Niksi-Pirkka sticker

4 ajatusta fiksusta sähköstä

Sähkön hinta on noussut viime aikoina. Voiko sähkölaskun suuruuteen vaikuttaa ollenkaan itse?

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 11/2021

1.Enemmän sähköä edulliseen aikaan

Miltä kuulostaisi, jos voisit itse vaikuttaa nykyistä enemmän sähkölaskuusi ja siihen, millaista energiaa kodissasi käytetään? Molempien suhteen on mahdollista tehdä omia valintoja jo nyt, mutta tulevaisuudessa vielä nykyistä enemmän.

Energiantuotanto muuttuu tulevaisuudessa entistä vähäpäästöisemmäksi, kun ilmaston lämpenemistä ja päästöjä aiheuttavien fossiilisten polttoaineiden käytöstä energiantuotannossa vähitellen luovutaan. Kodin sähköntuotannossa, lämmityksessä ja jäähdytyksessä ollaan jo siirtymässä uusiutuvien energialähteiden, kuten tuuli-, aurinko- ja  vesivoiman sekä maalämmön ja biopolttoaineiden käyttöön.

− Energiankäytössä siirrytään entistä enemmän sähköön, ja sen kulutus tulevaisuudessa kasvaa. Siksi sähköä kannattaa myös käyttää fiksummin, sanoo Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski, joka on perehtynyt erityisesti kotitalouksien ja kiinteistöjen energiaratkaisuihin.

KULUTUSJOUSTOLA SÄÄSTÖÄ Fiksumpi sähkönkäyttö tarkoittaa taloudellista ja vähäpäästöistä energiaa, muun muassa tuuli- tai vesivoimalla tuotettua sähköä. Sähköä voi myös tuottaa itse esimerkiksi aurinkopaneeleilla. Niiden asentaminen on investointi, joka voi pienentää sähkölaskua jatkossa paljonkin.

− Tulevaisuudessa yhä useammalla onkin käytössään ostosähkön ja itse tuotetun sähkön yhdistelmä, sanoo Suur-Uski. Uusiutuvien sähköntuotantotapojen ja yhdistelmäsähkön käyttö edellyttää sähkön kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Siihen tarvitaan sähkönkäytön joustoa eli kulutusjoustoa.

Tulevaisuudessa yhä useammalla on käytössä ostosähkön ja itse tuotetun sähkön yhdistelmä.

− Sen avulla voidaan pienentää hetkellisesti sähkönkäyttöä, siirtää käyttöä edullisempaan ajankohtaan ja optimoida energiankäyttöä todellisen tarpeen mukaiseksi, kertoo Suur-Uski. Kulutusjoustolla voi vaikuttaa myös sähkölaskuun. Kulutusjoustossa sähkö on  tuntihinnoiteltua, ja kun sähkönkäyttöä ohjataan edullisille tunneille, on laskukin pienempi kuin kiinteähintaisessa sähkössä. Automaattiset järjestelmät reagoivat sähkön hinnan vaihteluihin, jolloin suuritehoiset laitteet kytkeytyvät päälle ja pois hinnan mukaan.

− Esimerkiksi käyttövesi lämmitetään tai sähköauto ladataan silloin, kun sähköä on saatavilla edullisesti. Tai sähkölämmitys ohjelmoidaan hetkellisesti tauolle siksi aikaa, kun sähkökiuas lämmittää saunaa, Suur-Uski kuvailee. Ohjaus onnistuu erilaisilla automaatioratkaisuilla, joita on laajalti jo käytössä yrityksissä ja tulevaisuudessa entistä enemmän myös kotitalouksissa.

2. Kerrostalossakin voi tehdä paljon

Kuinka vanhoissa kerrostaloissa voitaisiin parantaa energiatehokkuutta ja lisätä energiaomavaraisuutta? Lämmitys on kerrostaloyhtiöiden selkeästi suurin kuluerä, Motivan mukaan keskimäärin 30–40 prosenttia. Suomessa kerrostalot ovat pääsääntöisesti kaukolämpöverkossa.

Lämmitysenergiasta iso osa kuluu sisätilojen lämmityksen lisäksi veden lämmittämiseen. Monissa kerrostaloyhtiöissä ollaankin havahduttu siihen, kuinka tärkeää on panostaa lämmityksen kannalta järkeviin ratkaisuihin.

