Esko Valtaoja: ”Liika pelko on turhaa”

Kriiseistä syntyy aina myös jotakin hyvää, lohduttaa tähtitieteilijä ja kirjailija Esko Valtaoja. Tiede on ratkonut maailman suuria ongelmia ennenkin.

HYVIÄ UUTISIA! Maailmanloppu ei tule vieläkään, avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja julistaa luurin toisessa päässä ja pitää pienen tauon.

– Voi olla, että tämä tulee joillekin pettymyksenä. Maailmanloppua on ennustettu niin kauan, että toisille siitä on tullut jo melkein fantasia. Mutta sen voimme sanoa, että koronaviruskaan ei siihen pysty.

Poikkeuksellisia aikoja olemme silti tänä keväänä eläneet. Kiinan Wuhanista joulukuussa käynnistynyt korona laajeni ennätyksellisen nopeasti pandemiaksi ja levisi koko maailmaan. Myös Suomeen, jossa tautia vastaan on taisteltu koko kevään ajan muun muassa liikkumisrajoituksia asettamalla ja palveluja sulkemalla.

Esko Valtaojakin on seurannut viruksen etenemistä, mutta jokaista nettiuutista hän ei ole rynnännyt klikkaamaan. Tutkijana häntä kiinnostavat erityisesti tilastot ja lääketieteellisiin tutkimuksiin liittyvät raportit.

– Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi koronaa vakavana asiana. En vain koe tarpeelliseksi lietsoa pelkoa. Minua tilastot lohduttavat, sille ne asettavat koronan perspektiiviin ja muistuttavat, että tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin monen aiemman pandemian kanssa.

Esimerkiksi hän ottaa vuosina 1968–69 riehuneen hongkongilaisen influenssan, johon menehtyi liki miljoona ihmistä.

– Olemme ottaneet valtavan harppauksen pandemioiden hoidossa. 1960-luvulla tiedonvälitys oli paljon hitaampaa ja hoitokeinot vielä alkeellisia. Nyt meillä on aivan erilaiset lähtökohdat viruksen kukistamiselle.

PI5 esko valtaoja 2

Pelko on luonnollinen reaktio

Pelokasta ihmismieltä tilastot eivät aina lohduta. Epätietoisuus terveydestä ja toimeentulosta on aiheuttanut tänä keväänä monessa perheessä huolta ja vienyt yöunet. Valtaoja rauhoittelee, että pelko on luonnollinen reaktio, joka on auttanut ihmiskuntaa ennenkin selviytymään.

– Heimot Afrikan savannilla tiesivät jo tuhansia vuosia sitten, ettei aivan jokaiseen pusikkoon kannata mennä kurkistamaan. Mutta ei silloinkaan koko ajan paettu. Välillä oli myös syötävä ja levättävä. Elämä käy kauhean raskaaksi, jos pitää olla jatkuvasti paniikissa.

Esko ei ole kärsinyt koskaan kuolemanpelosta. Ei edes omassa lapsuudessaan 1960-luvulla, jolloin ydinsodan uhka luikerteli kahvipöytäkeskusteluihin. Kauhua lietsottiin tuolloin ahmimalla Nevil Shuten Viimeisellä rannalla -bestselleriä, jossa ihmiset taistelivat ydinlaskeumapilveä vastaan.

– Moni ajatteli, että turha tässä on lapsiakaan tehdä, kun kohta kuolema korjaa. Ja niinhän siinä ennen pitkää käykin, professori muistuttaa.

– Kuollaanhan me kaikki joskus, mutta siihen asti eletään.

Pelkoa Valtaoja on pohtinut viime aikoina emerituspiispa Juha Pihkalan kanssa, sillä kaksikko työstää yhdessä kirjeenvaihtoon perustuvaa kirjaa.

Koronakeskustelu on Eskon mielestä hyvä osoitus siitä, kuinka eri tavoin ihmiset pelkoon reagoivat.

