Pippa Laukka: lupa nauttia

NÄIN LAIHDUT 10 kiloa, lupaavat lehtien kansiotsikot vuosittain tammikuussa. Ja me innostumme. Janoamme hoikistujien sankaritarinoita ja pikaista oikotietä onneen. Kuukauden päästä säihke elämänmuutoksen ympärillä on himmentynyt ja repsahduksista on kehkeytynyt kriisi poikineen.

Miten kohtuudessa pysyminen onkin niin vaikeaa!

– Minusta tuntuu, että suoritamme usein ulkoa annettuja ohjeita pohtimatta, mikä sopii juuri meille. Eikä tässä ole kyse vain syömisestä, vaan muustakin elämästä ja hyväksynnän hakemisesta, Pippa Laukka pohtii.

Laihdutusvinkkejä on pyydetty Pipaltakin siitä lähtien, kun hän vuonna 2018 ryhtyi luotsaamaan MTV:n Olet mitä syöt -ohjelmaa. Usein yhteydenotot ovat hyvin konkreettisia. Yksi toivoo vähäkalorisia reseptejä. Toinen kysyy, onko terveellisempää valmistaa ruoka höyrystäen vai paistaen.

– Lääkärinä näen, että roolini on olla ihmisten tukena, mutta vastuu hyvinvoinnista on lopulta jokaisella itsellään. Elämme self help -oppaiden kulta-aikaa: helposti tahtoo käydä niin, että ulkoistamme itsemme elämästämme ja toivomme, että joku ulkopuolinen antaisi meille valmiit ohjeet.

Neuvoja onkin maailma pullollaan, ja informaatiostakin voi tulla ähky. Pippa muistelee taannoista viikonloppuiltaa, jolloin hän osti herkkuhimossaan kotiin juustonaksuja. Pussi tyhjeni puolison kanssa televisiota katsellessa. Jälkikäteen pariskunta jäi pohtimaan, mistä rouskuva herkku on tehty.

– Ei tarvittu kuin pari klikkausta netissä ja olimme katsoneet YouTubesta perusteellisen videon juustonaksujen valmistuksesta. Minun nuoruudessani tietoa ei olisi löytynyt välttämättä kirjastostakaan.

Pitkä toipuminen syömishäiriöstä

Pipan omakaan suhtautuminen ruokaan ei ole ollut aina mutkaton. Hän sairastui syömishäiriöön vaihto-oppilasvuotenaan Kaliforniassa. Paraneminen käynnistyi vasta 1990-luvulla, kun lääkäriksi valmistunut Pippa kirjoitti itselleen lähetteen syömishäiriöyksikköön.

– Jälkikäteen olen miettinyt, että olisin voinut välttyä sairastumiselta, jos vaihto-oppilasvuosi olisi jäänyt välistä. Minulle ei tehnyt siinä vaiheessa hyvää lähteä toiselle puolelle maailmaa. Olin yksin ajatusteni kanssa, enkä osannut hakea vieraassa paikassa itselleni apua.

Mitään merkkejä sairastumisesta ei etukäteen ollut. Pippa kertoo varttuneensa onnellisessa kodissa, jossa häntä oli aina tuettu ja kannustettu. Hän ei tunnista itseään kympin tytöksi, joka olisi tavoitellut täydellisyyttä.

– Normaalia epävarmuutta minäkin varmasti podin ja kritisoin itseäni, mutta se kuuluu nuoruuteen. Eikä syömishäiriöön olekaan yhtä kaavaa: minun kohdallani sen varmasti laukaisi uuteen maahan muuttaminen ja haasteet siellä.

Kasvuympäristön merkitystä Pippa on pohtinut myös itse kolmen lapsen äitinä. Vanhin tyttäristä, 22-vuotias Iina asuu jo omillaan. 16-vuotias Tuuli ja 13-vuotias Aava jakavat arjen vielä yhteisessä kodissa Pipan ja puoliso Markku Laukan kanssa.

– Sen olen äitinä oppinut, että ei ole yhtä oikeaa kasvatusstrategiaa. Meilläkin tytöt ovat olleet keskenään niin erilaisia persoonia, että jokaisen kanssa on kuljettu omanlaisensa matka. Tärkeintä on antaa lapsille tunne perusturvallisuudesta.