− Talon rakenteet, kuten katot, seinät, väli-pohjat, ikkunat, ovet ja patterit vaikuttavat paljolti siihen, kuinka paljon energiaa kuluu, sanoo tuotelinjajohtaja Vesa Vuopio K-ryhmään kuuluvalta, talotekniikkaan erikoistuneelta Onniselta.

INVESTOINNIT NOSTAVAT ARVOA Koska taloyhtiö huolehtii talon ja käyttöveden lämmityksestä, asukkaiden ei tarvitse maksaa niistä omassa sähkölaskussaan. Taloyhtiön yhteiset hoitokulut vaikuttavat kuitenkin vastikkeiden ja vuokrien suuruuteen.

Kerrostaloasunnoissa sähkölasku muodostuu kylmälaitteiden, elektroniikan, ruoanlaiton ja valaistuksen sähkön kulutuksesta. Helteiden lisääntyessä moni alkaa haaveilla myös viilennyksestä, kuten ilmalämpöpumpusta.

− Jopa kolmannes kerrostaloista saattaa olla ilmastonmuutoksen myötä saneerattavia, sillä ilman jäähdytysmahdollisuutta niissä asuminen muuttuu helteillä tukalaksi. Esimerkiksi aurinkopaneelit voisivat olla järkevä energialähde ilmalämpöpumpuille, sanoo Vuopio.

Aurinkopaneelit kerrostalon katolla voisivat olla järkevä energialähde ilmalämpöpumpuille.

Aurinkopaneeleista ovatkin kiinnostuneet yhä useammat kerrostaloyhtiöt. Julkisivusäännöt saattavat kuitenkin joissain kerrostaloissa olla paneelien ja  ilmalämpöpumppujen asentamisen esteenä. Myös kustannukset saattavat epäilyttää.

− Investoinnit maksavat, mutta tuovat lopulta säästöjä, joilla voi vaikka rahoittaa tulevia remontteja, sanoo Motivan Päivi Suur-Uski. Kerrostaloasuntojen myynnin yhteydessä on pyydettäessä esitettävä energiatodistus, josta vastaa taloyhtiön hallitus. Energiatehokkaiksi remontoidut kerrostalot todennäköisesti pitävät jatkossa paremmin arvonsa.

3. Tulevaisuuden koti tietää tarpeeksi

Miltä kuulostaisi koti, joka tuntee asukkaidensatavat, aikataulut ja mieltymykset? Koti, joka tuottaisi ja varastoisi sähköä, ohjaisi lämpö-tilaa, valaistusta ja ilmanvaihtoa tarpeen mukaan ja oppisi reagoimaan asukkaiden energiantarpeen muutoksiin. Onnisen Vesa Vuopion mukaan nyt ollaan jo menossa kohti automaatiolla toimivia älykkäitä ja energiaa säästäviä koteja.

− Kuluttajia on alkanut kiinnostaa entistä enemmän sekä energiankäytön optimointi että helppo asuminen, hän sanoo. Vuopion mukaan tulevaisuuden monissa kodeissa on oppiva järjestelmä, jossa esimerkiksi ilmanvaihto, viilennys, lämmitys, valaistus, sähköauton lataus, kodinkoneet ja muu elektroniikka keskustelevat älykkään ohjauksen kautta keskenään.

Näin ne optimoivat varastoidun energian käyttöä ympäri vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan tasatakseen kulutushuippuja. Älykäs ohjaus voi esimerkiksi komentaa toisen laitteen menemään päälle tai pois sähkön säästämiseksi tai varastoimiseksi.

Tulevaisuudessa kodinkoneet ja muu elektroniikka voivat keskustella älykkään ohjauksen kautta keskenään.

− Laitteiden olemassaolo ei silti vielä takaa energiatehokkuutta, vaan ne pitää säätää manuaalisesti tai opettamalla, Vuopio sanoo.Jo nyt älykotien toimintoja ohjataan erilaisilla sovelluksilla, jolloin niitä on mahdollista säätää myös etänä. Puhelimella voi vaikka laittaa kodin tai mökin lämmityksen ja saunan päälle, tarkistaa, ettei puita ole kaatunut tai avata lukot tarvittaessa etänä.

− Etäohjaus tuo myös turvaa, kun voit tarkistaa, onko kodissa tai mökillä kaikki kunnossa, silloin kun itse et ole siellä, Vuopio sanoo.