– Esille nousivat maaliskuussa nopeasti ääripäät. Joku vaati, että Suomi on pantava heti kiinni ja toinen ärisi, että minua ei kukaan määrää, koska olen maksanut veroja koko ikäni ja haluan liikkua. Valtaosa ihmisistä on suhtautunut koronaan kuitenkin rauhallisesti ja noudattanut ohjeistuksia.

Suomalaisista paljastuneet yllättävät luonteenpiirteet ovat huvittaneet Eskoa.

– Kuka olisi uskonut tämän kansan valittavan siitä, että pitää jurottaa yksin kotona! Kunhan korona laantuu, villiinnymme varmasti täysin, pussailemme ventovieraita ja ostamme lentolippuja Antarktikselle.

Maailman luova kaaos on välttämätöntä asioiden eteenpäin viemiseksi. Jos mitään ei koskaan tapahtuisi, jämähtäisimme aloillemme.

Maailma on parempi paikka

Kriisitilanteissa tiedonvälityksen merkitys korostuu. Esko Valtaoja muistuttaa, että tietoa kannattaa etsiä vain luotettavista lähteistä, kuten viranomaisilta ja oikeista tiedotusvälineistä.

– Jokainen meistä katsoo maailmaa tietynlaisten lasien läpi. Meillä on tapana uskoa sellaisia väittämiä, jotka tukevat omia toiveita ja näkemyksiä. Pidämme varmana totuutena jotakin, koska se tuntuu hyvältä.

Tai pahalta. Usein juuri negatiivisin otsikko voikin houkutella lukemaan eniten.

– Jokaisen meistä pitäisi miettiä, minkälaisia juttuja klikkaamme, koska samalla vaikutamme myös siihen, minkälaisia uutisia meille tarjotaan. Valitettavasti hyvä uutinen tuntuu kiinnostavan ihmisiä harvoin, ellei kyse ole sitten jääkiekon maailmanmestaruudesta.

Tavallisesti kärkeen mahtuu vain yksi kuuma aihe kerrallaan. Viime vuonna se oli vielä Britannian brexit. Maailman terveysjärjestö WHO varoitti toki tuntemattoman pandemian uhasta jo pari vuotta sitten, mutta uutinen herätti tuolloin vain harvojen huomion.

– Tutkijat tekevät koko ajan työtä sen eteen, että pystyisimme varautumaan viruksiin ajoissa ja löytämään entistä parempia hoitomuotoja. Toivottavasti korona muistuttaa meitä siitä, että koko länsimainen hyvinvointi on tieteellisten tutkimusten varassa. Niitä pitäisi tukea myös rahallisesti enemmän.

Valtaoja on huomannut, että meillä on taipumus unohtaa ihmiskunnan suuret kehitysloikat. Rokotteiden ansiosta Suomesta on lähes hävinnyt muun muassa polio, jäykkäkouristus, kurkkumätä, tuhkarokko ja aivokalvontulehdus.

– Elinajanodote on kaksinkertaistunut 1800-luvun lopusta, jolloin minun isovanhempani elivät. Maailma on nykyään paljon parempi paikka kuin edes ymmärrämme.

Valtaoja muistuttaa, että usein juuri koronan kaltaisista suurista kriiseistä seuraa läpimurtoja, joiden ansiosta kehitystä tapahtuu.

– Maailman luova kaaos on välttämätöntä asioiden eteenpäin viemiseksi. Jos mitään ei koskaan tapahtuisi, jämähtäisimme aloillemme.

PI5 esko valtaoja 5

Tiede ratkaisee ongelmia

Tavallisten kansalaisten silmissä tiedemiesten projektit näyttäytyvät usein teoreettisena puuhasteluna, josta ei ole käytännön hyötyä. Avaruustieteen parissa valtaosan urastaan tehnyt Valtaojakin on tottunut kliseisiin yleistyksiin.

– Monella on se mielikuva, että käytämme kaikki rahat kalliisiin kaukoputkiin etsiäksemme uusia tähtiä. No, eihän se ihan niin mene.

