Seela Sella: Ilon ja surun pisarat

KOIRA JA HÄNEN henkilökuntansa asuvat täällä, kertoo kyltti helsinkiläisen kerrostalon ovessa.

Eläimet ovat näyttelijä Seela Sellalle tärkeitä. Etenkin Nasu, kreikkalaisesta roskakorista pienenä myttynä pelastettu löytökoira.

– Nasu on nyt ystävättären kanssa maalla, Seela selittää, miksei kukaan hauku tulijaa heti kynnyksellä.

Kahdeksankymppisellä näyttelijällä riittää vientiä. Tänä syksynä töitä on etenkin Tampereella. Koiralla on niille päiville varahoitajansa.

Eläimeen Seela itseäänkin vertaa. Hän on kiertuekettu, jonka on vaikea vastustaa näyttelemisen lumoa. Monologeillaan Seela Sella seisaallaan ja Pieni eläin hän on kulkenut maata ristiin rastiin vuosien ajan.

– Haluan olla ilona ihmisille ja kertoa katsojille tarinoita muista ihmisistä. Roolieni kautta omakin maailmani laajenee. Opin samalla itsekin.

SEELA SELLA ON suunnitellut tänä syksynä myytävän Roosa nauhan, jonka avulla kerätään varoja naisten syöpien, rintasyövän ja gynekologisten syöpien, tutkimukseen.

Syöpäsäätiön kampanjan viestinä on ”Näytä tunteesi. Näytä tukesi.” Nauhassa kimaltelevat hopeiset ilon ja surun pisarat.

– Minulla on ollut jo lapsuudesta lähtien syöpään läheinen suhde. Isoäiti, rakas mummu, sairastui ensimmäisen kerran rintasyöpään 1930-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä sairaus uusiutui. Mummu asui meillä, ja seurasin pikkutyttönä vierestä hänen sairastamistaan.

Isoäidiltä puuttui rinta, mutta lapselle se oli luonnollista.

– Totuin lapsena ajatukseen, että hänessä oli jotain kummallista, joka tarttuu, mutten ihmetellyt enkä pelännyt mummun sairautta. Silloin oli vallalla käsitys, että syöpä on tarttuva tauti.

ISOÄITI EI VOINUT sairauden vuoksi mennä yleisiin saunoihin tai paikkoihin, joissa riisuuduttiin. Hän oli tehnyt ruskeasta kankaasta ja täytteestä itselleen tekorinnan, jota käytti puseron alla.

Isoäiti sai asua sairautensa loppuun asti kotona. Sairaanhoitaja kävi lievittämässä kipuja morfiinilla. Mummun kuollessa 1948 Seela oli juuri aloittelemassa oppikoulua.

Kun Seelan täti, äidin nuorin sisko, sairastui myöhemmin kurkkusyöpään, hän kuvitteli tautinsa levinneen eikä halunnut kokea viimeisiä vaiheita. Hän päätyi omaan ratkaisuunsa ottamalla yliannostuksen lääkkeitä.

– Se oli turha kuolema. Ruumiinavauksessa selvisi, ettei syöpä ollut levinnyt. Se olisi saatu hoidettua pois.

"Kun tyttäreni sairastui munuaissyöpään, uutinen sekoitti meidän maailman."

SYKSYN ROOSA NAUHA -kampanjan varoin tuetaan sairauksien tutkimusta ja sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavaa neuvontapalvelua. Syöpäsäätiön tavoitteena on, että yhä useampi syöpä voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa kokonaan ja että sairastunut voisi elää hyvää elämää taudistaan huolimatta.

Monia syöpään liittyviä tabuja on vuosien ja vuosikymmenten aikana murrettu. Myös hoidot kehittyvät jatkuvasti, ja suuri osa sairastuneista paranee. Omasta kokemuksestaan Seela tietää, miten lamaannuttavalta voi tuntua, kun sairaus yllättää perheen. Se ei koettele vain sairastunutta, vaan läheisiä laajemminkin.

