Helpot jouluaskartelut
Askartele paperista ja kartongista nopeasti näyttäviä koristeita. Helppoja koristeita voi tehdä myös yhdessä lasten kanssa.
Tee joulukodin koristelusta koko perheen puuhaa ja ota lapset mukaan valmisteluun. Talvinen jouluikkuna syntyy yhdessä askarrellen. Jokainen perheenjäsen voi piirtää valkoiselle kartongille oman puunsa, ja yhdessä niistä syntyy ikkunaan luminen, jouluinen metsä. Metsää voi koristella jouluvaloilla tai vaikka pienillä metsän eläimillä ja tontuilla.
Paperiköynnös
Paperista leikatuista kolmioista syntyvä köynnös sopii minimalistiseksi ikkunakoristeeksi tai juhlapöydän yläpuolelle tunnelmaa tuomaan.
Näitä tarvitset:
- Kartonkia
- Ompelukone
Tee näin:
- Leikkaa kartongista iso kasa samankokoisia kolmioita.
- Ompele kolmiot leveästä reunastaan ompelukoneella yhteen suoralla ompeleella niin että annat koneen tehdä kolmioiden välissä ’tyhjää ommelta’ ennen seuraavaa kolmiota.
Vekatut paperikoristeet
Paperista syntyvät koristeet sopivat kaikkiin juhliin ympäri vuoden. Jouluna niillä voi koristaa ikkunan, kuusen tai juhlapöydän.
Näitä tarvitset:
- Paperia tai kartonkia
- Sakset
- Viivoitin
- Narua tai lankaa
- liimaa
A4-kokoisesta arkista syntyy noin 20 cm halkaisijaltaan oleva koriste, isommista arkeista isompi jne. Yhtä koristetta varten tarvitset 3 arkkia paperia.
Tee näin:
- Taittele paperiarkit pystysuunnassa vekeille viivoitinta apuna käyttäen.
- Taita sen jälkeen jokainen vekattu arkki keskeltä puoliksi ja kiinnitä keskikohdan reunat liimalla. Näin syntyy kolme puolikaarta.
- Liimaa sitten puolikaaret reunoista toisiinsa, jolloin syntyy ympyrä.
- Tee sen jälkeen saksen kärjillä tai neulalla reikä koristeen yläosaan ja pujota reiän läpi nyöri. Näin saat koristeen ripustettua.
Tarvikkeet: K-Citymarket
Kuusenalustähti
Joulukuusen alle voi laittaa maton sijaan jättikokoisen paperitähden, joka syntyy kierrätyskuidusta valmistetusta ruskeasta suojapaperista leikkaamalla.
Näitä tarvitset:
- Suojapaperia
- Sakset
__Tee näin: __
- Leikkaa suojapaperista 1200 mm x 1200 mm kokoinen pala.
- Taita pala isoksi kolmioksi, ja sen jälkeen pienemmäksi kolmioksi kohdistamalla kolmion leveän sivun kärjet. Taita vielä kerran pienemmäksi kolmioksi.
- Leikkaa kolmion sivuille saksilla eri muotoisia koloja koristeiksi. Avaa syntynyt paperitähti.
Tarvikkeet: K-Rauta
Paperikuusikoristeet
Kakkupaperista tehdyt kuuset on niin helppo toteuttaa, että ne syntyvät vaikka aattoaamuna ja yhdessä lasten kanssa.
Näitä tarvitset:
- Grillitikkuja
- Sakset
- Kakkupapereita
- liimaa
Tee näin:
- Taita kakkupaperi puoliksi ja leikkaa siitä kolmioita niin, että koristereuna jää kolmioiden alareunaksi.
- Leikkaa sitten kolmioihin saksella lovet, jotka muodostavat kuusen oksat.
- Laita kuusenpuolikkaiden väliin grillitikku ja liimaa puolet toisiinsa ja tikkuun kiinni.
- Koristeita voi käyttää kukkakimpuissa ja asetelmissa tai pöytäkoristeena.
Tarvikkeet: K-Citymarket
Etsitkö lisää askarteluvinkkejä?
- Tee itse marmorikynttilät
- Askartele koristeet jouluun
- Tee jouluasetelma lasipurkkiin
- Itse tehty joulukranssi on kodin kaunistus