Sanni: Nyt sanon synkkyydelle, että ok, väistyhän. Täältä tulen minä!

Laulaja Sanni oppi vanhemmiltaan, että kaikesta selvitään. Sinnikäs asenne on kantanut myös poikkeusajassa, ja nyt suosikkipoppari palaa kuplivampana kuin koskaan.

KUKA TUO ON? Viime vuoden keväällä Sanni katseli peilikuvaansa pitkään. Tulipunatukan hän tunnisti, mutta muuta ei. Kuvajainen ei kuulunutkaan SANNI:lle, sille itsevarmalle artistille, jonka nimi kir-joitetaan isoin, rohkein kirjaimin. Peilistä katsoi tyyppi, jota siellä ei ollut näkynyt pitkään aikaan: Sanni Kurkisuo. Peiliin katsomiselle oli vihdoin aikaa päivästä ja viikosta toiseen, sillä koronavuosi oli mullistanut jokaisen arjen, statuksesta viis. Kotiinsa jäivät siis myös Suomen suosituimmat artistit, Sanni mukaan lukien.

Odotettu Trippi-kiertue peruttiin päivää ennen sen starttia. Festarikalenterin kymmenet vedot viivattiin kertaheitolla yli. Miltä äkkipydähdys tuntui? – No, ei kovin hyvältä, Sanni sanoo vuotta myöhemmin. – Aluksi kaiken peruuntuminen tuntui maailmanlopulta. Ja kun työ ja alter ego vietiin pois, olin kasvotusten oman vointini kanssa. Varsinkin viikonloput tuntuivat radikaaleilta. Ei keikkoja perjantaisin ja lauantaisin? Ei loputtomia maantietunteja ja toinen toisiltaan näyttäviä hotelleja?

Sanni 3

– Tajusin, että minulla oli mennyt jo monta vuotta vähän liiankin lujaa. Olin ollut töissä 24/7. Nyt aloin pyöritellä isoja kysymyksiä. Sitä, olinko oikeassa paikassa. Sitä, pidinkö itsestäni hyvää huolta. Oli pakko kohdata myös ytimekkäät vastaukset. En. Ja en. Miksi näin oli päässyt käymään? – Voin antaa mun terapeutin numeron, ehkä se osaa kertoa, Sanni naurahtaa.

Maadoittuminen arkeen oli uutta

Onneksi poikkeusaika poiki myös mahdollisuuden muuttaa suuntaa. Sanni kävi rakkaimpien ystäviensä kanssa keskusteluja, joissa rapsutettiin elämää ja sen haasteita pohjamutia myöten. Hän oli puhunut muodikkaasti armollisuudesta jo pitkään siinä missä muutkin, mutta vasta nyt hän sisäisti, että se koski myös häntä. Sanni järkeisti niin treenaamistaan kuin syömistäänkin. Ennen kaikkea hän alkoi panostaa lepoon.

Tajusin viimein, mihin muut ihmiset sen kuuluisan viikonlopun käyttivät: palautumiseen!

Maadoittumista alkoi tapahtua puolivahingossakin, kun työt peruuntuivat. Vapaapäivät eivät olleet toimettomuudestaan huolimatta turhia. Sanni katsoi viimein ympärille sinänsä kauniissa asunnossaan ja tajusi, millaista hänen kummallinen arkensa oli ollut jo iät ja ajat: viimeistään perjantaina oli lähdetty koko viikonlopun mittaiseen reissuun ja maanantaina palattu haastattelujen, kuvausten ja muun oheisrumban pariin. Sitten olikin taas perjantai – nyt mennään! Matkalaukku retkotti olohuoneessa kita ammollaan koko viikon, koska ei ollut mitään mieltä purkaa sitä välissä. – Työhyrrä oli imaissut minut mukaansa. Kuulostaa hullulta, mutta kotielämän ihanuus oli minulle uusi juttu!

Sanni 2

En ole aiemmin oikein koskaan esimerkiksi ehtinyt katsella telkkariohjelmia. Siihen päälle perjantai-illan kokkailut, lasi viiniä – aika luksusta. Varsinainen ruokahifistely ei tosin poikkeusajassakaan ole Sannin juttu: kun nälkä iskee, ruokaa on saatava nopeasti. Hella täysille ja avot! – Kutsun arkibravuuriani sörsseliksi, Sanni nauraa. – Heitän pannulle sekalaisia kasviksia ja kasviproteiinia, kuten quornia. Tuoreet vihannekset ovat ihania, mutta pakasteissakaan ei ole mitään vikaa. Jos villiksi äidyn, saatan keitellä seuraksi tomaattikastikkeen. – Olen sellaisesta luomuriisiparsaperheestä.