– Kun tyttäreni sairastui munuaissyöpään, emmekä tienneet vielä ennusteesta, olimme koko perhe sokissa. Uutinen sekoitti meidän kaikkien maailman, myös ulkomailla asuvan poikani ja hänen perheensä ajatukset.

Oli huoli tyttärestä, joka oli yksinhuoltaja, mutta myös hänen päiväkoti-ikäisestä lapsestaan. Kuka huolehtisi lapsesta, jos tyttärelle kävisi huonosti?

– Lopettaisinko näyttelemisen ja kaikki työni? Lain mukaan olin liian vanha huoltajaksi, poikani taas asui perheineen Israelissa ja lapselle vieraassa kulttuuripiirissä. Muutto toiseen maahan olisi iso muutos.

Kun tyttären syöpä leikattiin ja hänen toinen munuaisensa poistettiin, Seelalla oli samana päivänä ensi-ilta Tampereella. Mutta näytelmiähän, etenkään ensi-iltoja, ei peruta näyttelijöiden perheissä olevien traagisten tapahtumien vuoksi. Ei silloinkaan.

– En muista siitä illasta mitään. Näyttelijälle eläytyminen rooliin voi olla joskus myös pakotie omista ajatuksista.

Tapauksesta on kulunut nyt jo yli kymmenen vuotta.

– Selvisimme, ja kaikki on hyvin. Tyttäreni pärjää yhdellä munuaisella. Elämämme on palautunut normaaliksi. Pelon kanssa on turha elää.

"Jos joku haluaa puhua sairaudestaan, niin muilla on velvollisuus häntä kuunnella."

SEELAN MIELESTÄ JOKAISEN on saatava ratkaista, miten sairauttaan käsittelee.

Toiset haluavat pitää kaiken omana tietonaan, toisista tuntuu hyvältä puhua avoimesti sairastumisestaan. Muilta ihmisiltä voi silloin saada lohdutusta ja ehkä vertaistukeakin.

– Ja jos joku haluaa puhua sairaudestaan, niin muilla on velvollisuus häntä kuunnella.

Seelan Roosa nauhaan suunnittelemat pisarat voi nähdä kyyneleinäkin.

– Mutta voi ne tulkita myös ilon kyyneleiksi. Olen huomannut ihmisten itkevän enemmän ilosta kuin surusta.

SEELA SELLAN SYKSY on työntäyteinen. Kansallisteatterissa keväällä ensi-iltansa saanut Leena Tammisen kirjoittama ja Kari Paukkusen ohjaama Yhtä matkaa siirtyy Tampereen Työväen Teatterin lavalle.

Näytelmässä vanha nainen ja keski-ikäinen mies kohtaavat junassa ja alkavat purkaa toisilleen elämäntragedioitaan. Naisena on Seela, miehenä Puntti Valtonen. Konduktööriä näyttelee Safka Pekkonen.

Ja on Tampereella toinenkin Seelaa työllistävä esitys, Rakkauskirjeitä. Esko Roine ja Seela Sella näyttelevät siinä lapsuudenystäviä, jotka käyvät vuosikymmenien tapahtumiaan läpi kirjoittamalla toisilleen kirjeitä. Tampereen Teatterin marraskuisten näytösten ohella esityksiä on myös Espoon Kaupunginteatterissa, Teatteri Vantaassa ja Lahden Kaupunginteatterissa.

– Vaikka Esko pyytäisi mihin, vastaan heti, että tulen! Hän löysi tämän näytelmän ja ehti kertoa siitä vain kaksi lausetta, kun jo suostuin mukaan.

Roineen perhe on Seelalle vuosikymmenten ajoilta tuttu. Eskon sisko Liisa oli samaan aikaan teatterikoulussa, ja vanhemman sisaren __Eila Roineen __ näyttelijäntaitoja Seela on aina ihaillut.

ISO NENÄ. Siitä oli vähällä tulla este näyttelijän uralla. Kun Seela oli neljävuotias tamperelainen pikkutyttö, hän tiesi jo haluavansa näyttelijäksi. Hän rakasti runojen lausumista ja esiintymistä.

