Markus Ranne: kauppa elää rutiineista
Markus Ranne rakastaa ruoanlaittoa ja kaupan kehittämistä. Hän haluaa, että kaupassa käyminen on asiakkaille rauhoittava ja viihtyisä hetki arjen keskellä.
Tämän oivalsin
Asiakkaista
Tajusin jossakin vaiheessa, että ruokakaupassa käyminen on useimmille asiakkaille enemmän pakkopulla kuin ilo. Olenkin tehnyt paljon töitä, jotta myymälän valot, värit, äänet, tuoksut ja tuote-esittelyt loisivat kokonaisuuden, jossa asiakas voi viihtyä, hidastaa ja rauhoittaa tahtia arjen keskellä. Lisäksi myymälä on suunniteltu siten, että kaikki tuoteryhmät on helppo löytää pääkäytävää kiertämällä.
Konseptista
Hertta on suunniteltu alusta saakka palvelemaan ruokaa harrastavia ja sitä itse valmistavia asiakkaita. Sekä tuotteet että palvelu tukevat tätä tavoitetta. Esimerkiksi asiakastoiveet täytetään meillä aina. Kansainvälinen gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs Finlande luovutti meille viime keväänä kilven, korkeimman tunnustuksensa. Sen perusteena oli ruoan, raaka-aineiden ja palvelun korkea taso. Jotakin on siis tehty oikein.
Rutiineista
Ihan kaikkein vaikeinta ja myös tärkeintä kaupassa on perusasioiden ja -rutiinien päivittäinen toistaminen ja niistä kiinni pitäminen. Vain siten kauppa voi olla päivästä toiseen ja aamusta iltaan täydessä iskussa. Päälle tulee kehittäminen ja uudistuminen, mutta ne eivät saa rikkoa perustekemistä.
Muutoksesta
Asiakkaiden käyttäytyminen ja kaupankäynti muuttuvat tosi nopeasti. Jos et kehity jatkuvasti, putoat kärryiltä. Meillä koko henkilökunta pitää silmät auki maailmalla kulkiessaan. Kauppa ei tule koskaan valmiiksi, siinä se on vähän niin kuin parisuhde tai elämä itse. Jokainen päivä on siis uusi mahdollisuus.
Henkilökunnasta
Palveluammattiin tarvitaan tietyntyyppinen ihminen. Olemmekin viime vuodet rekrytoineet ensisijaisesti asennetta: iloisia, ulospäin suuntautuneita ja muiden seurassa viihtyviä ihmisiä. Työn voi opettaa ja opetella, asennetta ei niinkään. Meillä on hieno porukka, josta olen todella ylpeä – ja johon kuuluvat tasavertaisina myös vuokrafirmatyöntekijät ja ulkopuoliset yhteistyökumppanit.
Johtamisesta
Olen huomannut, että ihmiset yltävät parhaimpaansa, kun he saavat tehdä asioita omalla tavallaan. En puutu porukan tai työntekijöiden työtapoihin niin kauan kuin ne toimivat: lopputulos ratkaisee ja onnistua voi monella eri tavalla. Palautteen antamisessa minulla on vielä oppimista.
Vastuullisuudesta
Kierrätysasteemme on todella korkea, ja kehittelemme jatkuvasti uutta. Tästä esimerkkinä mainittakoon pantilliset kesto-ostoskassit, jotka kehitimme yhdessä Lindströmin pesulan kanssa. Kassit otimme käyttöön kolme vuotta sitten, tiettävästi ensimmäisenä maailmassa. Vastuullisuus lähtee kuitenkin jo ihmisten tasapuolisesta ja arvostavasta kohtelemisesta. Kun kohtelen henkilökuntaani hyvin ja arvostavasti, he tekevät saman asiakkaillemme ja myös toisilleen.
Kuka?
Markus Ranne, 54, helsinkiläisen K-Supermarket Hertan ja K-Market Pikku-Hertan kauppias. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi koiraa. Aikuiset lapset asuvat omillaan.
Juuri nyt
25 vuotta kauppiaana. Ensimmäisen lapsenlapsen syntymää odotellaan.