Olen tottunut syömään kasvispainotteisesti ja terveellisesti. En vouhota, mutta koen eläimet yhtä arvokkaiksi kuin ihmiset.

Sanni ei ole syönyt punaista lihaa yli vuosikymmeneen, ja maitotuotteetkin ovat jääneet vähälle. Sörsselien kokkailun lisäksi Sanni riisui viimein kotinsa katosta edellisen asukkaan kattokruunut ja kiskoi seinistä irti vanhat koukut. Kun Sannista alkoi tulla enemmän Sannin näköinen, myös kodista alkoi tulla hänen näköisensä.

Kuka äijä nämä biisit on tehnyt?

Koti ei ole Sannin ainoa koti. Koronan aikaan hän ei tottapuhuen jumittunut neljän seinän sisään, vaikka maailma ympärillä sulkeutui. Oli yksi paikka, johon oli päästävä melkein joka päivä: studio.Studiolla Sanni lötkötteli, lauloi ja leikki. Sanoitti, sävelsi, testaili. Uudeksi yhteistyökumppaniksi valikoitui huipputuottajien Hank Solon ja Jurek Reunasen jälkeen monipuolinen musiikkiguru Alpo Nummelin. Kaksikon piti treffata huvikseen kerran, mutta kemiat loksahtivat kertalaakista niin kohdalleen, että yhteistyötä ei voinut lopettaa siihen.

Sanni 5

– Olen osannut valita ympärilleni syvällisiä, herkkiä tyyppejä, jotka ovat luoneet työnteolle turvallisen ilmapiirin.  – Vaikka he ovat sattuneet olemaan miehiä, heissä ei ole mitään alistavaa tai vähättelevää, Sanni sanoo. Toistakin on tullut koettua. Tähän pisteeseen on kuljettu pitkä, pomppuisa tie. Se tuntuu Sannista absurdilta: hän on kasvanut muusikkoperheessä, ”veivannut viulua” nelivuotiaasta ja kirjoittanut omia biisejään yhdeksänvuotiaasta. Ensisingle Prinsessoja ja astronautteja julkaistiin Sannin ollessa 19-vuotias, mutta hän oli istunut levy-yhtiöiden neuvottelupöydissä jo 15-vuotiaasta. Sanni verkostoitui, kehittyi, hioi ja visioi. Jo teini-ikäisenä hän osasi jättää neuvottelut kesken, jos häntä pakotettiin muottiin, joka ei tuntunut omalta.

Miten olenkin ollut niin Pikku Myy nuorempana ja osannut pitää puoliani.

Silti ensimmäiset nettikommentit olivat aikanaan masentavan arvattavia: kukas setä tämänkin tähden on yhdessä yössä keksinyt? Kuka äijä nämä biisit on tehnyt? – Minun on pitänyt todistella kerta toisensa jälkeen, että olen muusikko. Vasta toisen Vain elämää -kauteni kieppeillä sävy alkoi muuttua. Hetkinen, tuohan on ihan musikaalinen! Sitä Sanni on. Me ei olla enää me ja 2080-luvulla eivät kalpene ikonisimpien ikivihreidenkään rinnalla.

27-vuotiaana Sanni on ehtinyt jättää jo monta pysyvää jälkeä suomalaisen popin kaanoniin. Lisää lienee tulossa. Korona-ajan peilikuvan kohtaaminen ollut työläs prosessi, mutta sen hedelmät ovat mittaamattoman makeita. Sannin mukaan esimerkiksi kontrollinhalusta luopuminen on tuonut hänen elämäänsä vapautta ja valoa. Se kuuluu myös uudessa musiikissa.– Olen rakentanut vuoden aikana elämän, joka tuntuu minusta hyvältä. Pystyn palaamaan työelämään kokonaisempana, sillä olen enemmän sinut itseni kanssa. Edellinen albumini oli synkkyydessä pyörimistä. Nyt sanon synkkyydelle, että ok, väistyhän. Täältä tulen minä.

