Sähköauto

Sopisiko meille sähköauto?

Sähköauto on ekologinen, hiljainen ja vaivaton huoltaa, mutta auton käyttö mietityttää. Kenelle sähköauto sopii ja mitä sen hankinnassa pitää ottaa huomioon?

1. Kenelle sähköauto sopii ja kuinka pitkälle sillä voi ajaa?

Täyssähköauto sopii lähtökohtaisesti kaikille, mutta sen parhaat ominaisuudet saadaan esille kaupunkiajossa. Sähköautolla voi hyvin lähteä myös pidemmille reissuille ja moottoriteille, koska sillä voi yhtäjaksoisesti ajaa satoja kilometrejä automallista ja olosuhteista riippuen. Autoilla ajetaan Suomessa keskimäärin 52 kilometriä vuorokaudessa, joten toimintamatka ei ole päivittäisessä käytössä esteenä. Ennen pidemmälle matkalle lähtöä kannattaa kuitenkin selvittää latauspisteiden sijainti esimerkiksi auton karttapalvelun avulla.

2. Mitä eroa on täyssähköautolla ja ladattavalla hybridiautolla?

Täyssähköauton voimalähteenä on akku ja sähkömoottori. Täyssähköautojen toimintamatkat ovat nykyisin kolmensadan kilometrin luokkaa. Ladattavassa hybridissä on akun ja sähkömoottorin lisäksi myös perinteinen polttomoottori, joten auton toimintamatka vastaa muiden polttomoottoriautojen ajomatkoja. Puhtaasti sähköllä ladattavalla hybridiautolla voi ajaa noin 50 kilometrin matkoja kerrallaan.

3. Eroaako sähköautolla ajaminen perinteisellä autolla ajamisesta?

Eroa ei ole. Sähköautoa ajetaan samalla tavalla kuin polttomoottoriautoakin. Hallintalaitteet ja auton ulkoiset piirteet ovat pääosin samanlaiset. Kaikki täyssähköautot ja ladattavat hybridiautot on varustettu automaattivaihteilla.

4. Toimiiko sähköauto talvella?

Toimii. Pakkasilla auton toimintamatka sähköllä lyhenee, mutta samalla tavalla nousee myös polttomoottoriauton polttoaineen kulutus. Sähkökäyttöisten autojen talviajosta on hyviä kokemuksia.

5. Mitä erityistä on sähköauton huoltamisessa?

Täyssähköauto on edullisempi huoltaa kuin polttomoottoriauto. Jarrujen kuluminen on vähäistä, sillä autossa hyödynnetään moottorijarrutusta. Kun sähköautossa nostaa jalan kaasupolkimelta, auto jarruttaa, ottaa energian talteen ja samalla lataa akkua. Sähköautossa on parikymmentä huollettavaa osaa, kun taas polttomoottoriautossa huoltoa kaipaavia osia voi olla parituhatta. Sähköauton huollon tarve on lähinnä alustaosion huoltoa, renkaiden vaihtoa ja pissapojan täyttämistä. Täyssähköauton katsastaminen on polttomoottoriautoa edullisempaa, sillä sähköautoon ei tarvitse tehdä päästömittauksia. Myös öljynvaihdot ovat täyssähköautossa tarpeettomia.

6. Miten sähköauto ladataan?

Täyssähköautossa on suurempi akku kuin ladattavassa hybridiautossa, joten myös akun täyttäminen kestää kauemmin. Autojen mukana tulee tilapäiseen käyttöön tarkoitettu latauslaite, jolla täyssähköauto latautuu noin 20 tunnissa. Ladattavan hybridin akun täyteen lataaminen vie tällä latauslaitteella noin neljä tuntia. Halutessaan kotiin voi hankkia laitteen, jolla akut saa täytettyä noin 2–5 tunnissa. Pikalataus on nopein tapa ladata täyssähköauto. Se on mahdollista julkisilla latausasemilla, joita Suomessa on vielä suhteellisen vähän. Pikalataus on useimmiten maksullista. Pikalatauspisteiden määrä kasvaa tulevaisuudessa, kun K-ryhmä rakentaa vuosina 2018–2019 Suomeen latausverkoston valittujen K-kauppojen pihoille.

7. Onko sähköauto polttomoottoriautoa ekologisempi vaihtoehto?

Täyssähköauto on ajon aikana päästötön riippumatta liikennetilanteesta tai ulkolämpötilasta. Polttomoottoriauton terveydelle haitalliset päästöt kasvavat ruuhka-ajossa ja pakkasella. Täyssähköauto on siis ekologinen valinta erityisesti Suomessa, koska sähkön tuotannon päästöt ovat meillä pienempiä kuin maissa, joissa sähkö tuotetaan lähinnä hiilivoimalla.

8. Miksi sähköautot ovat vielä melko kalliita?

Akkuteknologia nostaa auton hintaa. Kymmenen vuoden aikana akkujen hinnat ovat kuitenkin laskeneet noin neljäsosaan aiemmasta. Suuntauksen ennustetaan jatkuvan. Keskihintaisen polttomoottoriauton hinta on sähköautoa joitakin tuhansia euroja edullisempi, mutta hintaero kaventuu koko ajan. Sähköautolla ajaminen on toisaalta edullisempaa kuin polttomoottoriautolla ajaminen, sillä sähkö maksaa noin kaksi euroa sataa kilometriä kohti.

Asiantuntijat: K-Auton sähköisen liikkumisen projektipäällikkö Olli Tervonen ja Autoalan Keskusliiton tekninen johtaja Jouko Sohlberg. Lähteet: Liikenteen turvallisuusvirasto ja Motiva

5.5.2021TEKSTI   Jenny Belitz-HenrikssonKUVAT   Antti Vettenranta