Niksien etusivulle

Ulkokasvit aina parhaimmillaan

Niksi-Pirkka sticker

Piha ja mökki

Tee säänkestävään astian, esimerkiksi sinkkisangon tai muun haluamasi kokoisen astian pohjalle reikä. Lisää sopiva määrä pieniä kiviä pohjalle. Upota astia maahan - nurmikkoon, hiekkaan ym. - reunojaan myöten. Sijoita kasvi ruukussaan, jonka koko on hiukan pienempi kuin kiinteän astian, tämän isomman astian sisään siten, että ruukkujen pinnat ovat samalla tasolla. Voit upottaa erikokoisia ruukkuja pihalle ja vaihtaa niihin kukat tai havukasvit omissa ruukuissaan kätevästi sesongin mukaan. Tuulikaan ei pääse kaatamaan ruukkuja ja kasvien siirto aurinkoon tai varjoon on helppoa. (P.S. Esim. Tulin eilen mökiltä ja totesin, vaaleanpunaisen hortensiani kärsineen sateesta. Kävin CityMarketissa ja ostin uuden, kuvassa näkyvän sinisen.)

Hauska (0)Toimiva (0)

Lue myös nämä