Meitä fiksumpi sukupolvi tulossa

Nyt unelmana on päästä esittelemään uutta, valoisaa minää ja sen hengentuotoksia lavoille yleisön eteen. Pakon edessä poikkeusaikana rakennetut striimikokemukset eivät mitenkään korvaa elävää vuorovaikutusta yleisön kanssa. Live yllättää, hengästyttää ja saa Sannin pakahtumaan onnesta. – Tapahtuma-alan tilanne ahdistaa minua tosi paljon.

Artistien lisäksi pulassa on mieletön määrä teknikkoja, muusikkoja, tanssijoita ja muita ammattilaisia. Liian moni ihminen on kärsinyt tästä massiivisesti, enkä koe, että päättäjät ovat ymmärtäneet, miten suuri menetys on. Kokonaisen toimialan tukahduttamisella on kauaskantoiset vaikutukset. Sanni arvelee, että osasyy on alan järjestäytymättömyys. Se on liian helppo kohde. Lobbareita ei löydy vielä tarpeeksi. – On hankala vaatia tapahtumia aikana, jolloin omien vanhempien näkeminenkin on harvinaista.

Sanni 4

Kun keikoille joskus päästään, yleisöstä voi bongata monen ikäisiä kasvoja. Sannin kuplivaa mutta kunnianhimoista musiikkia kuuntelevat viimeistään Vain elämää -sarjan myötä työikäisetkin, mutta hän on myös yksi suomalaisteinien intohimoisimmin seuraamista artisteista. Fanit vuodattavat hänelle päivittäin kipeitäkin tuntojaan. -Mielenterveysongelmia on paljon, vaikka ahdistus tietyissä määrin kuuluukin teini-ikään, Sanni vahvistaa.

Osasyyksi hän arvelee sosiaalisen median ylivallan ja digitalisaation hurjan tahdin. Enää ei soiteta ovikelloa ja pyydetä kaveria ulos, vaan naputellaan kuulumiset WhatsAppin kautta omista huoneista. Se vahvistaa ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteita. Toisaalta Sanni on tarkka siitä, että somea ei demonisoida. Se tuo mukanaan monelle myös lohtua, vertaistukea ja laajemman skaalan samaistumiskohteita.– Sosiaalinen media mahdollistaa kenen tahansa seuraamisen. Siellä voi jakaa mielipiteitä ja seurata kiinnostavia keskusteluja.

Luovuin kontrollinhalusta ja löysin elämääni vapautta ja valoa.

Some-ajan nuoret ovat paljon valveutuneempia. Junnut kelailevat tosi fiksuja juttuja. Olen vaikuttunut heidän skarppiudestaan ja sanavalmiudestaan ja iloinen siitä, että saan olla tekemisissä heidän kanssaan. Heille vaikkapa sateenkaarivähemmistöt eivät ole juttu eikä mikään. Sieltä on tulossa meitä fiksumpi sukupolvi. Sannin mukaan tähän sukupolveen kannattaa luottaa. – Nuoret elävät tunteella, ja niin sen kuuluu ollakin. Se ei tarkoita, että he matkisivat idoleiltaan sokeasti kirosanoja tai tatuointeja. Usein häsellys ja holhoaminen ovat ylimitoitettuja. Vanhempien ei tarvitsisi koko ajan stressata, menevätkö lapset pilalle. Eivät ne mene.

Juuri vapaudesta Sanni tahtoo kiittää myös omia vanhempiaan Lohjalla. – Kotonamme vallitsi ilmapiiri, jossa kaikesta saattoi puhua – vaikka joulupöydässä. Minä olen saanut lähteä tekemään taidetta työkseni ja siskoni luo uraa Meksikossa. Emme elä, kuten opinto-ohjaaja olisi neuvonut, mutta vanhempamme ovat aina tukeneet meitä poluillamme. Ehkä sen ansiosta olen kuin karhukainen. Ystävieni mukaan selviäisin luultavasti vaikka ydinpommista.

Kuka?

Laulaja-lauluntekijä Sanni Kurkisuo, 28. Kotoisin Lohjalta, asuu Helsingissä.

Juuri nyt

Odottaa innoissaan uuden musiikkinsa julkaisua.

21.6.2021TEKSTI   Laura FrimanKUVAT   Janita Autio