Pippa myöntää olevansa kiitollinen, että rinnalla on kulkenut puoliso, jonka kanssa hän on saanut jakaa vanhemmuuden ilot ja haasteet. Silloin, kun omat voimat ovat olleet vähissä, kumppani on ottanut vetovastuun.

– Nostan hattua niille äideille ja isille, jotka joutuvat vastaamaan kaikista päätöksistä yksin. En varmasti itse ole ollut aina läsnä lapsilleni, vaikka olisinkin ollut kotona.

Venymistä perheeltä tarvittiin myös viime vuonna, kun Pippa Laukka ilmoittautui koronapandemian yltyessä töihin julkisen terveydenhuollon päivystyspoliklinikalle. Vuoden aikana hän ehti vastaanottaa potilaita Helsingissä, Mäntsälässä, Kouvolassa, Porvoossa ja Hangossa.

– Minulle tuli vahvasti se tunne, että halusin olla mukana koronatalkoissa. Olen edelleen tyytyväinen, että uskalsin hypätä pois leppoisuusvyöhykkeeltä. Se oli minulle kuin pääsykoevuosi. Jouduin haastamaan itseäni.

Lääkäri jo 6-vuotiaana

Pippa uskoo, että poikkeuksellinen ajanjakso on ollut silmiä avaava sekä lääkäreille että potilaille.

– Korona on muistuttanut meille kaikille, ettei terveys ole itsestäänselvyys. Toisaalta se on opettanut, että tiettyyn pisteeseen asti voimme itsekin vaikuttaa terveyteemme. Pienempien vaivojen takia ei tarvitse lähteä lääkäriin, vaan niitä voidaan hoitaa hyvin tuloksin myös etävastaanotoilla.

Päivystystyöt ovat Pipan osalta nyt ohi, sillä hän aloitti marraskuussa Vihdin ja Karkkilan kuntayhtymän johtavana ylilääkärinä. Tehtävä on luonnollinen jatkumo pitkän ja monipuolisen uran tehneelle Laukalle.

– Tiesin jo kuusivuotiaana, että haluan lääkäriksi. Enkä tosiaankaan silloin ajatellut, että titteli näyttäisi hyvältä CV:ssä. Jokin on vetänyt minua alusta saakka tätä ammattia kohti ja olen tehnyt myös paljon työtä unelmani eteen.

Johtavan ylilääkärin virkaa hakiessaan Pipankin mielessä kävi silti epäilyksen häivähdys: entä jos työnantaja kokeekin, että hän on liian vanha? Tai väärää sukupuolta?

– Aloin huomaamatta uskoa niitä samoja mantroja, joita ikäisilleni naisille työelämässä toistetaan. Vaikka koin olevani 50-vuotiaana pätevä tehtävään, pohdin mielessäni, että paikan vie kuitenkin joku nuorempi tutkimustyötä tehnyt miesdosentti.

Viime aikoina Pippa on pohtinut, asetammeko näkymättömät esteet tiellemme ihan itse.

– Toivon, että tässä on tapahtumassa muutos, emmekä luokittelisi ihmisiä enää iän perusteella. Millaiseksikohan tämän päivän nuoret kokevat paikkansa keski-ikäisinä?

Pippa uskoo, että ikä tuo rauhaa ja armollisuutta. Kokemuksen myötä hän on oppinut tunnistamaan myös paremmin voimavaransa. Kun yksinkertaiset asiat alkavat tipahdella mielestä tai olo on nuutunut, on aika laskea kierroksia.

– Saatan olla menossa lukemaan sähköpostejani, mutta koneelle kävellessäni ehdin jo unohtaa, mihin olin ryhtymässä. Kun on liian kiire, aivot eivät ehdi muodostaa mielikuvia. Kaikki vain lipuu ohi automaattikelana.

Itsensä kuuntelemisen taito

Pidempiaikainen stressi on kenelle tahansa kuormittavaa. Pippa kutsuu tätä ”pakene ja taistele” -tilaksi.

