eija ahvo kaisu jouppi

Arjen ekoteko: sähköä auringosta

Näyttelijä Eija Ahvo pyrkii vaikuttamaan ympäristön ja ilmaston hyväksi arkivalinnoillaan. Näihin kuuluvat myös katolle asennetut aurinkopaneelit.

”OLEMME ASUNEET 30 vuotta omakotitalossa Kirkkonummella ja miettineet jo pidempään aurinkopaneelien hankkimista.

Kun sähkönsiirtomaksut räjähtivät käsiin kalleudellaan ja postilaatikkoon tuli hyvä aurinkopaneelitarjous viime syksynä, päätimme mieheni kanssa tarttua toimeen.

Asiantunteva kaveri tuli esittelemään laskelmia ja hyötyarvioita meille kotiin asti. Siitä asiat etenivät nopeasti. 20 aurinkopaneelin asennus kesti vain yhden päivän marraskuun alun räntäsateessa. Hommaan kuului myös toisen sähkötaulun asennus ja siihen liittyvät johdotukset.

Ennen asennusta olimme tehneet sopimuksen sähkönsiirrosta. Se tarkoittaa, että nyt siirrämme meiltä ylijäävän aurinkosähkön sähköverkkoon. Tämä pienentää omaa sähkölaskuamme. Koko homma maksoi meille noin 11 000 euroa ja siitä sai kotitalousvähennyksen.

ODOTAN KOVASTI PÄIVÄN pidentymistä ja kesää. Silloin aurinko saa sähkötaulun numerot raksuttamaan. Vielä on liian varhaista sanoa, kuinka paljon sähköä paneelimme tuottavat.

Pyrin vaikuttamaan ilmaston ja ympäristön hyväksi arkivalinnoillani. Mitä vähemmän turhaketta, sitä kirkkaammat aivot.

Kierrätän lähes kaiken, ja kerran vuodessa siivoamme ystävien kanssa nurkkamme kaikesta turhasta. Vuokraamme pakettiauton ja kuskaamme yhdessä hajonneet vanhat tavarat Sortti-kierrätyspisteisiin. Keväisin pääkaupunkiseudulla kulkevat HSY:n kierrätysautot, joihin voi viedä tavaroita ilmaiseksi.

Unicef-matkalla Ruandassa Afrikassa kiinnitin huomiota siisteyteen. Sitten selvisi, että maassa on joka kuukauden viimeinen lauantai kansallinen siivouspäivä, jolloin siivotaan yhdessä teiden varret ja yleiset alueet. Siinä on opiksi otettavaa.”

KUKA JA MISTÄ TUNNETAAN?

Näyttelijä, laulaja ja ohjaaja Eija Ahvo palkittiin viime vuonna Pro Finlandialla. Hän on ollut Unicefin hyvän tahdon lähettiläs vuodesta 1986.

Aurinkopaneelit, tunnin juna ja liito-oravat ovat mukana Eija Ahvon ohjaamassa Veikkolan Kartanoteatterin kesänäytelmässä 18.6–6.7.

TÄMÄN OPIN KANTAPÄÄN KAUTTA

Ruandaan saapuessa tullimies otti laukustani muovipussin, johon olin pakannut lenkkarit. Muovipussien käyttö on ollut siellä kielletty jo 10 vuoden ajan.

LUE LISÄÄ

JULKAISTU   2.5.2019TEKSTI   Tanja RinkinenKUVAT   Kaisu Jouppi

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?