Nurmikon perustaminen hero Getty Images

ABC: Nurmikon perustaminen ja hoito

Huolellinen nurmikon perustaminen ja kärsivällinen hoito takaavat, että nurmi kukoistaa koko kesän.

1. Paluu tulevaisuuteen

Suunnittele ensin nurmikon koko ja muoto. Jätä istutus- ja istuskelualueet erikseen. Mieti, miten yhdistät käytävät ja patiot, ja miten nurmi rajautuu. Haluatko käyttää metallisia nurmireunuksia, kanttaatko reunat vai upotatko reunaan esimerkiksi betonikiveä?

2. Nurmikon perustaminen

Tee perustus huolella. Pohjan tulee olla kantava, mutta vettä läpäisevä. Poista kivet, juuret, kannot ja rikkakasvien juuret. Tasoita maa, jotta siihen ei jää vettä kerääviä painanteita.

Levitä alalle hiekkapitoista ja kalkittua multaa, jota tarvitaan pohjamaasta riippuen 10–25 sentin paksuinen kerros. Tiivistä maanpinta polkemalla tai nurmikkojyrällä.

3. Mitkä siemenet?

Valitse siemenseos sen mukaan, miten nurmea käytetään. Kylvä siemenet ristikkäisistä suunnista, 200–300 grammaa kymmenelle neliömetrille. Peitä siemenet kevyesti haravoimalla.

4. Keväthuolto

Haravoi nurmikolta risut ja roskat pois talven jäljiltä. Kuiva, kuollut nurmi voi jäädä, sillä se parantaa maatuessaan maan rakennetta. Lannoita nurmikko ja kalkitse maa tarvittaessa.

Jos maaperä on tiivistynyttä ja hapanta, sammal valtaa alaa. Tiivistynyt maaperä muuttuu ilmavammaksi hiekkakerroksella, ja maata voi parantaa ohuella katemultakerroksella.

Paikkaa talven, auringon tai kulutuksen vaurioittamat kohdat levittämällä niihin tuoretta multaa ja uudet siemenet.

5. Boostia brittityyliin

Elävöitä nurmikkoa keväisin sille räätälöidyillä katemultaseoksella brittityyliin. Tee seos kasvuturpeesta, kalkista ja hiekasta. Sekoita katemulta maaperän tarpeiden mukaan ja levitä seos koko nurmikon alueelle noin kahden sentin paksuiseksi kerrokseksi. Tasoita pinta haravalla.

6. Hidasta kasvua

Käytä nurmikon lannoitukseen siihen tarkoitettuja tuotteita, joista ravinteet liukenevat hitaasti. Ne ravitsevat nurmikkoa tasaisesti koko kasvukauden. Nopeasti liukenevat tuotteet aiheuttavat ainoastaan nopean kasvupyrähdyksen heti lannoittamisen jälkeen.

Typpi lisää lehtivihreän tuotantoa ja kasvua, fosfori on hyväksi juuristolle ja kalium parantaa kestävyyttä ja lisää vastustuskykyä. Syyslannoite puolestaan parantaa nurmen talvenkestoa.

7. Terävä ruohonleikkuri

Hanki käyttötarkoitukseen ja pihasi tarpeisiin sopiva ruohonleikkuri ja huolla sitä säännöllisesti. Puhdista terä jokaisen käyttökerran jälkeen. Terävä terä leikkaa nurmen siististi, joten huolehdi myös teroituksesta säännöllisesti.

Leikkaa nurmikko yhdestä kolmeen kertaan viikossa kasvukauden ja oman viitseliäisyytesi mukaan. Älä leikkaa nurmikkoa liian lyhyeksi. Sopiva pituus on noin 4–5 senttiä. Varsinkin kuivana aikana liian lyhyt nurmi kärsii helposti.

Kanttaa vielä reunat pistolapiolla tai nurmikon kanttausraudalla. Siisti hankalat paikat nurmisaksilla tai trimmerillä.

8. Pro-vinkit

– Jätän joskus nurmikkosilppua leikkuun jälkeen keräämättä, sillä maatuessaan se ravitsee maaperää, sanoo hortonomi Sarita Myllyaho, K-Rauta Rauta-Otra Nekalasta.

– Jos voikukka saa juurensa nurmikkoon, teen täsmäiskun rikkaruohonpoistajalla ja poistan kasvin juurineen. Kun nurmikkoa lannoittaa ja hoitaa säännöllisesti, rikkakasvit ja sammal eivät pääse asettumaan sille niin helposti.

K-Raudasta saat kaiken pihaan, puutarhaan ja parvekkeelle.

JULKAISTU   26.4.2016TEKSTI   Johanna ViherahoKUVAT   Getty Images

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?