VARAENERGIAA AKUSTOISTA Toistaiseksi itse tuotetun sähkön varastointi on vielä melko kallis järjestelmä omakotitaloon. Tulevaisuudessa akkuteknologian kehittymisen myötä se tulee realistisemmaksi myös kotitalouksille.

Vuopio uskoo, että tulevaisuuden taloissa on kellarissa akustoja, joihin saadaan varastoitua energiaa silloin, kun saadaan auringon paistetta  ja tuotantoa tulee yli tarpeen.

− Energiavarastoja voidaan käyttää sähkön kulutushuippujen tasaamiseen niinä kuukausina, kun aurinkoenergian tuotanto ei riitä täyteen omavaraisuuteen, sanoo Vesa Vuopio. Vastuullisuus, kuten ilmastoasiat vaikuttavat Vuopion  mukaan jo vahvasti ihmisten asumisen ja liikkumisen valintoihin.

− Elinkaariajattelu on lisääntynyt. Uusissa taloissa toteutetaan jo paljon aiempaa enemmän kehittyneempiä energiatuotannon ja -käytön ratkaisuja, sanoo Vuopio.

4. Pientalojen sähkönkulutus järkeväksi

Onko edessäsi omakotitalon remontointi tai suunnitteletko kokonaan uuden talon rakennuttamista? Vaikka huippuälykkäät ja oppivat energiajärjestelmät eivät ole todellisuutta pientaloissa ihan vielä, monia energiatehokkaita ratkaisuja voi tehdä jo nyt.

Motivan mukaan matalaenergia- ja passiivienergiatalot, jotka kuluttavat vain hyvin vähän lämmitysenergiaa, ovat jo tätä päivää. Vanhan omakotitalon saneerauksessa on tärkeää kiinnittää huomiota vanhojen rakenteiden eristykseen ja tiiviyteen. Esimerkiksi vanhojen ikkunoiden uusiminen voi vähentää merkittävästi lämmön karkaamista.

2020 Suomessa erilaisten lämpöpumppujen määrä ylitti jo miljoonan.

Lämmitysmuodon valinta vaikuttaa paljon lämmityskustannuksiin ja ympäristökuormaan. Maalämpöpumppu ja vesikiertoinen lattialämmitys ovat suosittuja lämmitystapoja pientaloissa. Poistoilman lämmön talteenotolla voi täydentää rakennuksen olemassa olevaa lämmitysjärjestelmää tai se voidaan asentaa esimerkiksi maalämpöön siirtymisen yhteydessä.

− Helppo ja edullinen ratkaisu on myös ilmalämpöpumppu, jolla voi sekä lämmittää, jäähdyttää että kierrättää ilmaa. Hyvä ilmanvaihto on tärkeä rakenteiden kunnossa pysymiselle ja sisäilman puhtaudelle ja sitä kautta asumismukavuudelle, sanoo Vesa Vuopio Onniselta.

TEKNOLOGIA MAHDOLLISTAA Yhä useampi omakotitalon, paritaloasunnon tai mökin omistaja on asennuttanut taloonsa myös aurinkopaneelit. Aurinkoenergia onkin tällä hetkellä yksi itse tuotetun sähkön yleisimmistä ratkaisuista, ja sen suosio on kasvanut kovaa vauhtia.

Aurinkopaneeleja on Suomessa arviolta jo yli 50 000 omakotitalossa ja mökissä, ja niitä asennetaan myös kerrostaloihin. Kotien energiatehokkuuteen vaikuttavat myös valaistus ja kodinkoneet. LED-valot kuluttavat vähiten sähköä kaikista valaisuratkaisuista.

Kodinkoneet ovat olleet jo pitkään lähes poikkeuksetta energiatehokkaita, ja ne säätelevät automaattisesti esimerkiksi lämmitettävän veden määrää ja ohjelmien kestoa. Vesa Vuopio muistuttaa, että ensisijaisesti energiatehokkuudessa on kyse ihmisen omista valinnoista ja siitä, että ajatellaan kokonaisuutta, ei vain yksittäisiä tekijöitä.

− Teknologia on sitten se toiseksi tärkein asia. Se, mikä tekee valinnat mahdollisiksi.

Lue lisää:

JULKAISTU   3.11.2021TEKSTI   Mirja AarnioKUVAT   Jukka Pylväs

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?