemmän, mutta isoin oppi oli silti henkinen. Se kannattelee häntä vielä tänäkin päivänä.

– Ymmärsin, ettei minun tarvitse välittää muiden arvostelusta, vaan voin keskittyä omaan tekemiseeni. Siten voin antaa parhaani joukkueelle sekä henkisesti että fyysisesti.Toinen suuri kasvunpaikka Eveliinalle on ollut muutto vieraaseen kaupunkiin 15-vuotiaana. Vuonna 2014 hän muutti yksin Helsinkiin opiskellakseen Mäkelänrinteen lukion urheilulinjalla. Hän alkoi harjoitella HJK:n kanssa.

– Pääsin kokeilemaan rajojani ja jouduin ottamaan vastuuta. Vanhempani näkivät sen isona mahdollisuutena minulle, vaikka se ei varmasti ollut helppoa etenkään äidilleni.

Itsenäinen jo lapsesta

Eveliinan lapsuudenperheeseen kuuluvat äiti ja isä sekä kaksi vuotta vanhempi isoveli. Veljellä on synnynnäinen liikuntavamma. Se on lisännyt Eveliinan ymmärrystä erilaisuutta kohtaan.

– Kaikkien hyväksyminen on minulle tärkeä arvo. Jokaisella on oma paikkansa elämässä. Koen vähemmistöjen asiat merkityksellisiksi. Ja vaikka olen pikkusisko, puolustaisin tarvittaessa veljeäni. Varhainen muutto omilleen auttoi Eveliinaa kypsymään nuorena. Joukkueurheilija sanoo olevansa yksityiselämässään jopa ylikorostuneen itsenäinen. Se saattaa välillä loukata muita.

– Olin jo lapsena tosi omatoiminen. Jos halusin mennä vaikkapa katsomaan pesäpalloa tai treenaamaan, otin pyörän ja menin yksin. En tarvinnut siihen kaveria. Sama korostuu nytkin. En useinkaan tarvitse muita. Siksi ihmiset ympärilläni voivat ajatella, että suljen heidät ulos elämästäni. Perhe on kuitenkin Eveliinalle tärkeä, ja hän pitää päivittäin yhteyttä äitiinsä viestittelemällä. Ystävilleen hän yrittää järjestää aikaa silloin, kun on Suomessa.

– Rehellisesti sanottuna olen huono pitämään yhteyttä ystäviini mutten enää pode siitä huonoa omaatuntoa. Ammattini vuoksi olen joutunut luopumaan juuri ajasta läheisteni kanssa, ja se on jotain, mitä en voi saada koskaan takaisin. Se on silti oma valintani, ja nautin elämästäni tällaisena tosi paljon.

Enemmän kuin jalkapalloilija

Urheilijana Eveliina on aina ollut kova puurtaja, joka haluaa aina yltää parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Hän oli pitkään myös kova stressaamaan ihan kaikesta.

– Jos jokin ei jalkapallossa sujunut, mietin heti, missä vika. Viime aikoina olen yrittänyt ottaa iisimmin ja antaa asioiden mennä enemmän omalla painollaan. Enää Eveliina ei ole perfektionisti, vaan hän hakee elämäänsä ennemmin hyvää tasapainoa.

– Tiedostan, mihin pystyn ja missä asioissa haluan kehittyä. Minuun on tullut tiettyä huolettomuutta, mikä on vapauttavaa. Paras tulos kentälläkin syntyy, kun en mieti liikaa. Ihan itsestään iso oivallus ei suinkaan ole syntynyt, vaan siihen on tarvittu kahlaamista syvissä vesissä.

Vanhempani eivät ole koskaan arvostelleet suoritustani.

– Keväällä 2021 huomasin, että henkiset voimavarani ovat lopussa. Aloin miettiä, onko itsekriittisyys sen arvoista. Pohdin ensimmäistä kertaa, miksi pelaan, ja harkitsin taukoa. Kuten niin usein, puhuminen auttoi tälläkin kertaa. Eveliina jutteli valmentajan ja psykologin kanssa, ja tilanne helpotti. Halu jatkaa pelaamista voitti.