Yksitoistavuotiaana hän yhtä päättäväisesti ilmoitti haluavansa teatterikouluun. Sinne hän myös pääsi 1957, vaikka valintaraati oli empiväinen. Tytöllähän oli suuri nenä, ja roolit olivat siihen aikaan ajateltu suurimmaksi osaksi sieville naisille. Miten tyttö tulisi tuolla naamataululla työllistymään?

Kurssikaverinsa Seppo Kolehmaisen kautta Seela kuuli raatilaisten käymistä pohdiskeluista.

– En ollut itse kärsinyt nenästäni tai osannut ajatella, että se olisi este näyttelijän ammattiin.

Äiti säästi tehdastyöläisen palkastaan rahaa niin tyttären opintoihin kuin käyntiin plastiikkakirurgilla. Nenää pienennettiin keväällä, ja kun Seela palasi syksyllä teatterikouluun, kukaan ei edes huomannut muutosta.

– Enää vastaavaa ei tapahtuisi. Valintaraati ei ohjaisi huomautuksillaan muokkaamaan kenenkään ulkonäköä. Persoonalliselta näyttäviä pidetään kiinnostavina.

"Tuntuu kivalta tuoda omaa ikää ja elettyä elämää rooleihin."

KIINNOSTUS TEATTERIIN KULKI suvussa. Seelan isovanhemmat olivat perustamassa Valkeakoskelle Työväen Näyttämöä.

Äiti harrasti näyttelemistä, mutta hänellä ei ollut taloudellisia edellytyksiä ammattiin.

Seela on toteuttanut äitinsäkin unelmaa, mutta ei ole kokenut sitä koskaan rasitteeksi.

Hän nauttii rooleista, joissa saa olla reilusti vanha.

– Tuntuu kivalta tuoda omaa ikää ja elettyä elämää rooleihin. Olen varma, että sillä on merkitystä myös vanhemmille katsojille. Kosketuspinnassa on tuttua.

Seela iloitsee roolistaan Pamela Tolan ohjaamassa elokuvassa Teräsleidit. Musta komedia kertoo kolmesta yli 75-vuotiaasta sisaruksesta, jotka lähtevät autollaan road tripille. Teattereihin elokuva tulee ensi vuonna. Muissa osissa ovat Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta.

– Saan olla sisaruksista se kaikkein pirullisin. Ei tarvitse olla kiltti. Kun Seela täytti 75 vuotta, hän totesi juhlahaastattelussaan, että enää ei tarvitse työssään päteä. Ei tarvitse miettiä toimeentuloa eikä uraa pöngittäviä hyviä rooleja. Nuorempana uran luomiseen suhtautui ankarammin.

– Tämähän on työ, jossa täytyy saada myös epäonnistua. Jollei riskeeraa, ei voi koskaan tietää mihin saakka taidoillaan voisi yltää.

Kahdeksankymppisenä näytteleminen on hänestä puhdasta iloa.

– Ja ne kivat työt vain tulevat. Näytteleminen on minulle niin työ kuin harrastus. En harrasta mitään muuta.

Seela rakastaa liikkeelläoloa. Erilaiset paikat ja ihmiset antavat energiaa. Mutta osaa hän olla joutenkin ja rentoutua.

Kesäisin hän lukee dekkareita. Kuluneina kuukausina hän on ahminut Outi Pakkasta, Leena Lehtolaista, Donna Leonia ja Agatha Christietä, vaikka Christien kirjojen 1930-luvun rasismi puistattaakin.

Ja nukkumaan Seela on ollut aina hyvä. Hänellä on taito nukkua missä tahansa ja milloin tahansa.

PARI VUOTTA SITTEN Seela Sella juhli syntymäpäiviään kiertämällä maata esityksellä, jonka nimi oli Pieni eläin. Siinä vanha ihminen tarkkaili maailmaa huumorilla. Ei enää niin kipakkana, vaan vähän jo rauhoittuneena ja lempein katsein.

