Kalapolut: talkoovoimin voittoon
Kivijärven Heitjoella järjestettiin talkoot, jossa kunnostettiin vaelluskalojen kutupaikkoja. Lue, mitä lukiolaiset ajattelevat päivän annista.
Kinnulan lukion oppilaat Nitta Hälikkä ja Aaro Vasalampi olivat mukana 14 lukiolaisen talkooporukassa Kivijärven Heitjoella poistamassa vaellusesteitä ja tekemässä kutupaikkoja taimenille. Talkoisiin osallistuivat myös lähialueiden K-kauppiaat.
– Emme olleet kuulleet aikaisemmin, miten tärkeää vaelluskalakantojen ylläpitäminen on ja mitä kaikkea siihen liittyy, Nitta Hälikkä ja Aaro Vasa-lampi sanovat.
Talkoopäivä oli työntäyteinen, mutta myös opettavainen. Lukiolaisille kerrottiin kalakantojen uhanalaisuudesta, vaellusesteiden poistamisesta ja jokien kunnostamisen tärkeydestä kalakantojen säilymisen kannalta.
Talkoopäivän aikana lukiolaiset ennallistivat jokea, muuttivat virtauksia kiviä siirtämällä ja levittivät ämpärillä soraa joen pohjaan taimenien kutupaikkoja varten.
– Ihan uutta asiaa oli paljon. Kutusoraikkojen rakentaminen auttaa mätimunia pysymään joen pohjassa, etteivät ne huuhtoudu virran mukana. Nyt on mahdollista, että kalakanta paranee muutamassa vuodessa. Tämä herätti kiinnostusta biologiaan ja ympäristönsuojeluun, Vasalampi pohtii.
– Opin päivän aikana paljon ja koin tekeväni tärkeää työtä. Varmasti jatkossa huonokuntoisen joen löytäessäni ilmoitan sen kunnostettavaksi. Jos haluaa tehdä vapaaehtoistyötä, tämä on hyvä mahdollisuus auttaa, Hälikkä sanoo.
Kalakannoista janotaan tietoa
– Jokainen avattu este tai kunnostettu kutu- tai pienpoikasalue on auttanut kalakantoja ja lisännyt tietoisuutta. K-Kalapolut-yhteistyössä tehty kunnostustyö on konkreettisesti edistänyt uhanlaisten taimenkantojen kasvua, WWF Suomen virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen sanoo.
Tavoitteena oli vaelluskalojen esteiden ja elinalueiden avaaminen, uusien luontaisten kutupaikkojen tekeminen, ihmisten osallistaminen sekä tietoisuuden lisääminen.
Vihtonen on nähnyt kentällä, miten hedelmällistä ja vaikuttavaa yhteistyö on ollut.
– Parasta on, kun eri kohteilta on löytynyt samanhenkisiä maa- ja vesialueen omistajia ja olemme saaneet yhdessä tuloksia aikaan. Joissain paikoissa talkoot ovat innostaneet jatkamaan kunnostustyötä.
Vaelluskalojen kulkureittejä avataan jatkossakin ja jäljellä olevia kantoja elvytetään. WWF:n virtavesityö jatkuu edelleen, ja nyt ennallistetaan koskia patoja poistamalla.
– K-Kalapolut on osaltaan ollut edistämäs-sä tätä suunnanmuutosta ja vastuullisuutta tuleville sukupolville, Vihonen sanoo.
Taimenia on jo noussut puroon
Turun Kuninkojan vuoden takaisissa talkoissa kunnostettiin puron virtausta ja pohjaa.
– Ladoimme kiviä ja levitimme pohjasoraa. Päivä kävi kuntosalitreenistä, K-Rauta Kuninkojan kauppias Sami Aalto kuvailee.
– Nyt taimenia on jo noussut puroon kutemaan, joten tulokset ovat rohkaisevia. Aikaisemmin osin umpeen kasvaneesta ja rehevöityneestä alueesta tuli myös kaunis virkistyskohde, kuin pieni keidas koskineen keskellä kaupunki-lähiötä kävelyreittien varrella, Aalto kuvailee.
Aalto harrastaa kalastusta ja on ollut aiemmin tukemassa meritaimenen poikasten istutuksia läheisille merialueille paikallisten kalastusseurojen kanssa. Nyt kohteena oli oman kaupan vieressä kulkeva nimikkopuro.
– Jatkamme puron kunnostusta pidemmälle yläjuoksulle. Tämä on mukava tapa osallistua, kun konkreettiset tulokset näkyvät heti. Työ luonnon monimuotoisuuden hyväksi on arvokasta, Aalto sanoo.
K-Kalapolut numeroina
- 100 kilometriä esteetöntä elinympäristöä avattu vaelluskaloille
- 300 kutupaikkaa rakennettu
- 26 vaellusestettä poistettu
- 1000 vapaaehtoista osallistui talkoihin
- 35 talkoota ympäri Suomea
- 5 vuotta yhteistyötä