Ilman avaruustutkimusta emme voisi nauttia sääennusteista, tarkkailla maapallon jäätikkötilannetta tai hyödyntää navigaattoria suunnistaessamme vieraassa kaupungissa.

– Se, mikä oli scifiä vielä muutamia vuosikymmeniä sitten, on nyt arkipäivää. Kerta toisensa jälkeen historia osoittaa, kuinka paljon hyötyä avaruustutkimuksesta ja ylipäätään tieteestä on.

Yksi tieteellisen tutkimuksen aikaansaannoksista löytyy liki jokaisesta kodista.

– Tuskin kukaan 1800-luvulla uskoi, että matemaatikoiden uurastus johtaisi tietokoneen keksimiseen. Meidän pitää vain hyväksyä se, että tiede ei heilauta pörssikursseja heti, vaan innovaatioista hyödytään vasta pidemmällä tähtäimellä.

Esko Valtaoja on ollut mukana suomalaistutkijoiden kehittämässä Planck-satelliittihankkeessa, joka sai alkunsa jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Satelliitin avulla pystytään arvioimaan esimerkiksi maailmankaikkeuden syntyä, ikää ja ainekoostumusta.

– Tieteellinen tutkimustyö on jatkuva prosessi. Itse olen yrittänyt ajatella niin, että vaikka ehtisin elämäni aikana kantaa vain pienen hiekanjyvän kekoon, niin silläkin on merkitystä.

Valtaojaa on kehuttu usein tieteen kansantajuistajaksi. Mieheksi, jolla on kyky selittää vaikeita asioita ymmärrettävästi. Samalla periaatteella Esko on kirjoittanut toistakymmentä maailmankaikkeutta käsittelevää kirjaa, kuten viime vuonna ilmestyneen Avaruudesta-teoksen.

– Kuuntelen aina ihmeissäni ihmisiä, jotka pelkäävät avaruutta ja räjähteleviä tähtiä. Halusin tehdä kirjan siitä, että maailmankaikkeus on kotimme ja vieläpä valtavan kaunis.

PI5 esko valtaoja 3

Ujo poika ja tähtien lumous

Kemissä lapsuutensa viettänyt Esko kiinnostui avaruudesta jo pikkupoikana. Hän eläytyi Muumipeikon ja pyrstötähden tarinaan, piirteli kuun kraatereita ja tutki tähtitaivaan kuvioita kaukoputkella. Kun Neuvostoliitto laukaisi ensimmäiset satelliittinsa vuonna 1957, kuusivuotias Esko seurasi avaruuskoira Laikan matkaa lumoutuneena.

– Tiesin jo lapsena, että haluan tähtitieteilijäksi ja tutkijaksi. Ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, sillä se oli ainoa asia, josta olin palavasti kiinnostunut.

Lukemaan ja laskemaan lahjakas poika oppi jo hyvissä ajoin ennen koulua. Kansakoulussa opettajat panivat merkille Eskon kyvyt ja siirsivät hänet heti ylemmälle luokalle. Silti hän tunsi olonsa koulussa usein turhautuneeksi.

– Hyvän opettajan ansiosta tykkäsin historiasta, mutta matematiikassa ja fysiikassa en saanut oppitunneilla tarpeeksi haastavia tehtäviä. Ja liikuntaa inhosin. Lohdutin itseäni muistuttamalla, että yhdeksän vuotta on kestettävä. Yksi haasteita aiheuttanut ominaispiirre oli ujous, joka on vaivannut Eskoa koko elämän.

– Olen ollut aina ihmisarka. Vaikka minulla oli kavereita, viihdyin lapsena enimmäkseen yksin. Kun lähdin parikymppisenä opiskelemaan tähtitiedettä ja jouduin pitämään ensimmäiset esitykseni fyysikkoseuran vuosikokouksessa, pelkäsin kuollakseni. Se oli kauheaa.

