Niksi-Pirkka sticker

Leena Nykänen: Asiakkaat ovat tämän työn suola ja pippuri

Leena Nykänen haaveili salaa kauppiaan urasta kauan ennen kuin ryhtyi siihen. Nyt hyllyttäminen on hänen mielestään paras paikka kohdata ihmisiä.


Tämän oivalsin

Äidistä ja pojasta

Poikani Jesse on tärkein tukeni kauppiaana. Yhdessä rekrytoimme työntekijöitä, olemme tehneet tv-mainoksen ja parhaillaan opettelemme uutta kassajärjestelmää. Innostun ykkösestä miljoonaan hetkessä, Jessellä on enemmän malttia ja hän vähän toppuuttelee minua. Yhdessä työskentelyn myötä olemme tajunneet, että meissä on tällaisia piirteitä.

On mahtavaa, että olemme molemmat innostuneita kaupan pyörittämisestä. Mutta välillä minun pitää muistuttaa itselleni, että kaupat ja yrittäjyys ovat vain minun ykkösjuttuni. Jesse on painonnostaja ja hänelle kilpaurheilu on ykkösjuttu. Olemme sopineet Jessen kanssa, että välillä pitää puhua muistakin kuin kauppajutuista.

Urheilusta

Urheilijana Jesse analysoi omaa harjoitteluaan ja kehittymistään koko ajan. Haluaisin oppia analysoimaan omaa tekemistäni kauppiaana yhtä tarkasti. Jesseltä olen oivaltanut, että välillä pitäisi hengähtää. Urheilijalla on kausia, kun hän harjoittelee vähemmän. Itsekin voisin suunnitella hetkiä, jolloin otan iisimmin.

Hyvinvoinnista

Olen toiminut kauppiaana neljä vuotta. Alussa omasta hyvinvoinnista huolehtiminen unohtui. Kaupoissa tapahtui odottamattomia asioita ja tein töitä kuukauden putkeen ilman vapaapäiviä. Kroppa alkoi antaa merkkejä, että kaikki ei ole hyvin.

Lääkäri käski painaa jarrupoljinta ja pohtia arkeen muutakin kuin työtä. Tavallaan hänen määräyksestään hankin koiran, Väiskin. Koira pakottaa lähtemään töistä aikaisemmin. Aloin myös miettiä omaa rooliani ja ajankäyttöäni kaupoissa. Kokemus opetti kaksi asiaa: ihmisellä pitää olla työn ohella jokin henkireikä, ja kaikki toimii paremmin, kun on itseään kohtaan armollinen.

Läsnäolosta

Kauppiaana olen paljon konttorissa, mutta on tärkeää, että ehdin sieltä myös hyllyttämään. Hyllyttäessä juttelemme henkilökunnan kanssa, pohdimme asioita ja ennakoimme tulevaa. Saimme Vuoden kauppias 2020 -diplomin, ja siitä iso kiitos kuuluu henkilökunnalle.

He ovat yritykseni voimavara, josta haluan pitää hyvää huolta. Hyllyjen välissä pääsen juttelemaan myös asiakkaille. He ovat tämän työn suola ja pippuri. Kauppiaan persoona on tärkeä osa pientä lähikauppaa, ja kauppiaan pitää aina näkyä asiakkaille.

Ajoituksesta

Olin töissä K-ryhmässä jo ennen kuin aloin kauppiaaksi. Koulutin ruokakauppojen kauppiaita ja henkilökuntaa. Työni oli äärimmäisen mukavaa, mutta välillä salaa haaveilin kauppiaan urasta. Kouluttaessani tapasin satoja kauppiaita ja opin heiltä paljon. Nämä vuodet kauppiaana ovat olleet ihan parasta aikaa.

Monesti olen miettinyt, että vitsit, kun en alkanut kauppiaaksi aikaisemmin. Ammatinvaihto tapahtui kuitenkin ihan oikeaan aikaan. Siihen mennessä elämääni oli mahtunut sopivassa suhteessa onnistumisia ja epäonnistumisia. Vasta silloin olin oikeasti valmis tähän.

Kuka?

Leena Nykänen, 50, Lahden K-Market Rautatienkadun ja K-Market Huovilan-kadun kauppias. 

Juuri nyt

Etsin kaupan Facebookissa villasukkien neulojia ja tarjoan langat. Lahjoitamme sukat Lahden Hope – Yhdessä ja yhteisesti ry:lle.

Lue lisää:

JULKAISTU   2.11.2021TEKSTI   Jenni KleemolaKUVAT   Pia Inberg

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?