– Se vaikuttaa ihan fyysisestikin ihmisen hermostoon, joka välittää puolestaan viestiä sydämelle ja aivoille. Harva tulee ajatelleeksi, että hyvä yöuni rakennetaan jo päivän aikana. Mitä tiukempi puristus meillä on meneillään elämässä, sitä enemmän tarvitsemme unta. Alle seitsemän tuntia on liian vähän, Pippa muistuttaa.

Hän pyrkii pitämään riittävästi taukoja jo työpäivän aikana ja kuulostelee kehoa myös ennen liikuntasuoritusta.

Silloin lepo on yleensä parempi ratkaisu kuin väkisin puserrettu hikirääkki.

Tavallisina päivinä liikunta on kuitenkin paras nollauskeino. Triathlonia miehensä kanssa harrastava Pippa käy juoksulenkeillä ja pyöräilee. Kodin kellarissa on kaksi maantiepyörää, joita voi polkea myös sisällä olevassa telineessä. Harjoitus sujuu kuin huomaamatta televisiota katsellen.

– Minulle on tärkeää, että saan harrastaa lajeja, joista oikeasti tykkään. Suhteemme alkuaikoina Markku osti minulle green card -kurssin ja suoritin sen hampaat irvessä. Golf loppui kuitenkin lyhyeen: se ei kerta kaikkiaan kiinnostanut ollenkaan, Pippa muistelee huvittuneena.

Vaikka Pippa harrasti nuorempana aktiivisesti kilpauintia, ammattiurheilijaksi asti kunnianhimo ei riittänyt.

– Inhoan häviämistä, mutta minulla ei ole riittävästi voitontahtoa. Palkintosijoituksia tärkeämpää on se, että saan haastaa itseni.

Kokeileva kotikokki

Pippa tunnustautuu perheen parissa viihtyväksi kotikissaksi. Häntä ei haittaa, vaikka tasavuosiluku jäi viime vuonna juhlimatta. Ystävänsä 50-vuotissyntymäpäivät Pippa järjestäisi sen sijaan mielellään, jos koronatilanne jossakin vaiheessa rauhoittuu.

– Viihdyn paremmin sivustaseuraajana kuin juhlien keskipisteenä.

Ravintoloissa Pippa käy harvoin, ellei satunnaisia lounasruokailuja lasketa. Illalliselle lähtemisessä on aina oma vaivansa, joten kotona kokattu päivällinen vie voiton.

– Taidan olla myös sen verran nuuka, että mietin tuota rahan kannaltakin. Kun meidän viisihenkinen perhe lähtee syömään, se tulee aika kalliiksi. Ulkona syömisessä säilyy myös oma hohtonsa, kun sitä harrastaa harvemmin.

Ruokaostoksilla Laukan perheellä on omat koreografiansa. Siinä missä puoliso suoriutuu kaupasta tarkan listan kanssa vikkelästi, Pipalta hujahtaa kaupassa äkkiä tuntikin.

– Kiertelen hyllyjen välissä, tutkin ruokatarvikkeiden tuoteselosteita ja sorrun lopulta aina ostamaan listan vierestä.

Kotikeittiössään Pippa on kokeileva kokki, joka ei turvaudu vain reseptien varaan. Ruokaa hän oppi laittamaan jo pikkutyttönä lapsuudenkodissaan.

– Tykkään selkeistä raaka-aineista ja niiden välillä soveltamisesta. Piperrysannosten väsääminen ei ole juttuni.

Parhaimmillaan ruoanlaitto on rentouttavaa yhdessäoloa, joka tipauttaa mielestä arjen velvoitteet. Turha hötkyily jää.

– Pysähtymisen taito on tärkeä osa hyvinvointia ja tasapainon löytämistä. Iltaisin sänkyyn kömpiessä ajattelen usein, että on tämä elämä vaan hienoa. Siihen ajatukseen on aika kiva nukahtaa.

Kuka

Lääkäri Pippa Laukka, 50. Kotoisin Helsingistä, jossa asuu yhä puolisonsa Markku Laukan ja tytärtensä Aavan ja Tuulin kanssa. Esikoinen Iina asuu jo omillaan.

Juuri nyt

Työskentelee Vihdin ja Karkkilan kuntayhtymän johtavana ylilääkärinä sekä naisten jalkapallon maajoukkue Helmareiden lääkärinä.