– Peli-ilo palasi ja tällä hetkellä nautin jalkapallosta enemmän kuin koskaan. Tajuan silti entistä selkeämmin, ettei elämä ole pelkkää jalkapalloa. Myös äitini on muistuttanut minua siitä jo pitkään. Jos minulta olisi kysytty kolme vuotta sitten, kuka olen, olisin vastannut, että jalkapalloilija. Nyt vastaisin, että olen leppoisa nuori nainen Lappeenrannasta, joka pelaa ammatikseen jalkapalloa. Siinä on jo eroa.

Kirjoittaminen palauttaa

Vapaa-ajallaan Eveliina sanoo tekevänsä samanlaisia asioita kuin kuka tahansa nuori nainen. Hän menee vaikkapa Lontoon keskustaan shoppailemaan, kahville tai syömään. Tai kirjoittaa kotona runoja. Kaikki alkoi päiväkirjasta tai oikeastaan treenipäiväkirjasta, mutta melko pian Eveliina huomasi kirjoittavansa myös päivän ulkopuolisista asioista.

eveliina summanen 4

– Kirjoittamisessa on hienointa vapaus. Nykyään minulla on läppärin Pages-sivu täynnä sekalaisia tekstejä: runoja, miniesseitä ja päiväkirjamerkintöjä. Kirjoittaessa voin purkaa ajatuksiani ilman paineita. Se on hyvää vastapainoa työlleni, jossa minun pitää olla aina täysin valmistautunut.

Kirjoittamisen lisäksi Eveliina liikkuu mielellään luonnossa. Siellä hän tulee surulliseksi vain, jos näkee roskia maassa. Hän on säntillinen kierrättäjä, mutta Lontoossa vastuullisen rutiinin ylläpito on osoittautunut mahdottomaksi.

– Ensimmäisen viikon lajittelin roskat. Kun menin viemään niitä, tajusin, ettei taloyhtiössäni kierrätetä mitään. Avasin jokaisen säiliön todetakseni, että kaikissa oli kaikki roskat sekaisin lasipulloja myöten. Se oli kunnon sokki.

Joukkue jakaa ilot ja surut

Heinäkuussa Helmareilla on näytön paikka Englannissa, kun naisten jalkapallon EM-kilpailut alkavat. Jos kaikki menee hyvin, Eveliina on mukana kokoonpanossa.

– Maajoukkueessa pelaamisella on minulle erityinen merkitys, eikä kutsua voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Ryhmä tuntuu perheeltä, sen kanssa on aina hyvä ja rento olo. Voin olla täysin oma itseni, kuten kaikki muutkin. Myöskään pelaaminen ei enää jännitä Eveliinaa. Se oli hänestä aluksi niin huolestuttavaa, että hän halusi jutella asiasta joukkueen psykologin kanssa.

Minuun on tullut huolettomuutta. Paras tulos syntyy, kun en mieti liikaa.

– Hän tuli päätelmään, että olen aikuistumassa. Totta kai adrenaliinitasoni yhä nousee, mutta pelko on poissa. Sitten vain pelaan maailman parhaita pelaajia vastaan. Jalkapallo on jotain, minkä osaan. Se on vapauttava tunne.Vaikka Eveliina on yksityiselämässään itsenäinen oman tiensä kulkija, työn paras puoli ovat juuri joukkuekaverit.

– Minulle on tärkeää, että saan jakaa hyvät hetket muiden kanssa. Olemme toinen toistemme tukena myös pettymyksissä ja suruissa. Jalkapallossa ovat parasta ihmiset, joita se on tuonut elämääni ja tuo toivottavasti jatkossakin.

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 6-7/2022

3.8.2022TEKSTI   Hanna PesonenKUVAT   Eero Kokko