Kokemuksen ja iän myötä varmuus kasvoi, mutta vieläkin Valtaoja tunnistaa itsessään introvertin, joka on onnellisimmillaan kirjojen ja hyvän mallasviskin äärellä.

Lapsuuttaan Esko kuvailee onnelliseksi, vaikka perheen yllä lepäsikin yksi synkkä varjo: Kemin yhteiskoulun rehtorina työskennellyt isä kärsi masennuksesta, jota hän lääkitsi liian usein alkoholilla. 1950–60-luvuilla mielenterveysongelmia hävettiin, eikä apua ollut saatavilla.

– Mutta en halua valittaa perheeni kohtaloa. Minulla oli kotona turvallinen ja hyvä olla. Äiti ja isä luottivat minuun ja antoivat minun tehdä omat valintani. Isällä olikin tapana usein sanoa, että hyvä lapsi kasvattaa itse itsensä ja vanhempansa siinä sivussa.

PI5 esko valtaoja 4

Elämässä kuuluu pitää lystiä

Esko Valtaoja jäi eläkkeelle avaruustähtitieteen professorin virastaan viisi vuotta sitten. Nykyään arkea rytmittävät työt puhujana ja kirjoittajana. Hän asuu Helsingin Laajasalossa vaimonsa, taidegalleristi Virpi Valtaojan kanssa.

– Pääsin taidepiireihin reittä pitkin yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun tapasin ravintolassa tuon hyvännäköisen blondin, Esko veistelee.

Vaikka Eskolla ei ole biologisia lapsia, hän on päässyt nauttimaan perheellisen elämästä vaimonsa tyttären sekä kaksi- ja kuusivuotiaiden lapsenlasten kanssa. Suvun nuorimmat kutsuvat Eskoa ”äijiksi”.

Keväälle suunnitelmissa oli myös koko perheen yhteinen matka Kreetalle, mutta pandemia muutti suunnitelmat. Se ei haittaa Eskoa. Päivät kuluvat kirjaa kirjoittaessa ja illat järkälemäistä Oxford History of England -sarjaa lukiessa.

Edellispäivänä Esko kertoo keitelleensä ruokatoimittaja Mysi Lahtisen reseptillä kattilallisen herkullista lihakeittoa.

Mutta onko hän onnellinen?

– En ole koskaan tavoitellut onnellisuutta. Minusta tuo on yhtä mahdoton päämäärä kuin pyrkiä olemaan koko ajan vastarakastunut. Se kävisi sietämättömäksi. Enemmänkin tavoittelen iloa. Yritän elää ihmisiksi, tehdä hyviä asioita ja pitää vähän lystiä siinä välissä.

Kuka?

Tähtitieteilijä, kirjailija Esko Valtaoja, 68. Kotoisin Kemistä. Asuu Helsingissä vaimonsa, taidegalleristi Virpi Valtaojan kanssa.

Juuri nyt

Kirjoittaa kirjaa emerituspiispa Juha Pihkalan kanssa.

Esko Valtaoja: läheisiltä opittua

TIETO Isä opetti minulle jo lapsena, että oleellisinta on etsiä tietoa. Mikään ei ole sen hauskempaa ja jännittävämpää kuin tietää luulemisen sijaan.

TAHTO Äidillä oli tapana sanoa, että sisukkuus on elämässä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Mitä ikinä vastaan tuleekin, tahdonvoimalla siitä selviää.

NAURU Vänninen, meillä vuosia asunut sotaorpo ja epävirallinen isoveljeni, muistutti huumorin ja naurun voimasta. Näen maailman metkana paikkana.

PESEYTYMINEN Ensimmäisen tyttöystäväni ja ex-vaimoni Ulla-Majan ansiota on, että kaltaiseni erakko oppi elämään ihmisiksi. Jopa pesemään kainalonsa ja hampaansa.

5.5.2021TEKSTI   Sanna WalleniusKUVAT   Evelin Kask