Niksi-Pirkka sticker

Rento joulu rakentuu omannäköisistä aineksista

Nuorempana ajattelin, että joulu onnistuu vain tiukasti perinteitä noudattaen, muistelee ­K-Supermarket-ketjun johtaja Anne Hujala.

Jouluun kuuluivat tietyt asiat tietyssä järjestyksessä, ja joulupöytä koostui perinteisistä, itse valmistetuista ruoista. Hermostuin helposti, jos asiat eivät menneetkään suunnitelmien mukaan. Itse aiheutettu joulustressi oli enemmän kuin todennäköinen.

Vuosien myötä asenteeni ovat muuttuneet sallivammiksi. Perheeni ja lähipiirini on laajentunut, ja uudenlaiset tavat ja ruokalajit ovat rikastuttaneet pyhien viettoa.

Kaupan myyntidataa tutkiessa olen huomannut, että suomalaisten jouluvalmisteluissa ollaan yleisestikin siirtymässä rennompaan suuntaan. Joulupöytään mahtuu uusia tulokkaita, ja vaikka osa ruoista halutaan valmistaa alusta asti itse, yhä useammin tartutaan myös puolivalmiiseen tai valmiiseen tuotteeseen. Valmislaatikot, siivutettu kinkku, savukalat ja valmis riisipuuro ovat kaikki esimerkkejä tuotteista, jotka kiinnostavat jouluna yhä useampaa. Mausta ei enää tarvitse tinkiä, minkä tahansa valmiusasteen valitseekaan.

Itselleni tärkeintä joulussa on edelleen läheisten kanssa oleminen ja joulusta nauttiminen – myös joulua valmisteltaessa. En malta odottaa, että pääsen avaamaan joulukalenterin luukkuja ja suunnittelemaan, mitä uutta toisin joulupöytään. Joku vanha, tuttu resepti uudella twistillä kiehtoisi. Ehkä leipäjuustotorttuja tai piparimokkapaloja. Tai sitten nappaan valmiin herkullisen leivonnaisen lähikaupasta.

Tänä vuonna toivon kaikille ennen kaikkea rentoa joulua. Sellaista, joka rakentuu omannäköisistä aineksista, juuri sillä tavalla kuin teidän porukallenne parhaiten sopii.

KUKA

Anne Hujala on K-Supermarket-ketjun johtaja, joka pohtii joka vuosi, kehtaako jouluvalot laittaa esille jo lokakuussa.

ANNEN VINKKI

Valitse joulupöytään ruokia, joista varmasti pidät. Ruoat tulevat varmemmin syötyä ja hävikki pienenee.

Lue lisää:

JULKAISTU   28.11.2023TEKSTI   Anne HujalaKUVAT   Essi Lyytikäinen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?