Pirkka

Uusia ideoita syyskotiin

Remppa vai muutto -ohjelmasta tuttu sisustusarkkitehti Tero Pennanen kertoo parhaat oivalluksensa.

Käytännöllisyys ensin

Sisustajalle: ”Minulla on yksinkertainen sisustusfilosofia. Me ihmiset muutumme ajan myötä, joten kodin kuuluu muuttua elämän myötä. Valitse kotiin sellaisia sisustusasioita, joille on aidosti käyttöä ja jotka tuovat sinulle iloa.”

Remontoijalle: Sama ajattelu pätee remontteihin. Remontin suunnittelu alkaa siitä, millaisia tarpeita tilalle on omassa arjessa. Sen kanssa kannattaa olla rehellinen: millainen ihminen olen ja mitä toivon kodilta, millaista meidän arkemme ihan oikeasti on. Minulle funktionaalisuus on tärkeämpää kuin viimeisimmät sometrendit. Kannattaa malttaa hetki, suunnitella hyvin ja vasta sitten ryhtyä hommiin.”


p10 26 Syyskoti 3 1800x499 Sisustusarkkitehti Tero Pennanen nähdään tänä syksynä Nelosen Remppa vai muutto -ohjelmassa. K-Rauta on ohjelman yhteistyökumppani.


Tuo luonto kotiin

Sisustajalle: ”Tila kuin tila, kun laitat sinne viherkasvin, jo alkaa tunnelma svengata. Kiinnitän itse huomiota kasvien lehtien muotoon, sillä kasvi on itsessään visuaalinen elementti. Erikoisen malliset lehdet, piikit tai vaikka vinoon kasvanut runko tuovat huoneeseen hauskasti luonnetta.”

Remontoijalle: ”Suosin luonnon materiaaleja, sillä ne kestävät aikaa. Mielestäni ajan kuluminen saa näkyä kotona ja kodin pinnoissa. Minulle tulee itselleni ryppyjä, joten miksei uurteita voisi tulla kivilattiallekin. Muistan isovanhempieni talosta, kuinka heidän kulkureittinsä olivat urautuneet lankkuihin. Se kertoo menneisyydestä ja luo tilaan tunnetta.”

Sisusta valolla

Sisustajalle: ”Ota kotona käyttöön useita valon lähteitä: kattovaloja, epäsuoraa valoa kuten valonauhoja, lattiavalaisimia, pieniä pöytävalaisimia. Nykyään on olemassa ladattavia valaisimia, joten et tarvitse pistorasiaa etkä kallista sähköremonttia. Kodin valaistus vaikuttaa niin vireystilaan kuin värien sävyihin. Lämpimässä valossa tekstiilien värit toistuvat yleensä kauniimmin. Jos kotiin haluaa lämmintä valoa, kannattaa valita 2 700 kelvinin polttimo.”

Remontoijalle: ”Suunnittele valaistus monipuoliseksi ja valitse himmennettävät valaisimet. Kun valon voimakkuutta pystyy säätämään, voit siivota kirkkaassa valossa ja sitten nauttia viinilasit ystävien kanssa tunnelmallisessa valossa. Jos suunnitteilla on isompi remontti, tee sähkösuunnitelma huolellisesti ja sen perusteella, miten ja mihin valoja ja muita sähkölaitteita kotona käytetään.”

p10 26 Syyskoti 2 1800x1012

Tammiparketti

”Cellon Oak Balos on todella kaunis tammiparketti. Teimme siitä Remppa vai muutto -sarjaan sekä perinteistä lankkulattiaa että kalanruotoparkettia.” Cello Oak Balos 1S 2 200x180x14 mm, 79,90 € / m²

Granaattiomenaa

”Olen fiilistellyt viime aikoina Tikkurilan M423 Granaattiomena -sävyä ja yhdistänyt sitä esimerkiksi laattoihin, joissa on samanvärisiä väripilkkuja.”Harmony Sisustusmaali, 0,9 l, 34,95 €. Sävytys, 38,83 € / l

Säväytä laatoilla

”Olen käynyt Marazzin tehtaalla Italiassa ja pidän todella paljon heidän laatoistaan. Heidän valikoimastaan löytyy kauniita värejä ja myös muodikkaita isoja laattoja.”Seinä/lattialaatta Lume, 6x24, ruskea, 86,90 € / m²


Vinkki: Sisustuksessa laatat ovat nyt selkeä trendi. Jos haluat kotiin nopeasti ja helposti näyttävää pintaa, kokeile muodikkaita suurikokoisia laattoja tai kivikomposiitista valmistettuja sisustuslevyjä. Niitä käytetään nyt muuallakin kuin kylpyhuoneessa, esimerkiksi eteisessä tai olohuoneessa. Muualla Euroopassa näkee jo laatoilla päällystettyjä keittiökaappejakin. Laatoista löytyy myös vaihtoehtoja, joissa on käytetty osittain kierrätettyjä ainesosia.

Susanna Soriola, Keskon yrityspalvelun Sisustuksen ja kalustamisen myyntipäällikkö


4 x valoa

p10 26 Syyskoti 4 1800x1012

1. Kuistille

Ladattava pöytävalaisin sisä- ja ulkokäyttöön tuo klassisen öljylampun viehätyksen tähän päivään. Calex Lavinio IP54 -ulkopöytävalaisin, 29,95 €

2. Työpöydälle

Airamin ladattavassa Asle-valaisimessa on ruusukullan värinen runko ja USB-C-latausjohto. Airam Asle -pöytävalaisin, 34,95 €, 34,95 €

3. Hyllyyn

Koristevalosarjassa valo kajastaa vaaleanpunaisten sydänten läpi. Airam Roosa nauha Timanttisydämet -koristevalosarja, 8,95 €

4. Olohuoneeseen

Kangasvarjostin on helppo tapa tuoda kotiin pehmeää valoa, sillä varjostin suodattaa valoa kauniisti. Cottex Rosanna -pöytävalaisin, 64,90 €

Lue lisää:

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?