Vanhenemisesta Seela löytää niin hyvää kuin huonoakin. Kaikenlaista kremppaa on koko ajan, ja pillerit vain lisääntyvät.

– Kremppojen ei saisi antaa lannistaa niin, että jättää tekemättä niitä asioita, joista tykkää.

Tekniikan kehityskin huolestuttaa. Miten pysyä siinä mukana, kun asioita ei voi enää hoitaa ihmiseltä ihmiselle.

– Vanhat ihmiset ovat kaiken digitalisoinnista hädissään.

Luopuminen kuuluu vanhuuteen. Luopumista on Seelan mielestä sekin, ettei sotkeutuisi lasten tai lastenlasten elämään tyrkyttämällä heille neuvojaan ja mielipiteitään.

– Maailma on niin erilainen kuin ennen, eikä vanhan ihmisen tarvitse ymmärtää kaikkea.

Kannustava pitää silti nuorille olla, ja kehottaa heitä asettamaan itselleen päämääriä, vaikka pieniäkin, jotta ote elämästä säilyy. Seela sanoo lapsuudessa saadun rakkauden ja hyväksynnän kannatelleen häntä läpi elämän.

– Minua kannustettiin ja minulle osoitettiin hellyyttä. Rakastakaa niitä pentujanne! Vaikka he putoaisivat välillä kuoppaan, saamansa rakkauden voimalla he jaksavat nousta sieltä taas ylös.

Vanheneminen on myös sitä, että tietää määränpään, kuoleman, olevan yhä lähempänä.

– Se on myös turva. Ei tarvitse osallistua ihan kaikkeen, vaan voi nojata välillä taaksepäin ja katsella, että siellä ne hääräävät. Sitten voi taas itse mennä mukaan hääräämään.

"Rakastakaa niitä pentujanne!"

NASU JA TYTTÄREN jackrussellinterrieri Gummy. Kun Seela Sella luettelee, ketkä kuuluvat hänen perheeseensä, lasten ja lastenlasten ohella molempien koirien on saatava ehdottomasti olla mukana.

Seela näyttää kuvaa Nasusta, luppakorvaisesta ja suippokuonoisesta mustanruskeasta lemmikistään. Veikkaan koiraa monirotuiseksi.

– Nasussa on niin monta rotua, että voit valita niistä ihan mitkä haluat. Saksanpaimenkoiraa, valkoista sveitsinpaimenkoiraa, collieta, vinttikoiraa, terrieriä, chihuahuaa…

Seela on tutkituttanut koiransa dna:n saadakseen selville luonteen hallitsevat piirteet.

– Nasu on nyt toiselta nimeltään Vahtikoira Hirmuinen.

Kun tytär hankki itselleen kreikkalaisesta kennelistä terrierin, mukaan tarjottiin roskiksesta löytynyttä pentua. Seela sai tyttäreltään kuvan pennusta, mutta vastusteli ensin järkisyin koiran hankkimista.

Hänhän oli töidensä vuoksi paljon poissa kotoa, ja vanhakin jo. Koira saattaisi elää yli kymmenen vuotta.

Nasu on nyt seitsemän, henkilökunta täyttää joulukuussa 83 vuotta.

– Näen oman luontosuhteeni koirani silmissä. Sen katse on niin teeskentelemätön. Nasu antaa minulle niin paljon enemmän kuin minä pystyn antamaan sille. Energiaa, turvaa ja rakkautta.

Muotitaiteilija Anne-Mari Pahkala suunnitteli Seelalle puseron, joka on nähtävissä Seelan yllä lehden kannessa ja tässä jutussa.

Lyhyesti

• Kuka: Näyttelijä Seela Sella
• Ikä: 82
• Kotoisin: Tampereelta
• Asuu: Helsingissä
• Perhe: Tytär ja lapsenlapsi, Israelissa poika, miniä ja kaksi lapsenlasta, oma koira ja tyttären koira
• Harrastukset: Näytteleminen
• Innostunut juuri nyt: Kanssakulkijoista, niin ihmisistä kuin eläimistäkin